NHL-kauteen 2025-26 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 20. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on New York Rangers.
New York Rangersille tuli kasvojenpesun paikka, sillä viime kauteen yhtenä mestariehdokkaana lähtenyt joukkue floppasi pahan kerran ja jäi ilman pudotuspelipaikkaa.
Ryhmän uusiminen on Manhattanilla tuoreessa muistissa. Keväällä 2018 Rangers käynnisti jälleenrakennusprojektin, jonka tehokkuus hakee vertaistaan. Joukkuetta uusittiin kovalla kädellä mutta ammattitaitoisesti.
Parantamisenkin varaa toki jäi. Vuosina 2018-21 Rangers hyötyi heikoista runkosarjasijoituksistaan ja sai hyviä varausvuoroja NHL Draftiin. Kyseisten vuosien seitsemästä ensimmäisen kierroksen varauksesta ainoastaan kaksi – Alexis Lafrenière ja Braden Schneider – on nyt Rangersin vakiokokoonpanossa.
Jälleenrakennuksen tulokset puhuivat silti puolestaan. Vain neljä vuotta myöhemmin Rangers palasi pudotuspeleihin ja meni aina konferenssifinaaleihin asti.
Nyt Manhattanilla tarvitaan jotakin vastaavaa. Rangers esiintyi konferenssifinaaleissa vielä vuonna 2024, mutta viime kaudella meno alkoi tökkiä. Hihat käärittiinkin kesken sesongin. Muiden muassa Kaapo Kakko, Reilly Smith ja Ryan Lindgren kaupattiin toisaalle. Kesällä maisemaa vaihtoivat vielä pitkäaikainen luottohyökkääjä Chris Kreider sekä puolustaja K'Andre Miller.
Tulopuolella ovat jo viime kaudella hankittu paluumuuttaja, keskushyökkääjä J.T. Miller sekä kesällä vapaiden pelaajien markkinoilta rekrytoitu puolustaja Vladislav Gavrikov. Viimeisimmän rakennemuutoksen kulmakivi on kuitenkin uusi päävalmentaja Mike Sullivan. Peter Lavioletten tilalle nimetty luotsi on kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja Pittsburgh Penguinsin ajoiltaan.
– Olen arvostanut Rangersin lahjakkuutta jo vuosien ajan. On hienoa saada tutustua näihin pelaajiin henkilökohtaisesti. Yritän rakentaa tästä joukkueesta mahdollisimman kilpailukykyisen, jotta voimme ennen pitkää haastaa mestaruudesta. Sen takia tätä hommaa tehdään, Sullivan sanoi.
Uudella päävalmentajalla riittää työsarkaa, sillä Rangers kuului viime kauden suurimpiin pettymyksiin. Mestarikandidaatti voitti vain 35 ottelua, sijoittui Metropolitan-divisioonan viidenneksi ja jäi ulos pudotuspeleistä. Rangersin ylivoimapeli valahti liigan alakastiin. Legendaarisen Madison Square Gardenin yleisö joutui ihmettelemään, kun Rangers kasasi ainoastaan 41 sarjapistettä kotiotteluistaan. Heikompi saldo oli vain San Jose Sharksilla ja Chicago Blackhawksilla.






















