Finnish Milestone Watch 10 12

Historiaa tehdään jo ennen ennätysjuhlia, päivä päivältä, pelaajien parannellessa tilastojaan ja kivutessa listoilla. Merkkipaalut-juttusarjassa seurataan viikoittain etenkin suomalaisten pelaajien pyrkimyksiä jättää jälkensä NHL:n historiankirjoihin.

Mikko Rantasen räjähtävä alku NHL-kauteen on nostanut Dallas Starsin hyökkääjää koko ajan korkeammalle suomalaisten pelaajien kaikkien aikojen tehopistetilastossa.

Rantanen nakutti kahteen ensimmäiseen otteluunsa yhteensä neljä pistettä Starsin napattua kaksi voittoa. Suomalaisella on nyt koossa kaikkiaan 709 NHL-pistettä, joilla hän miehittää edelleen suomalaisten kaikkien aikojen tilaston seitsemättä sijaa. Siltä sijalta hän myös lähti uransa 11. NHL-kauteen.

Rantanen teki yhden maalin ja syötti kaksi osumaa, kun Stars kaatoi sarja-avauksessaan Winnipeg Jetsin. Lauantaina vuorossa oli vierailu tuttuun kaukaloon pelaamaan Colorado Avalanchea vastaan, ja voittomaalikilpailussa tehdyn ratkaisevan maalin lisäksi Rantaselle kirjattiin yksi syöttöpiste.

WPG-DAL: Rantanen ja Hintz keräävät yhteensä viisi pistettä Starsin kauden avauksessa

– Hän oli mukana kaikessa, jokaisella pelin osa-alueella. Valmentajana haluaa nähdä monipuolisia tilastorivejä, ja hän kamppailee todella kovaa. Hän pelaa kovalla liekillä, mistä pidän todella, Starsin päävalmentaja Glen Gulutzan iloitsi Jets-voiton jälkeen.

Rantasella on tällä kaudella hyvä mahdollisuus kivuta jopa neljänneksi eniten pisteitä keränneeksi suomalaispelaajaksi. Teemu Selänne (1 457), Jari Kurri (1 398) ja Saku Koivu (832) ovat vielä liian kaukana, mutta Florida Panthers -kapteeni Aleksander Barkovin (782) hallussa oleva neljäs sija on runkosarjan avausviikon jälkeen enää 73 pisteen päässä. Rantanen on aiemmin pelannut muun muassa kaksi yli sadan pisteen kautta.

Lähimpänä selkänä häämöttää tällä hetkellä Mikko Koivu, josta Rantanen on enää kahden pisteen päässä. Koivu, joka on Rantasen tapaan TPS-taustainen, teki 1 035 NHL-ottelussaan 711 pistettä. Sen jälkeen on pieni matka viidentenä olevaan Olli Jokiseen (750). Barkov olisi muutoin ollut tavoittamattomissa ja todennäköisesti Saku Koivun kintereillä, mutta mahdollisesti koko kauden romuttanut polvivamma pitää Panthers-kapteenin sivussa kuukausia.

Rantanen lähestyy myös 300 maalin rajapyykkiä. Osumia on koossa 295. Suomalaisista 300 NHL-maaliin ovat yltäneet ainoastaan Selänne (684), Kurri (601) ja Jokinen (321).

LAK-ANA: Granlund pyöräyttää kavennusosuman vanhanaikaisella

Viikon suomalaispoimintoja

Anaheim Ducksin Mikael Granlund on kirjauttanut tuoreella kaudella kaksi syöttöpistettä. Hän lähestyy suomalaisten pistepörssin kärkikymmenikköä. Granlundilla on nyt 612 pistettä, kun taas kymmenentenä majaileva Esa Tikkanen teki menestyksekkäällä urallaan 630 pistettä.

Kolme maalia syöttänyt Carolina Hurricanesin Sebastian Aho on vain kolmen maalin päässä Barkovista (286) ja kaikkien aikojen suomalaistilaston viidennestä sijasta. Aho on kasvattanut kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa kokonaispottinsa 634 pisteeseen. Hän pyrkii Rantasen ja Barkovin jälkeen kolmanneksi 700 pistettä tehneeksi suomalaiseksi aktiivipelaajaksi.

Aho (679) saavuttanee tällä kaudella myös 700 pelatun ottelun rajapyykin. Rasmus Ristolainen (776), Olli Määttä (763), Erik Haula (761) ja Teuvo Teräväinen (755) lähestyvät jo 800 pelattua ottelua. Tähän lukemaan aktiivipelaajista ovat yltäneet ainoastaan Granlund (904) ja Barkov (804).

Viikon muita poimintoja

Colorado Avalanchen Brent Burns saavutti lauantaina 1 500 pelatun NHL-ottelun rajapyykin. Konkarista tuli kautta aikain kahdeksas rajapyykille päässyt puolustaja. Aktiivipelaajien joukossa hän on ottelutilaston ykkönen. Teräsmies Burns, 40, juhlisti hetkeä alustamalla ylivoimalla Coloradon 4-4-tasoituksen.

Avalanchen ykköstähti Nathan MacKinnon nousi heti sarja-avauksessa Joe Sakicin (1 015) edelle Avalanchen seurahistorian pistetilaston kärkeen (pois lukien Avalanchen edeltäjä Quebec Nordiquesissa tehdyt pisteet). Nyt, pari peliä myöhemmin, MacKinnonin (1 021) johto on jo kuusi pistettä.

Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosby nousi torstaina kaikkien aikojen syöttöpistetilaston yhdeksännelle sijalle tasalukemaan (1 063) Steve Yzermanin kanssa. Viime kaudella 58 maalia syöttäneellä Penguins-kapteenilla on hyvä mahdollisuus ohittaa tällä kaudella myös ainakin Adam Oates (1 079) ja Joe Thornton (1 109).

Edmonton Oilersin Leon Draisaitl pöllytti keskiviikkona Calgary Flamesin verkkoa ja sai osuman myötä täyteen 400 NHL-maalia. Rajapyykkiin on päässyt vain kymmenen muuta aktiivipelaajaa. Seuraavassa ottelussa hyökkääjä iski myös Vancouver Canucksia vastaan. Saksalaispelaajien maalitilaston kaksi seuraavaa nimeä (Marco Sturm ja Jochen Hecht) tekivät yhteenlaskettuna 427 maalia, joten tuhannen pisteen rajapyykkiä tällä kaudella hätyyttelevä Draisaitl (959) vain alleviivaa asemaansa maansa kaikkien aikojen lahjakkuutena.

Detroit Red Wingsin Patrick Kane syötti lauantaina voittomaalin Toronto Maple Leafsia vastaan. Ottelun kolmannen tehopisteensä myötä Kane on ollut urallaan mukana 213 voittomaalissa. Aktiivipelaajien tilastossa hän nousi näin Los Angeles Kings -kapteeni Anze Kopitarin edelle, ja enemmän pisteitä voittomaaleihin ovat tehneet vain Crosby (274), Aleksandr Ovetshkin (241) ja Jevgeni Malkin (229).

EDM-CGY: Draisaitl viimeistelee ylivoimalla ja saavuttaa 400 maalin merkkipaalun

Aiheeseen liittyvä sisältö