Nashville Predatorsissa neljä vuotta sitten NHL-uransa aloittanut suomalaishyökkääjä Juuso Pärssinen joutui jättämään viime vuonna musiikkikaupungin taakseen, kun Predators kauppasi hänet joulukuussa Colorado Avalancheen.
Matka jatkui Denveristä vielä New York Rangersiin ennen pelaajasiirtojen takarajaa. Paikasta toiseen viime kauden hyppinyt hyökkääjä pelasi keväällä Rangersissa 11 ottelua ja teki niissä viisi (2+3) tehopistettä. Kausi oli Rangersilta kauttaaltaan heikko, ja joukkue jäi yllättäen pudotuspelien ulkopuolelle.
Pärssisen lyhyt kevätjakso kuitenkin vakuutti Rangersin siinä määrin, että seura iski hänelle pöytään kahden vuoden jatkosopimuksen toukokuun alussa. Samoihin aikoihin joukkueen uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Pittsburgh Penguinsin kahdesti Stanley Cup -mestariksi luotsannut Mike Sullivan.
Sullivan johdattaa Rangersia uuteen kauteen ensimmäistä kertaa. Manhattanilaisten miehistössä on sekä vanhaa että uusvanhaa, kuten viime vuonna New Yorkiin palannut keskushyökkääjä J.T. Miller. Pärssinen on toistaiseksi hakenut paikkaansa NHL:ssä, mutta Sullivan linjasi jo Rangersin harjoitusleirin alkupuolella, että hänellä on suunnitelmia suomalaishyökkääjän suhteen.
Keskushyökkääjänä paljon urallaan pelannut ruotsalainen Mika Zibanejad on harjoituskauden perusteella siirtymässä laitaan, mikä avaisi yhden paikan keskikaistalle. Miller ja Vincent Trocheck täyttävät tehtävän kahdessa kärkiketjussa, mutta kolmannen ketjun keskellä olisi Pärssisen mentävä reikä. Näitä saappaita suomalaishyökkääjä on lähtenyt leirillä täyttämään.
– Kolmosketjulla täytyy olla identiteetti. Sen täytyy olla sellainen, johon voimme luottaa pelin tiettyinä hetkinä. On tärkeää, että he pystyvät ottamaan oman alueen aloituksia vastustajien kärkiketjuja vastaan. Jos he häviävät aloituksen, meidän täytyy pystyä luottamaan siihen, että he kykenevät puolustamaan ja rajoittamaan vastustajan maalipaikkoja, Sullivan sanoi.
– Nykyjääkiekossa on myös tärkeää, että kolmosketju pystyy luomaan hyökkäyspeliä. Heiltä ei odoteta samaa tulosta kuin kahdelta kärkiketjulta, mutta on tärkeää, että myös he pystyvät luomaan hyökkäyksiä ja aiheuttamaan uhkaa. Jos ketju pystyy siihen, silloin meidän ei tarvitse laskea kaikkea tiettyjen pelaajien varaan myöskään maalinteon suhteen. Se tekee meistä myös vaikeamman vastustajan, hän jatkoi.
Pärssinen on pelannut tähän mennessä kolme harjoitusottelua tehoin 1+1. Hän teki maalin maanantaina, kun Rangers kohtasi paikallisvastustajansa New York Islandersin. Pärssisen maali syntyi, kun hän kävi siivoamassa hyökkääjä Will Cuyllen laukauksesta jääneen irtokiekon sisään.





















