Colorado Avalanchen Artturi Lehkonen avasi NHL:n runkosarjan yhtä tehokkaasti kuin viime kaudella, jolloin hän paineli lopulta uuteen maaliennätykseensä (27). Positiivisempaa tässä syksyssä on se, että Lehkonen pääsi kaukaloon heti alusta lähtien. Vuosi sitten hän teki kauden ensiesiintymisensä vasta marraskuun puolella.

Lehkonen merkkautti tiistaina tehot 1+1, kun Colorado kukisti Los Angeles Kingsin vieraissa 4-1. Ottelu oli molemmille joukkueille kauden ensimmäinen. Suomalaislaituri luisteli Avalanchen ykkösketjussa supertähti Nathan MacKinnonin ja tshekkihyökkääjä Martin Necasin kanssa.

Necas heilutti verkkoa kahdesti, MacKinnon kirjautti kaksi syöttöpistettä. Lehkonen (23.29) sai kaikista Avalanchen pelaajista eniten jääaikaa puolustajat mukaan luettuna.

– Se ketju pelasi hyvin. Heillä oli hieman hidas alku, mutta he pääsivät sitten enemmän mukaan otteluun. He loivat muutamia hienoja paikkoja ja käyttivät niitä myös hyväkseen sekä ylivoimalla että viidellä viittä vastaan. He antoivat meille tahdit hyökkäyspelissä, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar kehui.

LAK-COL: Lehkonen lyö paluukiekon pömpeliin ja kasvattaa Avalanchen etumatkaa

Necas vastasi Coloradon ensimmäisestä ja viimeisestä maalista.

– Necas on takonut kiekkoa koko harjoituskauden ajan. Hän pystyy tekemään maaleja kaukaa. Viime kaudella hän jakoi kiekkoa muille kavereille hieman liikaa. Minä näen hänet maalintekijänä. Hänellä on loistava laukaus, Bednar sanoi.

Necas saa nyt aloittaa kauden Avalanchen paidassa. Hän tuli Coloradoon viime tammikuussa osana isompaa pelaajakauppaa, jossa Mikko Rantanen siirtyi Carolina Hurricanesiin.

– Olin täällä nyt koko harjoitusleirin ja opin tuntemaan kaikki jätkät hyvin. Siitä on iso apu. Olen innoissani tulevaisuudesta, Necas totesi.

MacKinnon avusti Necasin ensimmäisessä osumassa ja Lehkosen maalissa. Illan ensimmäinen tehopiste nosti MacKinnonin seuran kaikkien aikojen pistepörssin ykköseksi Denverin-vuosien ajalta eli kaudesta 1995-96 lähtien. Hän on nyt saalistanut NHL-urallaan 367+650=1 017 pistettä. Joe Sakic keräsi aikanaan Avalanchessa 391+624=1 015 pistettä. Sakic (625+1 016=1 641)on yhä seuran historian ylivoimainen pistekärki, kun lasketaan Quebec Nordiquesin aika mukaan.

– "Natella" on valtava merkitys tälle joukkueelle. Hän johtaa joukkueemme hyökkäyspeliä illasta toiseen. Hänellä on niin ainutlaatuinen taitopaketti. Hän tekee todella monia asioita niin hyvin, että en ole yllättynyt jälleen yhden ennätyksen rikkoutumisesta. Sitä hän vain tekee, Avalanchen kapteeni Gabriel Landeskog ihasteli.

LAK-COL: Necas viimeistelee avausmaalin MacKinnonin syötöstä

Avalanche sai ison vaihteen päälle toisessa erässä

Maalittoman avauserän jälkeen Colorado otti homman haltuunsa. Necas osui heti keskimmäisen 20-minuuttisen alussa, ja jälkimmäisellä erätauolla lukemat olivat vieraiden eduksi 3-0.

– Esityksemme oli kokonaisuutena vahva. Olimme sitoutuneet hyvin puolustuspeliin. Löysimme keinot luoda paikkoja toisessa erässä ja saimme johtoaseman, Bednar kommentoi.

Coloradon puolustaja Sam Malinski muutti lukemiksi 2-0. Lehkonen iski vieraiden kolmannen osuman tähtipuolustaja Cale Makarin (0+2) hienosta esityöstä.

– Pidin pelistämme varsinkin ottelun edetessä. Toinen erä oli meiltä todella hyvä, ja pystyimme suurimmaksi osaksi pitämään pelin Kingsin kenttäpuoliskolla, Landeskog sanoi.

Kumpikin joukkue osui ylivoimalla jäähyjen täyttämässä kolmannessa erässä. Necas muutti lukemiksi 4-0. Coloradon maalivahti Scott Wedgewood torjui 24 laukausta, mutta menetti nollapelinsä viisi minuuttia ennen loppua, kun Kevin Fiala viimeisteli Kingsin pelatessa viidellä kolmea vastaan.

– Vaikka ylivoimamme ei ollut minusta erityisen loistavaa, saimme tehtyä maalin, mikä oli mukavaa. Ylivoimaa pitää kuitenkin ilman muuta vielä työstää, Necas näki.

Coloradon riveissä nähtiin kolme uutta pelaajaa. Avalanche-debyyttinsä tekivät puolustajakonkari Brent Burns sekä hyökkääjät Victor Olofsson ja Gavin Brindley. Coloradon riveistä puuttuivat ykkösmaalivahti Mackenzie Blackwood ja hyökkääjä Logan O'Connor.

Avalanchen nelosketjussa pelannut Joel Kiviranta teki hyvää maskia maalin edessä Malinskin osumassa. Suomalaisväriä kaukaloon toi myös Kings-debyytissään esiintynyt hyökkääjä Joel Armia. Hyökkääjä Samuel Helenius ei ollut Los Angelesin pelaavassa kokoonpanossa.

LAK-COL: Necas kasvattaa Coloradon etumatkaa ylivoimaosumallaan päätöserässä

Denverissä jälleen odotukset korkealla

Colorado lukeutuu tuttuun tyyliin jälleen NHL:n suurimpiin mestariehdokkaisiin. Avalanche ei ole silti voittanut mestaruusvuotensa 2022 jälkeen kuin yhden playoff-ottelusarjan. Bednar näkee kuitenkin, että lähtökohdat tähän sesonkiin ovat hyvät.

– Olemme aloittamassa kautta suhteellisen terveenä, ja kaverit ovat kokoonpanossa oikeilla paikoilla. Nyt on kyse siitä, että joukkue hitsautuu yhteen. He ovat tehneet sen suhteen hienoa työtä harjoitusleirillä, harjoituksissa ja otteluissa, ja he ovat viettäneet aikaa yhdessä kaukalon ulkopuolella ja tutustuneet toisiinsa, Avalanche-luotsi sanoi.

Necasin lisäksi Coloradolla on nyt heti kauden alusta lähtien riveissään myös Landeskog, joka oli ennen tiistaita esiintynyt runkosarjaottelussa edellisen kerran maaliskuussa 2022. Landeskog kärsi pitkään polvivaivoista ennen kuin palasi toisitoimiin viime kevään pudotuspeleissä.

– Tuntui ihan hyvältä. Kokonaisuutena tämä oli hyvä alku, ja uskon, että parannamme kauden edetessä, Landeskog sanoi.

Kauden avaaminen vierasvoitolla oli hyvä saavutus, sillä Kings kunnostautui viime kaudella NHL:n parhaana kotijoukkueena. Seuraavaksi Avalanche pääsee itse esittelemään kotitaitojaan, kun Denveriin tulevat tällä viikolla kylään kauden yllättäjiin veikattu Utah Mammoth sekä kahtena viime keväänä Coloradolle karvasta kalkkia pudotuspeleissä juottanut Dallas Stars.

Aiheeseen liittyvä sisältö