Kotkaniemi siirrettiin katsomon puolelle
Aho teki esityön puolustaja Sean Walkerin maaliin, joka vei Carolinan 1-0 johtoon toisen erän alussa. Tuolla osumalla Hurricanes ei vielä päässyt karkumatkalle, sillä Sharks tasoitti kolme minuuttia myöhemmin.
Lopullinen irtiotto nähtiin keskimmäisen 20-minuuttisen jälkipuoliskolla, kun William Carrier ja Robinson muuttivat lukemiksi 3-1.
– En tiedä, johtuiko se (alun vaisuus) aikaerosta vai muusta, mutta se ei kelpaa tekosyyksi. Toisessa ja varsinkin kolmannessa erässä pelasimme sitten kuten olemme pelanneet, ja se tuo menestystä, ottelun viimeisen maalin viimeistellyt Carolinan hyökkääjä Jackson Blake sanoi.
Carrierin maalin syötti puolustaja Aleksandr Nikishin, jonka nimi on ollut mukana ennakkokaavailuissa NHL:n vuoden tulokkaaksi. Kolme tehopistettä kolmeen ensimmäiseen otteluun ei ainakaan laske Nikishinin osakkeita.
Shayne Gostisbehere ja Blake heiluttivat verkkoa päätöserän alkupuoliskolla. Kolmannen erän merkittävin saavutus oli kuitenkin se, että Hurricanes ei päästänyt Sharksia laukomaan kertaakaan kohti maalia.
– Kolmas erä oli ilmiömäinen suoritus. Juuri tuolla tavalla haluamme pelata johtoasemassa, Brind'Amour totesi.
Hurricanesin ylivoima on yskähdellyt kauden alussa ja onnistunut vain kerran 11 yrittämällä. Onneksi viime kaudella NHL:n parhaana kunnostautunut Carolinan alivoima on jatkanut siitä mihin se jäi: vastustajat ovat tehneet toistaiseksi vain yhden ylivoimarysän. Hurricanes otti tiistaina kuusi jäähyä, jotka toivat Sharksille viisi ylivoimatilaisuutta.
– Otimme kolme jäähyä (avauserässä), ja ottelu olisi voinut ratketa siihen, jos emme olisi tappaneet niitä jäähyjä. Maalivahtimme oli ykköstähti siinä hommassa, mutta myös muut jätkät tekivät loistavaa työtä, Brind'Amour kehui.
Carolina joutui ainakin aloittamaan vieraskiertueensa ilman yhtä tärkeimmistä pelaajistaan. Puolustaja Jaccob Slavin loukkaantui edellisessä ottelussa eikä lähtenyt mukaan reissulle.
– Pidämme Slavinin sivussa hetken aikaa. En usko, että kyse on mistään vakavammasta, mutta hänellä ei ole kaikki kunnossa. Hän ei tule olemaan mukana tällä reissulla toistaiseksi, Brind'Amour kertoi.
Slavinin lisäksi sairastuvalta löytyy maalivahti Pjotr Kotshetkov, minkä takia Bussi yleensä edes on Carolinan NHL-miehistössä.
– Kaikki ovat toivottaneet minut hienosti tervetulleeksi seurajohdosta, valmentajista ja pelaajista lähtien. Tämä on tietenkin hankala aika vaihtaa seuraa, ja olen ollut täällä vasta puolitoista viikkoa. He ovat kuitenkin kohdelleet minua yhtenä heistä. Näkee, minkä takia tämä joukkue on menestynyt niin hyvin, Bussi sanoi.
Alavartalovammaa potevan Slavinin paikan kokoonpanossa otti Mike Rielly. Toinen kauden ensiesiintymisensä tehnyt Hurricanes-pelaaja oli sentteri Mark Jankowski, joka korvasi katsomon puolelle siirretyn Jesperi Kotkaniemen.
Reissu vaikeutuu koko ajan
Carolina on aloittanut kauden kolmella peräkkäisellä voitolla viidennen kerran seuran historiassa. Hurricanes on toinen kahdesta NHL-joukkuesta, jotka eivät ole menettäneet vielä yhtään sarjapistettä. Toinen on Dallas Stars.
Hurricanesin joukkueen leveys on auttanut myös verkon heiluttamisessa. Carolina on tehnyt tasan viisi maalia ottelua kohden, mikä on koko NHL:n paras lukema.
Nyt voittoputkea ja maalijuhlia pitäisi jatkaa vielä pitkään reissun päällä. Hurricanesiilla on jäljellä vielä viisi ottelua ennen paluuta kotimuonan ääreen. Seuraavaksi vastassa on Anaheim Ducks torstaina.
- Oikeastaan pidän siitä, että meillä on vieraskiertue tähän kauden alkuun. Se luo yhteishenkeä. Vietämme paljon aikaa yhdessä, mutta pelit pitää hoitaa myös, Robinson sanoi The Hockey Newsille.
Helppoa tai helpompaa tästä ei ole tulossa. Joku voisi sanoa, että Hurricanesin vastustajat vaikeutuvat vieraskiertueen edetessä: San Jose, Anaheim, Los Angeles Kings, Vegas Golden Knights, Colorado Avalanche ja Dallas.
Jos Hurricanes selviää tältä reissulta kuivin jaloin, niin pullat ovat hyvin uunissa. Ainakaan vielä sukkia ei tarvitse laittaa narulle kuivumaan.