DAL-CAR: Teräväinen osuu erän viimeisillä sekunneilla

Lauantain kymmenen ottelun kierroksella riitti mielenkiintoisia tapahtumia suomalaisesta näkökulmasta ja sen ulkopuolelta. Teuvo Teräväinen ja Patrik Laine heiluttivat verkkoa, minkä lisäksi muun muassa Leo Komarovilta ja Kristian Vesalaiselta nähtiin ilahduttavia onnistumisia. Myös suomalaiskassarit väläyttelivät osaamistaan.

Kierroksen helmi
Dallas Stars - Carolina Hurricanes 3-4 vl.
Dallas Stars ja Carolina Hurricanes kohtasivat toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Dallasin poppoo oli edellisen ottelun tapaan ottelussa hyvin mukana, mutta Hurricanes oli silti lopussa piirun verran terävämpi ja kaappasi pisteet mukaansa voittolaukauskilpailussa.
Stars sai otteluun hyvän alun, kun hyökkääjä Jason Dickinson vei tähtipaidat johtoon toisessa erässä, mutta Hurricanes reagoi vastustajan avausmaaliin nopeasti. Jordan Martinook iski tasoituksen reilun kymmenen minuutin päästä, minkä jälkeen Teuvo Teräväinen siirsi hurrikaanipaidat johtoon pukukoppimaalillaan. Osuma syntyi vain seitsemän sekuntia ennen toisen erän päättymistä.
Jordan Staal näytti jo ratkaisevan ottelun, kun konkarihyökkääjä iski kolmannessa erässä Hurricanesin kahden maalin johtoon, mutta Stars ei ollut valmis luovuttamaan. Jason Robertson kavensi Roope Hintzin syötöstä, ja Joe Pavelski iski tasoitusosuman vain 40 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, minkä takia ratkaisua haettiin pitemmän kaavan kautta. Voittolaukauskilpailussa ainoa onnistuja oli Hurricanesin Vincent Trocheck.
Ottelussa nähtiin melkoinen nippu suomalaisia. Heistä ainoastaan maalin iskenyt Teräväinen ja tähtipaitojen Hintz (0+1) pääsivät tehopisteiden makuun. Starsin Joel Kiviranta, Esa Lindell ja Miro Heiskanen sekä Hurricanesin Sebastian Aho jäivät pisteittä.

DAL-CAR: Staal iskee ylivoimaosuman

Kierroksen kolme suomalaistähteä
1. Leo Komarov, New York Islanders (0+2=2)
Siirtolistalle joutuminen ei konkarihyökkääjän menoa paljoa haitannut, kun Komarov merkkautti kauden ensimmäiset tehopisteensä ja pelasi kokonaisuutena erittäin vahvan ottelun.
2. Teuvo Teräväinen, Carolina Hurricanes (1+0=1)
Loukkaantumisesta toipunut Teräväinen osui pitkästä aikaa tolppien väliin ja oli näkyvässä roolissa Hurricanesin voitossa. Suomalaistaikurin lämpeäminen olisi iso asia hurrikaanipaidoille jatkoa ajatellen.
3. Kevin Lankinen, Chicago Blackhawks (29/31 torjuntaa)
Lankinen päihitti kaksinkamppailussa suomalaisvirkaveljensä, Columbus Blue Jacketsin Joonas Korpisalon, ja torjui Blackhawksille todella arvokkaan voiton. Sensaatiovahdin taso pysyy järjettömän korkealla, vaikka kaudelle alkaa jo kertyä kilometrejä.
Folge uns auf [Facebook und Twitter für exklusiven Inhalt und NHL-Neuigkeiten!]
Kierroksen kolme tähteä
1. Tyler Johnson, Tampa Bay Lightning (2+0=2)
Piskuisen hyökkääjän onnistumisia arvostetaan Tampassa varmasti korkealle. Yhdysvaltalaisen tehot ovat tippuneet parhaista kausista, mutta hänen varaansa lasketaan paljon kärkimiesten taustalla.
2. Jean-Gabriel Pageau, New York Islanders (2+0=2)
Komarovin aisapari naulasi suomalaisen pohjustuksista pari kaappia ja upotti Boston Bruinsin iskemällä pelin ensimmäisen sekä viimeisen osuman. Aliarvostettu hyökkääjä sopii Islandersin pelitapaan erinomaisesti.
3. Marcus Högberg, Ottawa Senators (30/31 torjuntaa)
Senators sai kaivattua apua maalivahdiltaan, kun joukkue ryösti voiton Winnipeg Jetsiltä. Ruotsalaisen alkukausi on ollut haastava, joten onnistuminen tuli itseluottamuksen kannalta tarpeeseen.

FLA-TBL Johnson osuu toisessa erässä

Kierroksen kommentti
- Tämä oli todella iso voitto. Meidän täytyi olla valmiita heti pelin alusta asti, koska tiesimme, että vastassa on erinomainen joukkue, joka pelaa fyysistä jääkiekkoa, Islandersin Pageau Bruinsia.
Kierroksen muut tulokset
Winnipeg Jets - Ottawa Senators 1-2
Senators katkaisi neljän ottelun tappioputkensa tyylikkäästi niputtamalla Jetsin tiukassa taistossa. Winnipegin poppoo karkasi johtoon toisessa erässä, mutta Jevgeni Dadonov ja Brady Tkachuk käänsivät pelin vierailijoille, ja 30 kiekkoa kopannut Magnus Högberg toimi joukkueensa viimeisenä lukkona. Jetsin Kristian Vesalainen syötti joukkueensa ainoan osuman.
San Jose Sharks - Vegas Golden Knights 1-3
Golden Knightsin huima ylivoimatehokkuus oli liikaa Sharksille lauantaina. Vegas iski ottelussa kaikki maalinsa ylivoimalla. Osumista vastasivat Jonathan Marchessault, Mark Stone ja Chandler Stephenson. Tappio oli Sharksille jo neljäs seitsemään viime otteluun.

SJS-VGK: Marchessault laittaa paluukiekon rysään

Florida Panthers - Tampa Bay Lightning 1-6
Panthers yllätti mestarin housut kintuissa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa, mutta lauantaina oli toinen ääni kellossa. Tyler Johnson (2+0), Ondrej Palat (1+1) ja kumppanit antoivat hurjan osoituksen Tampan leveydestä, kun joukkue murskasi Panthersin. Eetu Luostarinen syötti joukkueensa ainoan osuman,.Aleksander Barkov ja Markus Nutivaara jäivät kiikareille.
New York Islanders - Boston Bruins 4-2
Islanders väläytteli potentiaaliaan kaatamalla Bruinsin vakuuttavan esityksen jälkeen. Bostonin maalilla pelannut Tuukka Rask joutui kovaan kiekkosateeseen ja pysäytti 38 laukausta tappioon päättyneessä matsissa. Islandersin tehomiehinä häärivät kaksi maalia iskenyt Jean-Gabriel Pageau ja Leo Komarov (0+2).
Toronto Maple Leafs - Montreal Canadiens 1-2
Canadiens katkaisi Maple Leafsin neljän pelin voittoputken tylysti lauantaina. Toronto johti ottelua Mitch Marnerin maalilla päätöserään asti, mutta Canadiens nousi rinnalle ja ohi Tyler Toffolin sekä Brendan Gallagherin osumilla. Canadiensin Jesperi Kotkaniemi, Artturi Lehkonen ja Joel Armia jäivät ilman tehopisteitä.

TOR-MTL: Toffoli lyö pelin tasoihin

Arizona Coyotes - St. Louis Blues 4-5 ja.
Ville Husso pysäytti 32 kiekkoa ja nappasi samalla Antti Raannan päänahkan, kun Blues kaatoi Coyotesin Mike Hoffmanin jatkoaikaosumalla. Myös Raanta pelasi mallikkaan ottelun ja venyi kiekon tielle 30 kertaa. Blues nappasi jo toisen peräkkäisen voittonsa Coyotesista.
Chicago Blackhawks - Columbus Blue Jackets 3-2 ja.
Kevin Lankinen pysäytti 29 laukausta ja toimi joukkueensa voiton takuumiehenä, kun Blackhawks kaatoi Blue Jacketsin Alex DeBrincatin jatkoaikarysällä. Lankinen voitti samalla kaksintaistelussa maanmiehensä Joonas Korpisalon, joka venyi kumilaatan tielle sinitakkien maalilla 28 kertaa. Patrik Laine iski ottelun avausmaalin ja pelasi muutenkin mallikkaan ottelun. Suomalaistähti kunnostautui myös tappelijana.

CHI-CBJ: DeBrincat ratkaisee jatkoajalla

Nashville Predators - Detroit Red Wings 2-4
Red Wings vastasi kierroksen suurimmasta yllätyksestä. Robby Fabbri, Adam Erne ja Luke Glendening veivät vierailijat ottelussa kolmen maalin karkumatkalle, mistä Predators ei enää toipunut. Se riitti myös Pekka Rinteelle isäntien maalilla, kun Juuse Saros korvasi konkarin tolppien välissä päätöserässä. Red Wingsin Valtteri Filppula syötti joukkueensa avausmaalin, Predatorsin Mikael Granlund, Erik Haula ja Eeli Tolvanen jäivät kiikaritehoille.
Vancouver Canucks - Calgary Flames 3-1
Canucks nappasi arvokkaan voiton Flamesista ja katkaisi samalla kuuden ottelun tappioputkensa. Joukkueen maaleista vastasivat Quinn Hughes, Tyler Myers ja Brandon Sutter. Isännät olivat selvästi niskan päällä, sillä Flamesin Jacob Markström pysäytti lauantaina peräti 43 laukausta. Juuso Välimäki ja Olli Juolevi jäivät ottelussa ilman tehopisteitä.