Skip to main content

Teemu Selänne - ei vain maitopoika

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Teemu Selänteen piti lopettaa jo kauan sitten. Viime vuonna ilmestyneen dokumenttifilmin oli tarkoitus alunperin kertoa uransa päättäneen pelaajan tarina, mutta Teemu päättikin jatkaa. Taas. Filmin käsikirjoitusta muokattiin, mutta toimittaja Ari Mennander päätti lykätä elämänkerran julkaisemista, kunnes ura olisi ohi.

Tai ainakin NHL-ura. Teemuhan ei vieläkään ole lopullisesti haudannut haaveitaan pelata esimerkiksi Jokereissa.

Mennander on odottanut tilaisuutta saada kirjaprojekti päätökseen ainakin kymmenen vuotta. Onnekseen, ja Teemun onneksi, Selänteen ura ei päättynyt 2004, ja näin uralle saatiin myös Stanley Cup -voitto. Eikä 2008. Eikä 2010. Itse asiassa Selänteen vuoden 2004 jälkeisestä urasta saisi helposti tehtyä kirjan, kolmine olympialaisineen, Stanley Cup -voittoineen – ja uran päättämisen tuoman tuskan vaikeuksineen.

Mennander on päässyt lähelle ja kirjoittaa tarinan legendasta, joka ei tunnu pelkäävän kilpensä tuhrimista:

“Teemu tekee aamusta iltaan sitä, mitä haluaa, ja muut tekevät, mitä Teemu haluaa. Kaikki hänen ympärillään on kuin riittiä, pyhää seremoniaa, jossa kaikki pyrkivät miellyttämään herraa ja hidalgoa. Jos Teemu tykkää Juha Tapiosta, kaikki tykkäävät Juha Tapiosta. Jos Teemu haluaa pelata keskellä yötä golfia, kaikki haluavat pelata keskellä yötä golfia.”

Voi kuulostaa kovalta, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli

– Kaikki, mikä on minun, on myös kavereiden, sanoo Teemu.

Kirjan mukana viimeisellä kaudella Selänteen välit valmentaja Bruce Boudreaun kanssa tulehtuivat jo kauden alussa, ja kauden lopussa niitä ei oikeastaan enää ollut. Pudotuspelien aikana Selänne riiteli valmentajan kanssa harjoitusten jälkeen Dallasissa.

– Odotin, kunnes muut poistuvat jäältä, ja luistelin Boudreaun luo.

– Latasin sille päin naamaa kaiken, mitä ajattelen. Kysyin, mitä sillä on mua vastaan. Sanoin, että niin kauan kuin sä olet ollut meidän koutsina, et ole arvostanut mua pätkääkään.

Viimeisestä kaudesta kertovan luvun tarinoista saa hyvän kuvan kokeneen pelaajan tuskasta, kun uran päätepiste häämöttää. Viimeisen ottelun jälkeen kiukuissaan kihisevä Selänne purkaa tuntojaan valmentajasta ystävilleen ja perheelleen – neljä tuntia.

– Sä olet juuri niin hyvä kuin sun valmentaja haluaa sun olevan. Jos meillä olisi ollut kuka tahansa muu valmentaja, pelaisin vieläkin, Selänne sanoo.

Samaan aikaan kirja kertoo myös, kuinka Selänteestä tuli pelaaja, joka vielä 43-vuotiaana janosi ykkösylivoiman peliaikaa, pelasi hienot olympialaiset ja paloi halusta voittaa.

Ensimmäisenä pitää päättää haluta voittaa, melkeinpä hinnalla millä hyvänsä.

Julkisuudessa Selänne on tehnyt sen hymy huulillaan, mutta kulisseissa on kuohunut. Pikkupoikana hän taisteli säärikipujen läpi, isä pisti pojan harjoittelemaan maalintekoa, painotti levon merkitystä ja etsi erilaisia harjoitusmetodeja ja asiantuntijoiden apua. Ja kun peliaika junioreissa väheni, Selänteet vaihtoivat seuraa EJK:sta Jokereihin.

Kivutta se ei tapahtunut, sillä Jorma Ikonen, EJK:n valmentaja, ei halunnut antaa Mennanderille haastattelua kirjaan – 30 vuotta seurasiirron jälkeen.

Kirjassa Teemu määrää, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Hän on kavereilleen lojaali, ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin.

Mutta lopulta Teemu kuitenkin määrää.

Katso lisää