NYI-TBL: Pointilla nyt seitsemän ottelun maaliputki

Tampa Bay Lightningin ja New York Islandersin välinen välieräsarja on tasatilanteessa 2-2, sillä Lightningin loppukiri lauantain kierroksella jäi vähän vajaaksi.
Kotijoukkue Islanders takoi kolme maalia toisessa erässä, eikä Lightningin rynnistys päätöserässä aivan riittänyt. Vieraiden tappio huipentui siihen, kun Islandersin puolustaja Ryan Pulock syöksyi avoinna olleelle maalille ja onnistui torjumaan Ryan McDonagh'n laukauksen 2.7 sekuntia ennen peliajan loppua. Islanders voitti ottelun 3-2 ja tasoitti ottelusarjan.

  • Tällaisena hetkenä tajuaa, kuinka merkittävä jokainen erä ja vaihto on, Lightningin päävalmentaja Jon Cooper totesi ja harmitteli, että tappio oli osin itse aiheutettu.
    - Olen todella ylpeä siitä, kuinka kaverit taistelivat kolmannessa erässä. Olemme yhden torjunnan päässä siitä, että pelaisimme ehkä vieläkin. Mutta ei voi pelata 40 minuuttia, täytyy pelata 60, hän totesi ottelun jälkeen.
    Vähempi kuin 60 minuutin peli ei riitä
    Cooper pohti joukkueen tahkonneen pudotuspelejä runsaan kuukauden ajan, ja joskus vain tulee huono hetki. Kuten heille kävi ottelun toisessa erässä. Hän sanoi, ettei heillä usein ole yhtä umpisurkeita tilanteita, mutta sellainen sattui kohdalle tähän otteluun.
    Islandersin maalivahti Semjon Varlamov aloitti toisen erän torjumalla kuusi kertaa ensimmäisten kolmen minuutin aikana. Islandersin taisteluhenkeä nostatti ehkä eniten se, että Varlamov pysäytti kahdesti peräkkäin tämän hetken maalikuninkaan Brayden Pointin lähietäisyydeltä.
    Varlamovin torjuntojen jälkeen ottelu siirtyi enimmäkseen toiseen kenttäpäätyyn, ja Islanders paukutti erään kolme maalia.
    - Aloimme hävitä kaksinkamppailuja. Emme tehneet töitä niin lujasti kuin yleensä. Kyllähän se tiedetään, ettei sillä tavalla voi voittaa. Emme pelanneet täyttä 60 minuuttia. Kaikki kunnia Islandersille. He tulivat täysillä päälle toisessa erässä ja ottivat ottelun haltuunsa. Meidän yrityksemme alkoi liian myöhään, eikä se ollut tarpeeksi, Lightningin hyökkääjä Tyler Johnson tiivisti ottelun.

NYI-TBL: Johnson ohittaa Varlamovin

Kolmas erä antoi Cooperille toivoa
Lightningin puolustaja Victor Hedman sanoi, ettei heidän olisi pitänyt olla 0-3 tappiolla päätöserään lähdettäessä, mutta niin vain kävi. Johnsonin ja Pointin maalit kolmannen erän alkupuolella toivat joukkueen lähelle Islandersia, mutta kiri ei riittänyt.
- Teimme joitakin muutoksia peliimme kolmannessa erässä, ja pelimme alkoi sujua paremmin. Jos jatkamme sillä tavalla, meillä ei ole jatkossa mitään hätää, Cooper pohti jo sarjan tulevia otteluita.
Cooperilla lienee mietittävää, sillä Lightning lähti New Yorkista kotiin Floridaan tasatilanteessa 2-2 sen sijaan, että se olisi turvallisen tuntuisessa 3-1 sarjajohdossa ja vain voiton päässä Stanley Cupin finaaleista.
Tampan tähtihyökkääjä Point venytti osumallaan maaliputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi (7+2=9) ja jakaa nyt pudotuspelien kaikkien aikojen pisimmän maaliputken yhdessä Claude Lemieux'n kanssa, joka ylsi samaan 24 vuotta sitten. Pointilla on tämän kauden pudotuspeleissä tällä hetkellä 12 maalia, joilla hän johtaa liigan maalipörssiä.
Lightning ja Islanders kohtaavat seuraavan kerran maanantaina. Nähtäväksi jää, pelaako Lightning silloin täydet 60 minuuttia ja venyykö Pointin maaliputki edelleen.