LightningPrimary

Ensimmäinen ottelupallo ei tuonut toivottua tulosta, mutta siitä huolimatta Tampa Bay Lightningin pukukopissa tunnelma pysyi korkealla - tai ainakin niin korkealla, minne joukkue antaa sen nousta.

New York Islanders voitti tiistaina Itäisen konferenssin finaalisarjan viidennen ottelun ja tämän myötä Lightning johtaa sarjaa voitoin 3-2. Tilanne on jo hyvin toinen kuin vuorokautta aiemmin, jolloin ottelupalloja oli yksi enemmän, mutta Tampaa se ei hetkauttanut.
- Tunnelma on edelleen hyvä. Tiistaina Islanders rynnisti parhaansa mukaan, mutta pelasimme kyllä riittävän hyvin voittaaksemme, hyökkääjä Ondrej Palat sanoi keskiviikkona.
Nousut ja laskut ovat ilmiselvä osa jokaisen joukkueen kautta ja pudotuspelirupeamaa. Samaiset nousut ja laskut ovat olleet myös jonkinlainen mantra Lightningille konferenssifinaalien edetessä.

TBL-NYI: Hedman iskee tasoituksen paluukiekosta

Välillä tulee parempia päiviä tai hetkiä, välillä huonompia. Jälkimmäiset pyritään minimoimaan, mutta kuten päävalmentaja Jon Cooper sanoi viidennen ottelun tappion jälkeen, ainakaan Tampa Bay itse ei odottanut marssivansa näissä pudotuspeleissä voitosta voittoon ja Stanley Cupiin suoraan 16 ottelussa.
- Pudotuspelit ovat maraton. Tunteet on pidettävä kurissa ja ylivalmentamista pitää välttää. Yritän luottaa kaikkeen, mitä olemme rakentaneet matkalla tähän pisteeseen. Tunteiden hallitseminen on ollut varmaan suurin oppi menneiden vuosien aikana, Cooper totesi keskiviikkona.
Laskusuhdanne on hyväksyttävä, jos se jää hetkelliseksi. Tällä pelitahdilla liian rankat reaktiot suuntaan tai toiseen ovat lähestulkoon mahdottomia, mutta ajatusten ajoittainen karkaaminen yhtä ottelua pidemmälle on luonnollista myös joukkueiden sisällä.
\[Lue uusimmat uutiset otteluparista Lightning - Islanders\]
- Jokainen voi miettiä vaikka omaa kannatussuhdettaan. Jos se joukkue on lähellä mestaruutta, tunnetila sinä päivänä on varmaan toinen kuin runkosarjan toisessa ottelussa. Pelaajille asetelma on sama. Pelaajamme olivat totta kai innoissaan sarjan katkaisemisesta. Teemme parhaamme pitääksemme heidät tyyninä ja olemme onnistuneet siinä, mutta siitä huolimatta tunteet nousevat välillä, Cooper sanoi.
Kiekko putoaa jäähän seuraavan kerran jo torstaina, ja silloin Lightning jatkaa yksinkertaisen missionsa toteuttamista.
Tähän mennessä se on ollut läpi koko sarjan joukkueista se parempi. Tampa Bay on hallinnut laukaustilastoa, ollut vaarallisempi ja pelannut tasaisemmin, mutta Barry Trotzin valmentama Islanders on pystynyt tukahduttamaan Lightningin oikeilla hetkillä ärsyttävän hyvin.
Paikka Stanley Cup -finaaleissa Dallas Starsin vastustajana ei ollut kaukana jo tiistainakaan. Tampa nousi tappioasemasta tasoihin, minkä myötä ratkaisu venyi Islandersille tyypillisessä 1-1 tilanteessa jatkoeriin. Siellä saarelaiset pääsivät juhlimaan yli puolentoista tunnin pelaamisen jälkeen.

NYI-TBL: Palat päättää hienon syöttökuvion

Pettymys Lightningin puolella oli kiistaton, mutta silti helppo käsiteltävä. Mestaruutta tavoitteleva joukkue nimittäin tiesi, kuinka lähellä ratkaiseva voitto oli. Yksi pomppu toiseen suuntaan olisi paketoinut sarjan, joten tarvetta mullistuksille tai yllätyskorteille ei edelleenkään ole.
- Aiempien sarjojen voittaminen viidessä ottelussa ei tarkoita, ettemmekö olisi kohdanneet vaikeuksia. Viisi jatkoerää Columbusta vastaan oli ehdottomasti vaikeaa. Olemme pelannet yhdeksällä hyökkääjällä. Olemme tappaneet kahden miehen alivoimia ja pitkiä jäähyjä. Hävisimme jatkoerässä, vaikka pelasimme hyvin. Olemme kyllä kohdanneet takaiskuja, monenlaisia, mutta käsitelleet ne hienosti, Cooper sanoi.