Tampa_happy_57

Heti kärkeen on kirjoitettava varoituksen sana suomalaisille NHL:n ystäville. On olemassa hyvin suuri vaara sille, että kukaan suomalaispelaaja ei voita tällä kaudella Stanley Cupia.
Siihen ei olisi syynä Vegas Golden Knightsin, Pittsburgh Penguinsin, Nashville Predatorsin tai Winnipeg Jetsin huonous, vaan yksinkertaisesti se, että Tampa Bay Lightning, jossa ei ole yhtään suomalaispelaajaa, on tällä hetkellä aivan valtavan kovassa vireessä.

Boston Bruinsin pudottaminen viidessä ottelussa Itäisen konferenssin semifinaaleissa voitoin 4-1 oli osoitus tästä. Moni sarjan ottelu oli tiukka, kerran mentiin jatkoeriin ja ratkaisevassa ottelussa kahden maalin ero tuli vasta Anton Strålmanin osuttua Bruinsin tyhjään maaliin, mutta kokonaisuutena Lightning oli toisesta ottelusta alkaen askeleen edellä vastustajaansa, joka jäi siitä runkosarjassa vain pisteen päähän.
- Aina kun mikä tahansa pudotuspelisarja päättyy alle kuudessa ottelussa, voidaan puhua shokista. Kaikki joukkueet ovat todella hyviä. Paikkoja tulee, välillä joku ottaa tärkeän torjunnan ja toinen ei. Nämä olivat todella hyviä ja jännittäviä pelejä aivan loppuun asti. Toissa iltana (neljännessä pelissä) Boston johti seitsemän minuuttia ennen loppua ja "Stammer" (Steven Stamkos) pelasti meidät. Se kertoo siitä, kuinka tiukkoja nämä pelit ovat. Tulos oli 4-1, mutta ei kopissamme näytä siltä, että sarja päättyi niihin lukemiin. En sano, ettemmekö olisi ansainneet mennä jatkoon, mutta kaikki joukkueet ovat hyviä. Bruins on poikkeuksellinen joukkue ja he pelaavat hyvin, sanoi Lightningin päävalmentaja Jon Cooper.

Boston näytti aluksi lähtevän viemään sarjaa voitettuaan avausottelun Tampassa suurinumeroisesti 6-2. Bruins tuli sarjaan Toronto Maple Leafsia vastaan pelatusta seitsemän ottelun väännöstä, kun taas Lightning oli saanut huilata pudotettuaan New Jersey Devilsin viidessä pelissä.
Ensimmäisessä ottelussa Bostonin ykkösvitja vei Patrice Bergeronin johdolla Brayden Pointin johtamaa Tampan kakkosketjua mielin määrin ja kirjautti vastinparilleen valtavan määrän miinuksia, mutta jo toisesta pelistä lähtien Pointin kenttä ja koko Lightningin joukkue oli oppinut läksynsä.
- Meillä oli pitkä tauko alla, ja tulimme hieman laiskasti ensimmäiseen peliin. Ei välttämättä ollut huono asia hävitä niin, sillä se herätti meidät. Se, miten Pointin ketju reagoi ensimmäiseen peliin, antoi intoa koko joukkueelle. Tiesimme, että Bostonin ykkösketju olisi vaarallinen, mutta he eivät tehneet yhtään maalia tasakentällisin kolmessa viimeisessä pelissä. Se kertoo, miten sitoutuneita olimme puolustamaan joukkueena. Pystymme tekemään maaleja, ja sen olemme näyttäneet läpi kauden, mutta nyt pelasimme oikealla tavalla ja näytimme syvyyttämme tässä sarjassa, analysoi Lightningin kapteeni Stamkos.
Point nousi lopulta Tampan tärkeimmäksi pelaajaksi koko sarjassa. Kokonaisvaltainen kahden suunnan pelaaminen piti Bergeronin ketjun kurissa ja toi Pointille itselleen sarjassa tehot 3+4.
Lisää aiheesta: [Lightning lähetti Bruinsin kesälomille\]
- Emme voi kehua heitä liikaa. Vastus oli todella kova. He ovat todella hyviä ja luovat paljon tilanteita. Ilman sitä ketjua emme olisi lähelläkään jatkopaikkaa. Se ketju oli valtavan tärkeä meille, tunnusti Tampan kokenut hyökkääjä Ryan Callahan.
Lightning oli kovan paikan edessä kahden ensimmäisen kotiottelunsa jälkeen, sillä Bruins ryösti avausottelun voitolla kotiedun.
- Tiesimme, että toinen peli olisi tärkein. Voitimme, ja sitten meidän piti voittaa Bostonissa. Kun voitimme yhden, ajattelimme, että voimme voittaa toisenkin. Se jatkoerävoitto oli valtava. Se toi virtaa ja energiaa. Saimme mahdollisuuden tulla kotiin ratkaisemaan, ja kun kokenut joukkue saa sellaisen paikan, se käyttää sen. Kukaan ei halunnut enää lähteä lennolle. Hoidimme homman New Jerseytä vastaan ja hoidimme sen nytkin, Stamkos sanoi.
Tampa mätti runkosarjassa eniten maaleja, ja Bostoniakin vastaan syntyi viidessä pelissä 17 osumaa. Lightning on tehnyt neljänneksi eniten maaleja ottelua kohden myös pudotuspeleissä, mutta omiinkin on mennyt neljänneksi vähiten maaleja per peli.

  • Kun meillä oli ongelmia, meidän puolustamisemme kyseenalaistettiin, sillä menetimme paljon kiekkoja. Kun niitä ei menetä, niin usein tapahtuu hyviä asioita. Joukkueemme ymmärsi tämän sataprosenttisesti. Pystyimme pelaamaan koko kaukalossa vahvasti, ja ero syntyi siitä. Meistä myös tuli neljän ketjun joukkue. En voi sanoa, mikä oli nelonen ja mikä ykkönen. Kaikki auttoivat joukkuetta. Pitää antaa kunniaa myös Bruinsille, sillä he tekivät meistä paremman joukkueen voittamalla meidät runkosarjassa, kertoi Cooper joukkueensa kahden suunnan pelaamisesta.
    Tampan fyysisyys nousi sarjan aikana näkyvästi esiin.
    - Ehkä se yllätti heitä hieman. Puhuimme siitä paljon ennen pudotuspelejä. Tiesimme, että meillä on pelaajia, jotka voivat tuoda peliin fyysisyyttä. Nelosketjumme johti meitä siinä, mutta kaikki tekivät oman osansa, eikä kukaan väistellyt. On syy siihen, miksi voitimme tuon kaliiberin joukkueen neljä kertaa peräkkäin. Kaikki tekivät oikeita asioita. Oli hauskaa katsoa sitä ja olla itsekin mukana, Stamkos sanoi.
    Tampa pääsi suhteellisen levänneenä Bostonia vastaan, ja sama on edessä Itäisen konferenssin finaaleissa, joissa vastaan tulee joko Washington Capitals tai Pittsburgh Penguins.
    - Kun joutuu pelaamaan seitsemän ja seitsemän tai kuusi ja seitsemän peliä, se uuvuttaa. Lepo on meille iso asia. Katkaisimme Devilsiä vastaan pelatun sarjan kotonamme, ja teimme saman nyt Bruins-sarjassa. Nämä tilaisuudet pitää käyttää hyväkseen, sillä siitä on hyötyä seuraavalla kierroksella, totesi Callahan.
    - Kaikkein tärkeintä on saada lepoa, mutta varmasti seuraamme, mitä toisessa sarjassa tapahtuu. Aiomme vain olla valmiita, kun pelit alkavat, Point kertoi.
    Viimeisimmät uutiset NHL:n pudotuspeleistä kertoo Twitterissä [@NHL\_fi]
    Lightning on nyt kolmatta kertaa konferenssifinaaleissa neljän viime kauden sisällä. Kertaalleen se on myös edennyt Stanley Cup -finaaleihin. Stamkos, Callahan, Nikita Kutsherov, Ondrej Palat, Alex Killorn, Tyler Johnson ja Victor Hedman kuuluvat pelaajiin, jotka ovat pelanneet Tampassa kaikki nuo kaudet ja ammentavat varmasti menneistä vuosista paljon tavoitellessaan finaalipaikkaa ja lopulta mestaruutta.
  • Tuntuu hyvältä, mutta paremmalta tuntuu, jos voitamme vielä kaksi sarjaa. Olemme olleet tässä vaiheessa aiemminkin, joten emme ole tilanteesta aivan onnemme kukkuloilla. Olemme totta kai tyytyväisiä, että olemme voittaneet kaksi sarjaa, mutta töitä on vielä paljon jäljellä. Nyt nautimme tästä pari päivää. Tämä oli iso voitto hyvästä joukkueesta, mutta työtä on vielä jäljellä, linjasi Callahan.
    Salamat keräävät nyt hetken voimaa iskeäkseen seuraavassa sarjassa taas kovaa.
    Eikä se tiedä hyvää kenellekään vastustajalle.