filppula-postgame

Pudotuspelit lähestyvät, eikä New York Islandersin yhdenlainen tuhkimotarina ota loppuakseen. Vaikeasta tilanteesta kauteen lähtenyt joukkue nousi torstaina jakamaan Metropolitan-divisioonan kärkipaikkaa Washington Capitalsin kanssa, vaikkakin vaikealla tavalla.
Torstain voitto Ottawa Senatorsista oli omiaan kuvailemaan Islandersin kautta, sillä 60 minuutin teemana oli taistelu niska limassa. Saarelaiset eivät olleet missään vaiheessa ottelua tappioasemassa, mutta 2-2 tilanne kahden erän jälkeen ei pelillisesti heijastellut Islandersin toiveita.

Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Kolmannessa erässä löytyikin ratkaiseva lisävaihde, jolla Senators taipui toisen kerran kolmen päivän sisällä.
- Kävimme pukukopissa palautekeskustelun toisella erätauolla. Emme olleet tyytyväisiä. Piti palata jäälle ja pelata niin kuin osaamme, ja onnistuimme siinä hyvin - kaikki neljä ketjua, kuusi puolustajaa ja maalivahti, Islandersin hyökkääjä Casey Cizikas avasi.
Islandersilla on koossa 67 ottelun jälkeen 39 voittoa ja 85 pistettä. Tehtyjä maaleja sillä on Metropolitan-divisioonan kahdeksasta joukkueesta kolmanneksi vähiten, päästettyjä maaleja puolestaan kaikkein vähiten. Sekin kertoo jotain Islandersin joukkueen poikkeavasta rakenteesta. John Tavaresin lähdön myötä Islandersilta puuttuvat supertähdet, joita esimerkiksi Washingtonilla ja Pittsburgh Penguinsilla on useampi. Vastuu maalinteosta jakautuu kaikkien harteille, mikä näkyy myös pistetilastoissa.

OTT-NYI: Filppula tekee ottelun toisen maalinsa

Torstain voitossa yksi Islandersin suurista sankareista oli keskushyökkääjä Valtteri Filppula, joka viimeisteli kaksi maalia heti ensimmäisessä erässä. Osumat nostivat Filppulan tämän kauden saldon 15 maaliin, hänen NHL-uransa neljänneksi korkeimpaan lukemaan. Edellisen kerran hän on iskenyt enemmän maaleja Tampa Bay Lightningissa viisi kautta sitten.
- Hän on valtavan fiksu pelaaja. Aina oikeassa paikassa, aina tekemässä oikeita ratkaisuja. Hän on tekemässä jotain, mutta vetää sitten kanin hatustaan ja hämmästyttää, Cizikas hehkutti.
Filppulasta tuli kuudes Islandersin pelaaja, joka on tällä kaudella saavuttanut 15 maalin rajapyykin. Vain kaksi miestä on yltänyt 20 osumaan, eikä ykköstykki Anders Leekään ole tehnyt kuin vasta 23 maalia, mikä oikeuttaa NHL:n maalipörssissä vasta sijaan 57. Jopa divisioonan hännänhuippu New Jersey Devilsin Kyle Palmieri on sijalla 45.

OTT-NYI: Komarovin ja Filppulan yhteispeli toimii

Islandersilla ei ole yksittäistä supertähteä vaan laaja joukko sekä ratkaisuihin että arkiseen taisteluun valmiita pelaajia. Toistaiseksi se on myös toiminut.
Päävalmentaja Barry Trotz kuvaili torstaista suoritusta osuvasti todetessaan, että joukkue yksinkertaisesti löysi keinot voittaa silloin kun ratkaisuja tarvittiin. Siihen Islanders on pystynyt pitkin kautta. Se ei ole missään vaiheessa kautta hävinnyt enempää kuin kahta ottelua peräkkäin, vaan napsinut pisteitä tasaisesti hyvällä kahden maalivahdin torjuntatyöskentelyllä sekä laajalla maalintekijöiden rintamalla.
Nämä seikat varmasti korostuvat myös kevään edetessä. Islandersin suhteen oltiin kauden alla ymmärrettävän skeptisiä, mutta kelkka on kääntynyt heti Trotzin ensimmäisellä kaudella hienosti. Pudotuspelipaikoista taisteltaessa ja ratkaisupeleihin tultaessa kaikki alkaa jokaisena iltana alusta, mutta Islanders pystyy nojaamaan samoihin periaatteisiin.
Lisää aiheesta: [Pakkaslukemillakin voi päästä mukaan pudotuspeleihin]
Islandersin pelaajia on vaikea pimentää, koska joukkueessa ei ole selkeää ensisijaista maalintekijää tai miestä, jolle haetaan jatkuvasti maalipaikkoja. Kahdeksan pelaajaa on tehnyt vähintään kymmenen maalia, mutta kukaan ei ole yltänyt 25 osumaan.
Siksi Filppula on hyvä esimerkki kuvastamaan koko joukkuetta. Hänellä on kaikki edellytykset tehdä parhaat pisteensä moneen vuoteen, vaikka yhden vuoden Islanders-pestiltä ei ehkä odotettukaan suurta menestystä. Syvyyspelaaja on kuitenkin ratkaiseva osa ryhmää, jonka "rivipelaajat" ovat yhdessä hilanneet kärkikamppailuun.
Kevään tuloksesta riippumatta Islanders on ottanut valtavan harppauksen eteenpäin, mikä tuo lohtua seuran viime vuosien suorituksiin pettyneille kannattajille. Heikommallakin pelillä voittoon taistelevasta porukasta on hyvät edellytykset alkaa kasata menestysvalmista joukkuetta.