Skip to main content

Bostonin kellot näyttävät taas Tuukka-aikaa

Tuukka Rask on noussut jälleen Vezina Trophy -ehdokkaaksi

Teksti Panu Markkanen @PanuMarkkanen / Toimittaja, NHL.com/FI

Suomalaiset maalivahdit ovat NHL:ssä jo käsite. Siniristilippu on ollut nimilistoissa laadun tae jo monet vuodet.

Tästä huolimatta kukaan suomalainen torjuja ei ollut ennen kauden alkua mukana niissä spekulaatioissa, joissa veikkailtiin tämän kauden Vezina Trophyn osoitetta.

Yllekirjoittaneen veikkauksissa todennäköisin kolmikko, josta kauden paras maalivahti tulisi, oli kauden alkua Carey Price, Braden Holtby ja Jonathan Quick.

Price on pelannut Montreal Canadiensin maalilla jopa odotettua upeammin, Holtby on suurin piirtein viime kauden tilastojensa tasalla, mutta Quick on loukkaantumisensa takia tästä kisasta ulkona.

Itärannikon perinteisestä urheilukaupungista Bostonista sen sijaan on ilmoittauduttu tähän karkeloon tosissaan mukaan. Tuukka Rask on urakoinut loukkaantumisesta toivuttuaan Boston Bruinsin maalilla ennätysmäiseen tahtiin.

Rask on pelannut tällä kaudella 11 ottelua, joista Boston on voittanut kymmenen. Hänellä on eniten nollapelejä (3) yhdessä Devan Dubnykin ja Sergei Bobrovskin kanssa, hänen torjuntaprosenttinsa on liigan kolmanneksi paras (94,5%) ja päästettyjen maalien keskiarvonsa toiseksi paras (1,54).

Sosiaalisessa mediassa hashtag #TuukkaTime on ollut jälleen ahkerassa käytössä.

Bostonin kellot on todellakin käännetty Tuukka-aikaan.

Video: Raskin tuplatorjunta

Rask pelasi viime viikolla kaikki Bruinsin neljä ottelua ja torjui joukkueelleen voitot Buffalo Sabresia, Columbus Blue Jacketsia, Arizona Coyotesia ja Colorado Avalanchea vastaan. Hän päästi yhteensä vain kolme maalia.

Tuolla saldolla Rask valittiin viime viikon NHL:n ykköstähdeksi. Otteet ovat tuoneet myös koko joukkueeseen tervettä itseluottamusta.

- Näin voitetaan vieraspelejä. Puhuimme pelin jälkeen, että juuri näin on pelattava vieraissa. Tämä oli virheetön peli, ja olen ylpeä työmäärästämme. En muista juurikaan, että omaan päähän olisi tullut pahoja tilanteita. Pidimme vastustajan pelin ulkopuolella, eivätkä he saaneet maalipaikkoja, Rask sanoi Colorado-voiton jälkeisessä otteluraportissa.

Joukkueen kuin joukkueen hyvä onnistuminen alakerrassa on aina kaksisuuntainen tie. Kun maalivahti on pelinsä päällä, säteilee se puolustajiin, jotka taas saavat levollisuutta omaan peliinsä ja pystyvät auttamaan omalla panoksellaan maalivahtia.

Päävalmentaja Claude Julien tuskin vaivaa päätään tällä muunnelmalla muna vai kana -dilemmasta. Hänelle riittänee, että homma toimii ja peli kulkee.

Viime voitolla Rask sivusi Bostonin seuraennätystä. Tähän saakka ainoa kymmenen voittoa kauden 11 ensimmäisestä pelistä torjunut Bruins-vahti oli kaudella 1976-77 tuon uroteon tehnyt Gerry Cheevers.

Video: Raskin komea kilpitorjunta

- En voi puhua siitä tyypistä riittävästi. Hän on ollut todella hyvä tähän saakka. Hän pitää meidät pelissä joka ilta. Joskus tarvitsemme vain kaksi maalia voittaaksemme, ylisti Bruinsin hyökkääjä David Krejci Raskia Boston Globelle.

Raskin pelaamien otteluiden maalisuhde on Bruinsille 32-17.

Suomalaiskansalliseen tyyliin vahti itse suhtautuu tilanteeseen tyynesti. Hyvästä itseluottamuksestaan tunnetulle Raskille tämä tilanne ei välttämättä ole yllätys, sillä kyllähän Stanley Cupin ja Vezina Trophyn voittaneen maalivahdin pitää oma tasonsa tietää.

- Suuri osa tästä johtuu siitä, miten olemme pelanneet. Olemme pelanneet suuremmaksi osaksi ehjästi, ja se luonnollisesti auttaa maalivahtia torjumaan, kun näen kiekot ja puolustus pitää vastustajan pelin ulkopuolella, Rask jutteli yllä mainitulle lehdelle.

- Irtokiekkojen hallinta on ollut hyvää. Silloin kun niitä on tullut, jätkät ovat hoitaneet ne ja putsanneet maalin edustan. Tämä on ollut hyvää tekemistä kaikilta, hän sanoi.

Rask palkittiin Vezina Trophylla Miikka Kiprusoffin jälkeen NHL-historian toisena suomalaisena kauden 2013-14 päätteeksi.

Tuolloin hänen torjuntaprosenttinsa oli 93,0%, eikä kukaan hänen edellään olleista maalivahdeista pelannut häntä enemmän. Päästettyjen maalien keskiarvo oli kahdeksanneksi paras (2,04), ja Rask oli tuonkin tilaston kymmenestä parhaasta eniten pelannut maalivahti.

Boston Globen toimittaja Kevin Paul Dupont nosti hänet viikonloppuna ansaitusti Vezina-kandidaattien joukkoon.

- NHL-kautta on pelattu kuukausi, ja Vezina Trophy on kahden kauppa: Tuukka Rask vastaan Carey Price, Dupont kirjoitti.

Video: Raskin torjunta

Canadiens ja Bruins - ja todennäköisesti myös Price ja Rask - kohtaavat joulukuun 12. päivänä Montrealissa.

Kauden henkilökohtaiset palkinnot jaetaan kuitenkin vasta kauden päätteeksi, ja ennen sitä Raskilla on paljon torjuttavaa edessään. Vaikka joukkueesta löytyy Patrice Bergeronin ja Brad Marchandin kaltaisia tähtihyökkääjiä, on kauden vajaa neljännes jo näyttänyt sen, kenen panos Bruinsin pudotuspeleihin pääsyssä on kaikkein suurin.

Itse asiassa, kun Price on jatkuvasti myös Hart Trophy -spekulaatioissa mukana, niin miksei sinne voitaisi nostaa myös Raskia.

Onhan menossa hänen aikansa.

Tuukka-aika.

Katso lisää