Skip to main content

Yhdysvalloille nuorten MM-kultaa, Suomelle pronssia

Nuoret Leijonat ratkaisi päätöserän maaleillaan pronssiotteluvoiton Venäjästä

Teksti Petteri Ikonen @NHL_fi / vapaa toimittaja, NHL.com/fi

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue saavutti pronssia Edmontonissa pelatuissa MM-kisoissa, kun Nuoret Leijonat kukisti pronssiottelussa Venäjän maalein 4-1. Suomen tehomies oli Anton Lundell, joka tasoitti toisessa erässä ja viimeisteli 3-1 lukemat päätöserän lopussa. Voittomaaliksi jäi Mikko Petmanin kolmannen erän alussa tekemä maali.

Vuosi sitten Venäjä sai MM-hopeaa ja Suomi oli neljäs. Nuoret Leijonat saavutti pronssia edellisen kerran vuonna 2006 ja otti nyt kaikkiaan seitsemännen pronssimitalinsa.

- Maistuu todella hyvälle. Olen ylpeä siitä, mitä saatiin aikaan. Alku oli hankala ja eilinen ilta oli tosi vaikea, Suomen päävalmentaja Antti Pennanen sanoi TV5:n haastattelussa.

Suomen oli käsiteltävä välierän 3-4 tappio Yhdysvalloille, mutta nousujohteinen peli palkittiin pronssiottelussa.

- Hidas alku peliin, mutta 10 minuutin jälkeen pelasimme hyvää jääkiekkoa, Pennanen sanoi.

Joukkueet lähtivät otteluun vauhdikkaasti, mutta Venäjä oli hallitsevampi joukkue. Venäjä teki avausmaalin ennen erän puoliväliä, kun Ilja Safonov yllätti Suomen maalivahti Kari Piiroisen lähietäisyydeltä.

Tweet from @IIHFHockey: Oh Captain, my Captain 🇫🇮 Anton Lundell evens the score for @leijonat against @russiahockey #WorldJuniors 🥉@FlaPanthers pic.twitter.com/hFjdbOfIsi

Erän puolivälin jälkeen Suomen pelaajista esimerkiksi Juuso Pärssinen, Mikko Kokkonen, Aku Räty ja Kasper Simontaival pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta Venäjän maalivahti Jaroslav Askarov torjui. Matias Mäntykivi kilautti tolppaa pari minuuttia ennen erän päättymistä.

Suomi sai huonon alun toiseen erään, kun puolustaja Ville Heinola otti kaksiminuuttisen korkeasta mailasta. Nuoret Leijonat kuitenkin kesti alivoiman.

Pian jäähyn jälkeen Heinola nousi kiekon kanssa hyökkäyspäähän ja syötti Anton Lundellille. Kapteeni Lundell hiipi maalin eteen ja ohjasi Topi Niemelän laukauksen maaliin. Erän lopussa Venäjä säikäytti kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksellä, mutta Piiroinen ja Heinola estivät maalintekoaikeet.

- Ensimmäisen erän alku oli vaikea, mutta toisessa painoimme hyvin hommia. Sain kiekon Lunkalta (Lundell), ja katsoin viivaan, että Niemelän Topi on vapaana. Topi laittoi kiekon maalille, ja Lunkka ohjasi sisään, kakkossyötön napannut Matias Mäntykivi kertasi tärkeää tilannetta.

Tweet from @IIHFHockey: Mikko Petman tips the puck into the net and @leijonat take the lead early in the 3rd. #WorldJuniors pic.twitter.com/i6jzvhcmeU

Erän lopussa pelattiin neljällä neljää -vastaan. Tasavajaalla Anton Lundell tarjosi huippupaikan Eemil Virolle, joka paiskautui laukausyrityksensä jälkeen päätyyn ja loukkasi selkänsä.

Nuoret Leijonat sai mainion alun kolmanteen erään, kun edellisen erän lopussa kovia kokenut Viro laukoi ja Mikko Petman ohjasi 2-1 johdon. Erän lopulla Suomi pääsi pelaamaan neljä minuuttia ylivoimaa, mutta ei onnistunut kasvattamaan johtoa. Ylivoiman jälkeen Lundell ja Juuso Pärssinen tekivät vielä osumat tyhjään maaliin, kun Venäjä haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

- Toisessa ja kolmannessa erässä pääsimme rullaamaan omaa peliä, ja vastustaja tippui kyydistä. Lopussa puolustimme hyvin, Lundell sanoi.

Tweet from @IIHFHockey: 🚨🇺🇸 @usahockey IS FIRST ON THE BOARD! @Turcotte__71 forces @HC_WJC to give up their first even-strength goal of the #WorldJuniors and USA is up 1-0. @LAKings pic.twitter.com/YcWwZBy87G

Yhdysvallat nollasi Kanadan loppuottelussa

Myöhemmin keskiviikon vastaisena yönä pelatussa loppuottelussa Yhdysvallat kukisti Kanadan maalein 2-0. Alex Turcotte ja Trevor Zegras tekivät Yhdysvaltojen maalit, kun Turcotte osui ensimmäisessä ja Zegras toisessa erässä.

Spencer Knight pelasi nollapelin 34 torjunnalla ja pohjusti Yhdysvalloille viidennen nuorten MM-kullan. Knight pelasi kaikkiaan kolme nollapeliä Edmontonissa pelatuissa kisoissa. Yhdysvaltojen edellinen mestaruus oli vuodelta 2017.

Katso lisää

NHL on päivittänyt tietosuojakäytäntöään, joka astuu voimaan 27.02.2020. Suosittelemme, että luet sen huolellisesti läpi. NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt palveluehtomme sekä tietosuoja- ja evästekäytäntömme.