Skip to main content

Suomi kaipaa puolustukseen lisää kokemusta

Teksti Panu Markkanen / NHL.com

Suomalainen kiekkotoimittajien joukko oli hädin tuskin ehtinyt maaliskuun toisena päivänä järjestetystä Leijonien World Cup –joukkueen julkistustapahtumasta ulos, kun ensimmäinen kokenut skribentti tokaisi: "Mutta kyllä tuolla puolustuksella tulee ongelmia."

Viittaus ei liittynyt Suomen puolustuksen huonouteen vaan siihen, että joukkueeseen valitut puolustajat olivat turnauksen isossa kuvassa suhteellisen kokemattomia.

Kolme kokeneinta pakkia – Sami Vatanen, Rasmus Ristolainen ja Olli Määttä – ovat maanantaisen tilanteen mukaan pelanneet järjestyksessä 193, 191 ja 165 NHL:n runkosarjan ottelua. Joukkueen neljäs jo valittu pakki, eli Esa Lindell säestää neljällä runkosarjapelillään.

Yhteenlaskettu määrä on siis 553 ottelua.

Kansainvälisistä turnauksista kokemusta on myös verraten vähän. Vatanen on pelannut yhdet aikuisten MM-kisat (Köln 2010) ja yhdet olympialaiset (Sotshi 2014), Määttä yhdet olympialaiset (Sotshi 2014) ja Lindell yhdet MM-kisat (Minsk 2014). Ristolaisella on edessä ensimmäinen aikuisten arvoturnaus.

Ero jo Ruotsiin verrattaessa on hirmuinen. Ruotsin valitulla pakkiviisikolla Oliver Ekman-Larsson, Victor Hedman, Niklas Hjalmarsson, Erik Karlsson, Niklas Kronwall on tilastoissaan 2639 NHL:n runkosarjan ottelua. Keskiarvo on pyöristettynä 528, mikä jää vain hitusen suomalaispuolustajien otteluiden yhteismäärästä.

Lisäksi Karlsson on valittu kahdesti NHL:n parhaaksi puolustajaksi, hän on ollut kausilla 2011-12, 2013-14 ja 2014-15 NHL:n puolustajien paras pistemies, ja hän oli Sotshin olympialaisten paras puolustaja.

Ekman-Larsson teki viime kaudella NHL:ssä puolustajista eniten maaleja. Hjalmarsson on kolminkertainen Stanley Cup –voittaja. Kronwall kuuluu Triple Gold Clubiin.

Sama vertailu Kanadaan: Drew Douhgty, Duncan Keith, Marc-Édouard Vlasic ja Shea Weber tuovat jokainen pöytään yksin enemmän NHL-otteluita kuin Suomen nelikko yhteensä.

Lisäksi vaahteralehtisten yhteenlasketusta pokaali-/mitalilistasta löytyy kaiken kaikkiaan viisi Stanley Cupia, seitsemän olympiakultaa, Norris Trophy ja Conn Smythe Trophy.

Kun tilannetta tarkastelee näin, alkaa väkisinkin huimata. Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäellä ei ole enää Kimmo Timosta tai Sami Saloa. Eikä pidä toki enää ollakaan, aika kulkee.

Numerot toki ovat numeroita, ja vaikka – erityisesti voittamisesta saadun – kokemuksen tuoma selkänoja onkin aina tukeva, kun maailman parhaat ottavat toisistaan mittaa, pitää jokainen ottelu toki pelata kaukalossa.

Katsotaanpa siis kaukaloon.

Kokenein suomalaispakki on NHL-otteluilla, kansainvälisellä kokemuksellä ja iällä mitattuna Vatanen. Hän on Suomen puolustajista selkeästi kiekollisin. Hän pelaa Anaheim Ducksissa jatkuvasti yli 20 minuuttia ottelua kohden, ja saa yli- ja alivoima-aikaa myös joka ottelussa paljon. Hyvän laukauksensa turvin hän on myös uhka siniviivasta.

Vatasen kohdalla vähäinen arvokisakokemus selittyy mm. sillä, että hän menetti mahdollisuuden pelata sekä vuoden 2011 että 2012 MM-kisoissa loukkaantumisten takia.

Ristolainen on tällä kaudella näyttänyt, että hänestä tulee vielä tämän sukupolven johtavaksi suomalaispuolustajaksi. Isokokoinen Ristolainen luutii isoja minuutteja ja sai tällä kaudella luottoa ja sen ansiosta loistavaa kokemusta Buffalo Sabresin alakerrassa vielä vailla menestyspaineita.

Ristolainen on myös päävalmentaja Dan Bylsman ykkösvalinta, kun katsotaan, kuka puolustaja laitetaan jäälle erikoistilanteissa, ja voisi olla syksyllä loistava valinta hyökkäysorientoituneen Vatasen pariksi.

Määttä on Suomen "kokeneimmasta" kolmikosta eniten ns. peruspakiksi profiloitunut pelaaja. Pienen kaukalon kokemusta ja oman pään osaamista on, mutta loukkaantumisista kärsinyt Määttä tarvitsee nyt ehjän kevään ja kesän ollakseen huippuiskussa syksyllä. Sotshissa hän toki jo näytti, että kuuluu myös parhaiden maajoukkuekokoonpanojen turnauksiin.

Lindell on kärsinyt Dallas Starsin puolustajien sopimustilanteesta, ja siksi kausi on mennyt pääosin AHL:ssä.

Kaksikosta Vatanen ja Määttä jatkavat kauttaan pudotuspeleissä, ja se voi toimia etenkin Vataselle todella loistavana kasvualustana pitkän pudotuspelikevään pelaavan joukkueen alakerran moottorina ja johtajana.

Sitten päästäänkin siihen asiaan, johon pitää aina palata, kun Suomi näitä turnauksia pelaa.

Pelitapa ja joukkueena pelaaminen. Näillä tekijöillä Suomi korvaa ja sen on korvattavakin muihin kärkimaihin nähden podettava tähtivaje.

Siitä huolimatta alakerrastakin on löydyttävä johtajuutta á la Lasse Kukkonen, Timonen tai Salo.

Siksi KHL:n pudotuspeleissä loistanutta Sami Lepistöä ja aina luotettavaa Juuso Hietasta voi olla erittäin vaikeaa syrjäyttää lopullisista puolustajavalinnoista. Ja miksi toisaalta pitäisikään?

Katso lisää