Skip to main content

Suomi kaatoi rakkaan vihollisen MM-kotijäällä

Teksti Panu Markkanen / NHL.com

Suomen Nuoret Leijonat vastasi tilanteen vaatimaan huutoon parhaalla mahdollisella tavalla alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen välierässä, kun vastassa oli yksi turnauksen suurimmista ennakkosuosikeista, eli Ruotsi. Tiedossa oli, että vastaan tulisi tiukka puolustus, turnauksen paras maalivahti ja erittäin taktinen ja laadukas joukkue. Suomi pelasi tuiki tärkeässä ja tiukassa paikassa turnauksen parhaan pelinsä voittaen 2-1.

Ottelun kulku oli todella odotetun kaltainen. Parhailta maalipaikoilta säästyttiin, kun molemmat joukkueet pitivät pelisuunnitelmastaan kiinni, ja tunne ei ottanut myöskään nuoria miehiä vietäväkseen. Pahin kaaos kaukalossa loisti poissaolollaan, ja juniorilätkäksi pelin tunnisti vain ajoittaisesta kiekollisesta epävarmuudesta.

- Joo, itsekin mietin toisella erätauolla, että nyt muuten siirryttiin junnulätkästä aikuisiin, hihkaisi Olli Juolevi ottelun jälkeen.

Avauserän ainoan maalin iski Markus Asplund Suomen maalin Dmytro Timashovin syötöstä ajassa 10.17. Carl Grunströmillä oli mahdollisuus noin 16 minuutin kohdalla toiseen maaliin, mutta miehen ohjaus meni tyhjän maalin ohi.

Suomi otti pelin hallinnan toisessa erässä pysyen täsmälleen omassa pelisuunnitelmassaan. Ruotsin väärästä vaihdosta tullut jäähy ajassa 23.57 tarjosi jo Suomelle pari hyvää tilannetta, kun Kasperi Kapasen laukaus oli lirua maaliin, ja Mikko Rantanen rakensi kohtsillään paikan Roope Hintzille maalin eteen. Kuparinen rikkoutui kuitenkin vasta seuraavan ylivoiman aikana, kun Rantanen-Hintz kaksikko teki juuri saman kuvion kuin edellisessä pakkopelissä, ja Hintz teki tasoituksen. Sama kuvio oli nähty jo avauserässä.

- Eikös se niin mene, että kolmas kerta toden sanoo, sanaili Hintz.

Ruotsi kaatui sille harvinaisesti tyhmiin jäähyihin, sillä Anton Karlsson haki hyökkäyspäässä turhaakin turhemman päähän kohdistuneen taklauksen, ja Suomi pääsi jälleen ylivoimalle, kun kellot näyttivät 32.37. Ylivoimaa tarvittiin vain hieman yli puoli minuuttia, kun Rantanen syötti maalin takaa Antti Kalaputaalle, meni tekemään maskin Ruotsin maalille, ja Kalapudas sivalsi voittomaalin.

- Kauempaakin voi tehdä maalin, jos siellä on maski. Harvoin nykyajan veskareille menee ilman maskia. Koitetaan saada jatkossakin maalin eteen enemmän ruuhkaa, Rantanen sanoi.

Rantanen pelasi joukkueen kapteenina tänään turnauksen parhaan pelinsä.

- Viime päivinä on tuntunut paremmalta, ja olen saanut jalkaa liikkumaan. Nyt löysimme vielä lapoja, ja kiekot menivät häkkiin. Huomenna pitää jatkaa samaan malliin, Rantanen sanoi.

Suomen superketju Jesse Puljujärvi-Sebastian Aho-Patrik Laine jäi tällä kertaa ilman tehoja, mutta muut kentälliset nousivat paikkaamaan.

- Nyt ei tullut niin paljon maaleja. Vauhtia ja puolustimme paljon paremmin. Joukkueelta tämä oli hyvä peli. Me emme saaneet niin paljoa paikkoja, tai maalia tehtyä. Meillä on loistava joukkue ja muut ratkoivat, Puljujärvi sanoi.

Yhtä kaikki, Suomen otteet tarjosivat taktisen ja kuuluisan ”oman pelin” riemukulun. Suomi ei panikoinut missään vaiheessa ottelua, vaan hyökkäsi sapluunansa mukaan, ja sen puolustus onnistui tänään parhaiten koko turnauksessa.

- Joukkue on kasvanut todella paljon. Venäjä-peli on auttanut joukkuetta kaikkein eniten. Se on kääntänyt joukkuetta positiiviseen suuntaan. Jokainen tekee töitä joukkueelle, blokkaa vetoja ja tekee kaikkensa, että joukkue voittaa. Niinhän sen pitää mennäkin, jos haluaa jotain voittaa, Rantanen kiteytti.

Kaapo Kähkönen torjui maalillaan 21 kertaa.

Illan toisessa semifinaalissa Venäjä voitti USA:n 2-1. USA meni ajassa 9.03 1-0 –johtoon Christian Dvorakin maalilla. Venäjä tuli toisessa erässä tasoihin ja meni ohi maalin edestä tekemillään röyhkeillä maaleilla. Tasoituksen survoi irtokiekosta Pavel Kraskovski, ja voittomaalin teki ennakkoluulottomalla nousulla Jegor Korshkov.

- Saimme hyvän alun toiseen erään. Pelasimme hyvin alusta alkaen, mutta sitten viimein ansaitsimme ne maalit. Meillä oli hyviä paikkoja jo ennen sitäkin. Olen tehnyt töitä tätä varten koko elämäni ajan. Haluan todellakin voittaa kultaa, kertasi Venäjän hyökkääjä Radel Fazlejev.
- Meillä oli enemmän paikkoja ja käytimme ne. Olimme valmiimpia otteluun, tuumi Maxim Lazarev.

Suomi ja Venäjä kohtaavat finaalissa Suomen aikaa kello 20.38 alkaen. Maat olivat edellisen kerran vastakkain finaalissa, kun Hartwall Arenalla pelattiin edellisen kerran alle 20-vuotiaiden MM-finaali vuonna 1998. Tuolloin Suomi voitti mestaruuden Niklas Hagmanin jatkoaikamaalilla.

Katso lisää