Valimaki_Vaakanainen

PLYMOUTH, Michigan-- Vuoden 2018 nuorten MM-kisoihin on vielä puoli vuotta aikaa, mutta suomalaispelaajat uhkuvat jo itsevarmuutta.
- Buffalossa pelattavasta turnauksesta tulee meille mahtava, sillä saamme jalkeille erittäin hyvän joukkueen. Mielestäni meillä on todella hyvät saumat koko turnauksen voittamiseen, joten odotan kisoja innolla, totesi puolustaja Urho Vaakanainen.

Nuorten Leijonien itsevarmuuteen on erittäin hyvä syy: Suomen joukkueen alakerrassa saattaa luutia ensi vuoden kisoissa peräti viisi ykköskierroksen varausta.
Tällä viikolla pelattavassa World Junior Summer Showcase -turnauksessa Suomen joukkueessa kiekkoilee kolme vuoden 2017 NHL Draftin ensimmäisen kierroksen varausta. He ovat Vaakanainen (18. varausvuoro, Boston Bruins), Juuso Välimäki (16. varausvuoro, Calgary Flames) sekä Henri Jokiharju (29. varausvuoro, Chicago Blackhawks).

Nuorten MM-turnauksen joukkueeseen saatetaan saada mukaan vielä tämän kesän draftin kolmosvaraus Miro Heiskanen (Dallas Stars) sekä vuoden 2016 viitosvaraus Olli Juolevi (Vancouver Canucks), joista kumpikaan ei ole mukana Summer Showcasessa.
- Suomelle on epätavallinen tilanne, että mukana on niin monta ykköskiekan varausta. Mutta se on tosi hyvä juttu suomalaiselle jääkiekolle, totesi Välimäki.
Suomen joukkueella tosin riittää työsarkaa vuoden 2017 MM-turnauksen jälkeen. Suomi hävisi alkulohkon neljästä ottelustaan kolme ja säilytti sarjapaikkansa vasta voitettuaan putoamiskarsinnassa Latvian. Suomi vaihtoi valmentajaa kesken turnauksen, kun Nuorten Leijonien turkki oli pöllynnyt kolmesti alkulohkovaiheessa. Jukka Rautakorpi sai tehdä vaihtopenkin takana tilaa Jussi Ahokkaalle.
Ahokas on valmentanut useimpia Summer Showcasessa mukana olevia pelaajia alle 16-, alle 17- sekä alle 18-vuotiaiden kansainvälisissä turnauksissa. Vuonna 2016 Ahokas luotsasi alle 18-vuotiaat Pikkuleijonat MM-kultaan. Tuossa mestarijoukkueessa olivat mukana myös Vaakanainen, Jokiharju, Välimäki ja Heiskanen.
- Kaikki tuntevat hänet ja pitävät hänestä. Hän tuo joukkueeseen hyvää energiaa. Pelaamme aika lailla erilaisella tyylillä kuin viime vuonna. Nyt mennään vauhdilla päästä päähän ja entistä aggressiivisemmin. Joukkueella on hyvä fiilis, ja nautimme pelaamisesta. Jokainen haluaa olla osa tätä joukkuetta, ja ilmapiiri on rento, kertoi Vaakanainen.
Ahokkaan mukaan vuoden 2017 kisapettymys ei ole kuulunut Summer Showcasen puheenaiheisiin. Hän keskittyy nyt etsimään asioita, jotka voisivat toimia vuoden 2018 turnauksessa.
Yksi askel tuossa prosessissa saattaa olla Välimäen ja Vaakanaisen peluuttaminen pakkiparina. Kaksikko pelasi yhdessä lauantaina, kun Suomi hävisi USA:n valkoiselle joukkueelle 2-4.

Urho Vaakanainen
  • Osaamme molemmat pelata fiksusti. Pystymme lukemaan toistemme peliä. Jos toinen lähtee mukaan hyökkäykseen, toinen pysyy alempana. Yhteistyömme toimii varmasti, sanoi Välimäki.
    Parivaljakko kuitenkin erotettiin sunnuntaina, kun Suomen vastustajaksi tuli USA:n sininen joukkue. Vaakanainen seurasi ottelun katsomon puolelta, sillä Suomen valmennusjohto halusi nähdä muidenkin pelaajien otteita kaukalossa. Välimäki aloitti ottelun Jokiharjun parina, mutta pelasi ottelun loppuun Robin Salon (New York Islanders) kanssa, sillä Jokiharju loukkasi itseään avauserässä.
    Ahokas sanoi, että heti Summer Showcasen alussa on käynyt selväksi, että puolustus on yksi Suomen vahvuuksista.
    - Puolustuksestamme tulee vahva. Tilanne paranee vielä, kun Juolevi ja Heiskanen liittyvät mukaan. Meidän kannaltamme on erittäin hyvä asia, että joukkueessamme on tuollaiset pakit, Ahokas tuumi.
    Suomella on myös useita muilla kuin ensimmäisellä varauskierroksella poimittuja puolustajia, jotka kamppailevat paikasta MM-joukkueessa. Heihin kuuluvat muiden muassa Salo, Kasper Kotkansalo (Detroit Red Wings), Markus Niemeläinen (Edmonton Oilers) ja Eemeli Räsänen (Toronto Maple Leafs). Taso on todella kova, eikä pelipaikan ottaminen ole helppoa, mutta pelaajat ovat valmiina haasteeseen.
    - On hyvä, kun on tervettä kilpailua. Puolustus on joukkueemme vahvuus ja kivijalka. Lähdemme rakentamaan siitä, Välimäki sanoi.