Skip to main content

Suomen amatöörit vastaan ammattilaispelaajat

Teksti Marko Leppänen / NHL.com

Jokainen NHL-kausi on täynnä tähtihetkiä, tarinoita, ennätyksiä ja muuta mieleenpainuvaa. Kauden 2016-17 alku on vielä pienen matkan päässä, mutta ensi syksy alkaa kiehtovalla tavalla, kun World Cup palaa kalenteriin. Syyskuussa tähdet eri maista esittäytyvät Torontossa. Kyseessä on ensimmäinen World Cup sitten vuoden 2004. Mukana ovat Kanada, USA, Venäjä, Suomi, Ruotsi ja Tshekki, joiden lisäksi Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta kootaan omat joukkueet. Tämä kausi on valmistautumista World Cupiin. NHL.com/fi kertoo tärkeitä uutisia, päivämääriä ja tarinoita, jotka liittyvät ensi syksyn hienoon tapahtumaan.


Suomen maajoukkueen valmennusjohto oli hankkinut konsulttiavuksi HIFK:ssä suursuosioon nousseen Carld Brewerin vuoden 1976 Kanada Cupin alla.

Brewerillä oli vankka tuntemus NHL-pelaajista, jotka luistelivat Suomea vastaan heti kisojen avausottelussa. Kanadan joukkue vilisi sen ajan supertähtiä: Bobby Orr, Bobby Clarke, Bobby Hull, Phil Esposito

Brewer kävi läpi Kanadan pelaajien ominaisuuksia. Hän mainitsi, että Guy Lafleur ei juurikaan taklaa.

Turnauksen avausjuhlallisuudet 2. syyskuuta pelatussa ottelussa Ottawassa kestivät pitkään, ja pelaajat ehtivät jo vähän kylmettyä odottaessaan ottelun alkua. Peliä ei ehtinyt kulua kovinkaan pitkään, kun Lafleur jyräsi kunnolla Suomen hyökkääjän Hannu Kapasen.

– Mentiin siellä takakierrolla ja syötin Matti Hagmanille. Näin, että takaviistosta tuli joku. Samassa tuli maila ohimoon ja Jofan kypärä lensi päästä. Linnut vaan lauloivat, Kapanen muistelee tilannetta.

– Eikä Kanada siitä jäähyä saanut, tietenkään.

Ja jyrän alle jäi Suomi muutenkin. Kanada voitti avausottelun jopa sen ajan mittareilla ajateltuna murskalukemin 9500 katsojan edessä 11–2.

– Olimme enemmänkin faniosastoa siinä pelissä, Veli-Pekka Ketola heittää.

Tappio venyi liian isoksi, mutta tasoerokin oli tiedossa. Kanadan joukkue koostui ykkösrivin NHL-ammattilaisista, kun suomalaiset pelasivat vasta amatöörikiekkoa ja kävivät päivätöissä. Suomella oli ennen turnausta vain muutaman päivän mittainen harjoitusleiri Forssassa.

– Siihen aikaan homma meni vähän niin, että kokoonnuttiin, käytiin parturissa ja lähdettiin kisoihin, Ketola kuittaa.

Kanadan pelaajat panostivat vielä 1970-luvun puolessavälissä vastustajan pelotteluun kovilla fyysisillä otteilla. Kovien miesten leimaa alleviivasi se, että Kanadan pelaajat halusivat pelata edelleen ilman kypärää, kun esimerkiksi suomalaiset olivat jo siirtyneet turvaamaan päätään suojauskalustolla.

Turnaus jatkui murskatappiolla, sillä Suomi hävisi Tshekkoslovakialle 8–0 ja Neuvostoliitolle 11–3. Jatkomahdollisuudet olivat jo menneet, mutta Suomi sai pientä lohtua, kun Ruotsi kaatui 8–6.

– Ruotsi-ottelu sytytti aina. Heillä oli kuitenkin kaikki parhaat pelaajat Börje Salmingista lähtien, Kapanen muistuttaa.

– Ruotsi oli kaatunut ennenkin, joten ei se sikäli ollut iso uutinen. Eikä sillä voitolla ollut enää turnauksen menestyksen kannalta merkitystä, Ketola sanoo.

Turnauksen päätöspelissä USA palautti Suomen päiväjärjestykseen 6–3-voitolla. Suomi jäi kuuden joukkueen turnauksessa viimeiseksi.

Vaikka Leijonat koostui pääosin vuotta aiemmin perustetun SM-liigan pelaajista, oli Suomella neljä WHA-pelaajaakin: Pekka Rautakallio (Phoenix), Juhani Tamminen (Cleveland), Heikki Riihiranta (Winnipeg) ja Veli-Pekka Ketola (Winnipeg).

Hagman oli Suomen paras pistemies, kun hän keräsi viidessä ottelussa kaksi maalia ja antoi neljä syöttöpistettä. Turnauksen jälkeen Hagman liittyikin Boston Bruinsin joukkueeseen, ja hänestä tuli ensimmäinen Suomessa kiekko-oppinsa saanut suomalainen NHL-pelaaja.

Ketolalle turnaus oli pettymys, sillä hän jäi koko turnauksessa ilman tehopisteitä.

– Kisat olivat hienot ja hyvin järjestetty. Sillä tavalla niistä on jäänyt hyvä muisto, vaikka tulos oli huono, Ketola sanoo.

Kapanen heitti turnauksen aikana, että hän lähtee Hagmanin mukana Bostoniin. Kapanen jäi kuitenkin Suomeen, jossa odotti kaksi pientä poikaa – tulevat kiekkoilijat Sami ja Kimmo.

– Harmittaa vähän, kun loukkasin kyynärpään ennen turnausta, enkä ollut täydessä kunnossa. Jalka kyllä riitti niissä peleissä, mutta massaa olisin tarvinnut lisää. Olin varmaan 74-kiloinen kukkakeppi, Kapanen muistelee.

Suomen joukkue joutui matkustamaan paljon, sillä se pelasi turnauksen viisi otteluaan Ottawassa, Torontossa, Montrealissa ja Winnipegissä.

Timo Nummelinin mieleen on jäänyt erityisesti Winnipegissä pelattu Ruotsi-ottelu. Hallissa oli pidetty juuri hevoskilpailut, minkä takia vallitsevin haju aiheutui hevosten jätöksistä.

– Jossain paikkakunnalle menimme paikalliseen pubiin, mutta siellä ei ollut kuin tummaihoisia miehiä. Lähdimme pois aika nopeasti, Nummelin naurahtaa.

Vaikka turnaus ei Suomelle tuonut vielä mitaleita ja kunniaa, se antoi tärkeää kokemusta kansainvälisistä otteluista.

Kapasen mielestä Suomella oli jo silloin hyviä yksilöitä, mutta joukkuepeli ei ollut yhtä hyvällä tasolla kuin nykyään.

– Jonkun pitää hiihtää ensin siellä umpihangessa ennen kuin muut voivat tulla perässä, Ketola vertailee.

Katso lisää