Skip to main content

Nuoret Leijonat nihkeään voittoon Tanskasta

Suomi oli suorastaan dominoiva Tanskaa vastaan, mutta maalinteko takkuili

Teksti Valtteri Tahkola @valdernes / kirjeenvaihtaja. NHL.com/FI

Suomi lähti torstain otteluun Tanskaa vastaan tappio alla. Kanada kaatoi Nuoret Leijonat kisojen avausottelussa tapaninpäivänä lukemin 4-2. Tanska puolestaan hävisi avausottelunsa Yhdysvallalle 0-9, ja odotettavissa oli, että joukkue olisi ollut Suomea vastaan vastaanottavana osapuolena.

Kanadaa vastaan pelatussa ottelussa Suomen suurimmiksi ongelmiksi muodostuivat erikoistilannepelaamisen vaikeus ja kiekollinen huolimattomuus. Suomi myös puski usein alivoimaisena Kanadan viisikkoa vastaan, eikä hyökkäyspeli sitä kautta toiminut.

Nuorten Leijonien päävalmentaja Jussi Ahokas sanoikin Kanadalle kärsityn tappion jälkeen, että erikoistilannepelaamisen ja hyökkäyspelaamisen pitää parantua Tanska-otteluun.

Suomi hallitsi torstain peliä alusta loppuun asti, eikä Tanskalla ollut loppujen lopuksi pienintäkään mahdollisuutta voittoon. Tanskan maalivahti Kasper L. Krog torjui ottelussa 58 kertaa ja Suomen Ukko-Pekka Luukkonen vain kuudesti.

Tweet from @IIHFHockey: HIGHLIGHTS: Last year @DKIshockey for the first time beat Finland at the #WorldJuniors. This time the Finns took revenge in a 4-1 win for @leijonat. Watch the goals and more in this video. Game story: https://t.co/0hLgoegqbU pic.twitter.com/4R2Zp53fUT

Lukuisista maalipaikoista huolimatta Nuorten Leijonien viimeistely oli hieman takkuilevaa, sillä Suomi sai kiekon Tanskan maaliin vain neljä kertaa ja voitti ottelun lopulta maalein 4-1 (2-0, 2-1, 0-0).

- Aika tyly esitys meiltä. Hallittiin pelitapahtumia, pystyttiin pelaamaan hyvällä tasolla koko ottelu ja tuotettiin paljon maalipaikkoja. Se viimeistely löytyy vielä, kun saadaan siihen pieni rentous mukaan ja luetaan paremmin vastustajan liikettä. Tuolla työmäärällä ja laatupaikkojen määrällä kiekot alkaa pomppimaan paremmalla prosentilla, totesi Ahokas YLE:n haastattelussa.

Ottelu alkoi Suomen vahvalla hallinnalla, kun Joona Koppanen laittoi kiekon Miro Heiskasen laukauksen jälkitilanteesta Tanskan maaliin jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen.

Suomi teki toisen maalinsa jo seitsemän minuutin kohdalla, kun Aapeli Räsänen haisteli päädystä pompanneen kiekon oikein ja siirsi Eeli Tolvasen laukauksen jälkeisestä irtokiekosta Suomen vastustamattomasti 2-0-johtoon.

Tämän jälkeen Suomen pelin taso tippui.

Peli oli ensimmäisen erän loppupuoliskolla hieman ylimielistä, eikä joukkue pelannut riittävän suoraviivaisesti kiekkoa maalia kohti, vaan hyvissä paikoissa kiekkoa vielä siirreltiin parempaan paikkaan.

Hyökkäysalueella peli pyöri pitkälti kulmissa ja viivassa, mutta suurimmat ongelmat olivat kiekon viemisessä hyökkäysalueelle. Nuorten Leijonien avauspelaaminen meni pitkälti kuskaamiseen, ja oikeastaan vain suuri ero yksilötaidossa johti siihen, että Suomi sai pitkiä pyörityksiä hyökkäysalueella.

Toki Suomi sai luotua maalipaikkoja, mutta silloin tiellä oli joko Tanskan maalivahti tai uhrautuvasti pelanneet kenttäpelaajat.

- Oli hankalaa, kun kaverilla oli koko ajan neljä äijää kiekon edessä ja kaikki heittäytyy pää edellä laukauksien eteen. Vaikea saada kiekkoa maalille, mutta olisi meidän silti pitänyt viimeistellä paremmin, totesi Suomen hyökkääjä Eeli Tolvanen YLE:n haastattelussa ottelun jälkeen.

Tolvanen metsästää vieläkin turnauksen avausmaaliaan. Hän ampui Tanskan maalia kohti reilusti yli kymmenen kertaa, mutta sihti ei vielä ollut aivan kohdallaan.

- Oli varmaan lähemmäs 15 laukausta minulta maalia kohti. Kaikki taisi jäädä veskarille tai blokkeihin, Tolvanen manaili.

Toinen erä alkoi Suomella vaikeasti. Suomi joutui heti erän alkuun alivoimalle, ja Tanska onnistui kaikkien yllätykseksi kaventamaan Nikolaj Krag Christensenin komealla laukauksella maskin takaa. Luukkonen ei nähnyt tilanteessa kiekkoa kunnolla, mutta laukaus olisi ehkä ollut torjuttavissa.

Toisessa erässä Suomen avauspelaamisen ongelmat jatkuivat, mutta yksilötaito pelasti jälleen ja Tanska oli edelleen ottavana osapuolena. Erä oli pitkään nihkeä, ja Krog seisoi Tanskan maalilla lähes päällään.

Viisi minuuttia ennen toisen erän loppumista tuskaan tuli kuitenkin helpotusta, kun kapteeni Juuso Välimäen laukaus siniviivasta painui aivan Tanskan maalin ylänurkkaan. Osuma syntyi tuttuun tapaan pitkän hyökkäysalueen pyörityksen jälkeen.

Henri Jokiharju, joka valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi, lisäsi johdon kolmeen maaliin jo reilun minuutin jälkeen edellisestä. Otto Koivula ampui viivasta, ja Jokiharju oli kärkkäästi irtokiekolla ja siirsi Krogin puikoista kiekon maaliin.

Jokiharju oli jo Kanada-pelissä erittäin vakuuttava. Sulavasti siniviivalla liikkuva Chicago Blackhawksin varaus teki maalin Kanadan verkkoon, ja vahvat otteet jatkuivat myös Tanskaa vastaan. Etenkin Jokiharjun taidokkaat oivallukset kiekollisena avasivat Suomelle useita maalipaikkoja.

Kolmas erä oli sitten ehkä selvimmin Suomen hallussa, ja kahdesta aiemmasta erästä tuttu kaava jatkui.

- Viimeisessä erässä vastustajalla ei tainnut olla yhtään paikkaa. Olen todella tyytyväinen joukkueen työmoraaliin. Nämä jätkät välittää tästä ryhmästä ja toisistaan, Ahokas kehui suojattejaan.

Suomi ei päässyt päätöserässä kovinkaan laadukkaasti viisikkona keskialueen yli, mutta yksilöiden taitotaso riitti silti edelleen dominoimaan ottelua. Kolmas erä oli maaliton, vaikka Suomi pääsi muutamaan otteeseen kokeilemaan ylivoimaansa.

Kanada-peliin verrattuna kiekko liikkui ylivoimalla jo paremmin, mutta useasti tilanteet menivät liian hienojen maalien yrittämiseen. Heti kun pelaajat suoraviivaistivat pelaamistaan, tilanteista tuli paljon vaarallisempia.

- Ylivoima toimi paljon paremmin tänään, se tuotti paljon paikkoja. Peli menee nyt oikeaan suuntaan, tässä turnauksessa kaiken pitää peli peliltä parantua, sanoi Ahokas.

Nuorilla Leijonilla on perjantaina välipäivä, ja lauantaina vastaan tulee Slovakia.

- Mennään nyt oikeaan suuntaan. Nyt on tärkeää hoitaa huoltotoimenpiteet hyvin ja pitää hyvä välipäivä, päätti Ahokas.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.