TBL-DAL: Kivirannan laukaus painuu Vasilevskin ohi

Stanley Cup -finaalit alkoivat lauantaina, kun Tampa Bay Lightning ja Dallas Stars kohtasivat ensimmäisessä loppuottelussa. Stars voitti Tampan maalein 4-1 ja siirtyi ottelusarjassa 1-0 johtoon.
Tähtipaitojen suomalaispelaajat olivat sarjan avausmatsissa liekeissä. Isoimmat otsikot varasti jälleen Joel Kiviranta, joka iski toisen erän lopussa jo pudotuspelien viidennen osumansa. Esa Lindell, Miro Heiskanen ja Roope Hintz merkkauttivat lauantaina tililleen syöttöpisteet.

  • Tuntuu, että on ihan sama mistä lauon, kaikki tuntuvat menevän sisään. Meidän täytyy silti muistaa, että tarvitsemme vielä kolme voittoa, kommentoi Kiviranta ottelun jälkeen.
    Myös Starsin Anton Khudobin jatkoi vahvoja pudotuspelejään. Venäläiskassari pysäytti 35 laukausta ja otti isoja torjuntoja, kun Tampa yritti kuroa etumatkaa kiinni päätöserässä. Hudobin oli selvästi varmemman oloinen maalillaan kuin virkaveli Andrei Vasilevskiy.

TBL-DAL: Hudobin loistaa finaaliavauksessa

  • Hän on ollut loistava koko pudotuspelien ajan. Aina kun olemme tarvinneet isoja torjuntoja, hän on ollut paikalla. Tarvitsemme sitä myös jatkossa, kehui hyökkääjä Blake Comeau.
    Tähtipaidat ottivat heti komennon
    Rick Bownessin suojatit aloittivat finaalisarjan vakuuttavasti. Joukkue hallitsi pelin avausminuutteja vahvan karvauspelaamisensa ansiosta, millä he tekivät Tampan avauspelaamisen vaikeaksi.
    Kova paineistus tuotti myös pelin avausmaalin. Kiviranta taklasi kiekon irti Brayden Pointilta hyökkäyspäässä, minkä jälkeen Hintz petasi paikan puolustaja Joel Hanleylle, joka tinttasi limpun maaliin ajassa 5.40. Hanleylle osuma oli NHL-uran ensimmäinen.
    - Nuorena tällaisesta unelmoi. On hienoa tehdä maali tällaisessa paikassa, hehkutti Hanley.
    Tampa pääsi peliin mukaan hieman onnekkaasti, kun Blake Colemanin laukaus pomppi sisään Yanni Gourden luistimen kautta ajassa 12.32. Salamapaidat pääsivät maalin jälkeen selvästi paremmin peliin mukaan, mutta erän lopussa ei nähty enää lisäosumia.
    Stars oli tehdä pesäeroa toisen erän alussa, kun Tampa otti kaksi hölmöä jäähyä. Tähtipaitojen ylivoima pyöri mallikkaasti, mutta Vasilevski ja Tampan puolustus onnistuivat pitämään pelin tasalukemissa.
    Jamie Oleksiak vei Starsin johtoon ajassa 32.30, kun puolustaja seurasi kiekonriiston jälkeen tilanteen loppuun asti ja laukoi oman riparinsa pömpeliin. Kiviranta iski erän lopussa melkoisen pukukoppimaalin, kun hyökkääjä laukoi kiekon Vasilevskin selän taakse ja vei Starsin 3-1 johtoon ajassa 39.32.

TBL-DAL: Oleksiak nostaa läheltä ylös

Tampa löi päätöserässä kirivaihdetta silmään, mutta joukkue ei onnistunut ohittamaan Hudobinia kolmesta ylivoimatilaisuudestaan huolimatta. Viimeisen niitin kirille iski Starsin Jason Dickinson, joka viimeisteli loppulukemat tyhjään rysään.
- He luistelivat todella hyvin ja olivat niskan päällä koko illan ajan. Meidän täytyy parantaa jatkossa, vaati Tampan Gourde.
Stars oli tehnyt kotiläksynsä
Stanley Cup -finaalien ensimmäinen ottelu oli Dallasilta tyylikäs esitys. Joukkue oli selvästi hyödyntänyt tauon ja tehnyt kotiläksynsä Tampan päihittämiseksi.
Stars otti avausottelun haltuunsa fyysisyydellään, mutta joukkue ei pelannut missään vaiheessa liian aggressiivisesti. Tähtipaidat paineistivat tilaisuuden tullessa, mutta tarvittaessa joukkue myös rikkoi ja jäädytti peliä. Tampa ei löytänyt keinoja vastustajansa tiiviin viisikkopuolustuksen murtamiseen. Jos paikkoja tuli, viimeisenä lukkona toimi Hudobin.
- Olemme pelanneet näin koko pudotuspelien ajan. Haluamme paineistaa heitä ja olla fyysisiä. Se on osa meidän identiteettiämme ja meidän täytyy jatkaa sitä, totesi Comeau.
Starsin roolipelaajat nousivat ensimmäisessä finaalissa otsikoihin. Kivirannan ja Hintzin ketju oli isossa roolissa Starsin voitossa, mutta myös peruspuolustajat osallistuivat talkoisiin, kun Hanley ja Oleksiak onnistuivat maalinteossa.
- Haluamme saada puolustuksen mukaan hyökkäysalueen peliimme, se on osa meidän tyyliämme, pohti Hanley.
Tämän taisteluparin seuraava näytös nähdään maanantaina, kun Stars ja Tampa iskevät yhteen toisessa loppuottelussa.
- Meidän täytyy löytää pelimme heti, kun kiekko tippuu jäähän seuraavan kerran, vaati Tampan Ryan McDonagh.

Hudobin vie Starsin voittoon finaaliavauksessa