Skr_213

Petri Skriko reissasi viime syksyyn asti maailmalla ja etsi tulevia NHL-tähtiä. Hän nautti työstään scouttina ja siitä, kun pääsi läheltä seuraamaan, kuinka maailman parhaassa liigassa kootaan joukkuetta. Mutta sitten tuli sellainen tunne, että kovalevy pitää päivittää. Hän ymmärsi tarvitsevansa uutta tietoa, joka auttaisi häntä scouttina.

  • En etsinyt uutta työpaikkaa, mutta kun sain tarjouksen tutusta paikasta, niin tartuin siihen, tanskalaisseura Herning Blue Foxin päävalmentajana ja urheilutoimenjohtajana toimiva Skriko kertoo NHL.com/FI:n haastattelussa.
    Skriko, 56, luotsaa Tanskan pääsarjassa pelaavaa joukkuetta, jonka riveissä hän voitti mestaruuden neljä kertaa pelaajana 1990- luvulla ja kerran 2000-luvun alussa valmentajana. Pudotuspelit käynnistyvät maaliskuussa, ja tavoite on selvä.
    - Seuralla on niin kovat perinteet, että mestaruus on tavoite joka kaudella. Täällä on totuttu voittamaan, ja mestaruutta odotetaan. Jos pysytään terveenä ja onni on mukana, niin meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa, hän tuumii.
    Tanska isännöi toukokuussa pelattavia jääkiekon miesten MM-kisoja, ja Herning on Kööpenhaminan ohella toinen kisakaupunki.
    - Kisat ovat täällä kaikkien huulilla. Niistä puhutaan, ja ihmiset ovat innostuneita. Mutta mehän ei pelata siinä kisahallissa vaan viereisessä pienemmässä hallissa, Skriko muistuttaa ja lisää, että hänellä on selvä suosikki tulevissa kisoissa.
    - Sydän sykkii aina Suomelle, vaikka olen asunut suurimman osan aikuisiästä muualla kuin Suomessa. Toivon Suomelle kaikkea parasta, ja Tanskalle myös. Kisat ovat iso tapahtuma Tanskalle ja auttavat jääkiekon seuratoimintaa.
    Skriko sanoo tyytyväisenä, että syksyllä alkanut kahden vuoden valmennuspesti tuli erittäin hyvään saumaan. Hän huomasi olevansa ikään kuin irtautunut jääkiekosta seurattuaan scouttina 11 vuoden ajan toistasataa peliä kaudessa katsomosta käsin.
    - Pelaajat alkoivat näyttää samalta. Tuntui siltä, että voisi olla hyvä päästä lähemmäs sitä, mitä tämän päivän pelaaja oikein tekee, ja mitä hän osaa. Tai mistä näkee, kuka pärjää ja kuka ei.
    Hän koki pysyvänsä paikallaan, puhuvansa samoista asioista ja näkevänsä pelaajissa vain samat jutut. Tuli kova halu kehittää itseään sekä tulla tähän päivään. Selvittää, mitä tämän päivän pelaajan pitää osata pärjätäkseen.
    - Nyt huomaan ihan selvästi eri asioita kuin esimerkiksi viime talvena.
    Skriko naurahtaa, että yläpään kovalevyyn on nyt päivitetty uudempi versio. Hän on nykyisessä työssään nähnyt yksittäisiä pelaajia sekä heidän reaktioitaan määrättyihin tilanteisiin. Se on auttanut ymmärtämään, miksi joku pelaaja ei ole päässyt urallaan pitemmälle kuin ensisilmäyksellä luulisi, ja toisin päin.
    Lisää aiheesta: [Markkanen tekee pehmeää laskua tulevaisuuteen\]
    - Nyt voisin aivan hyvin kuvitella tekeväni taas scoutin hommia, hän lisää.
    Skriko lähti Lappeenrannasta ja SaiPasta maailmalle elämään unelmaansa matkalaukun, pelikassin ja kahden mailan kanssa. Kovin paljon ei ollut tietoa määränpäästä, mutta intoa oli sitten sitäkin enemmän. NHL-vuodet kuluivat Vancouver Canucksissa (1984-91), Boston Bruinsissa (1991-92), Winnipeg Jetsissä (1991-92) ja San Jose Sharksissa (1992-93). 541 ottelussa syntyivät tehot 183+222=405, ja mukaan tarttui paljon hyviä muistoja.
    - Päällimmäiset muistot ovat ehkä ne, että olin ensimmäinen suomalainen, joka voitti oman seuransa pistepörssin, ja se, että saavutin neljänä vuonna peräkkäin 30 maalin rajan. Mutta kaiken kaikkiaan oli paljon mahtavia muistoja, hän tuumii.
    Skriko oli Canucksin paras pistemies kaksi kertaa (1985-86 ja 1988-89) sekä ensimmäinen kuukauden pelaajaksi valittu Canucksin pelaaja (marraskuu 1986), kun hän iski kolme hattutemppua kahdeksassa päivässä ja tuona aikana viidessä ottelussa tehot 12+2. Hän on latonut eniten hattutemppuja yhdellä kaudella Canucksissa (4, 1986-87).
    Nuori hyökkääjä oli ehtinyt pelata neljä vuotta ammatikseen SaiPassa, yhdet olympialaiset sekä yhdet MM-kisat ennen lähtöään NHL:ään, mutta Vancouverissa kukaan ei tiennyt hänestä mitään.
    - Kaikki vaan katsoi, että kukas tämä äijä on. Kaikki aloitettiin ihan nollasta. Ekasta treenistä lähtien piti näyttää, että hei, tulen tänne ottamaan jonkun teidän työpaikan. Ei silloin katsottu YouTubesta, että minkälainen äijä tulee, hän naurahtaa.
    NHL-vuosista on aikaa, mutta liiga kulkee yhä matkassa mukana.
    - Aamuisin kun avaa tietokoneen, niin klikkaus menee liigan sivustolle. Se tulee ihan selkäytimestä, Skriko myöntää.