Aho417

Sebastian Aho valmistautui viikonvaihteessa Carolina Hurricanesin kauden tärkeimpään otteluun, mutta ehti silti katsella sunnuntaina myös MM-kisojen huipennusta.

Hyökkääjä oli päivää myöhemmin tyytyväinen, kun Suomi saavutti jälleen yhden arvokisakullan.
- Katsoin kyllä pelin. Hieno voitto ja loistavaa työtä Suomen joukkueelta. Sitä oli mukava katsella. Toivottavasti saamme itsekin siitä vähän lisäpotkua, Aho toivoi.

Finland Wins IIHF Worlds

Hurricanes pelaa maanantaiyönä New York Rangersiä vastaan sarjan ratkaisevassa ottelussa. Seitsemännen koitoksen voittaja etenee Itäisen konferenssin finaaliin, missä vastustajaksi tulee Tampa Bay Lightning.
Lightning on tämän kauden neljästä konferenssifinalistista ainoa, jonka riveissä ei tällä kaudella pelaa suomalaisia. Hurricanesin suomalaisrintama on NHL:n vahvimpia ja Rangersinkin paidassa hyökkää Kaapo Kakko.
Sinivalkoiset värit ovat siis vahvasti edustettuna jääkiekon huipulla sekä seura- että maajoukkuetasolla.
- Suomella on aika hyviä pelaajia. Pelaamme selkeällä pelitavalla, joka opetetaan jo pikkulapsena. Valmentajat ovat loistavia ja joukkuehenki on maajoukkueessa aina korkeimmillaan, Aho pohdiskeli perustellessaan Leijonien menestystä.