Nashville Predators alkaa vihdoin löytää peliään.
Se kuului pelaajien ja valmennuksen viesteistä tiistaina, kun joukkue oli napannut viimeisimmän voittonsa. Niitä ei toistaiseksi ole tullut lainkaan liikaa, joten sarjapisteillä on itseluottamuksen kannalta tavallistakin tärkeämpi rooli.

Predators kaatoi San Jose Sharksin maalein 3-1 ja nousi seitsemän pelatun ottelun jälkeen kuuteen pisteeseen.
- Pelasimme koko ottelun hyvin. Sharksilla on hyvä ja taitava joukkue, mutta puolustamisemme toimi, varsinkin maalin ympärillä. He hakivat paljon ohjauksia ja muuta, joten pelasimme maalin edessä hyvin ja olisimme voineet itse tehdä pari maalia enemmänkin. Saimme paljon tilanteita, hyökkääjä Filip Forsberg summasi.
Varsinkin puolustukselliset onnistumiset ovat Predatorsille tärkeitä. Joukkue tuskaili jo viime kaudella maalinteon kanssa, eikä riveistä tahtonut millään löytyä selkeitä ykköstykkejä. Nytkin hyökkäämisessä on erottunut erityisesti Roman Josi, joka kaikista ansioistaan huolimatta on kuitenkin edelleen puolustaja.

NSH-SJS: Saros torjuu voiton Predatorsille

Ellei tehoja tule, niin ainakin peräpää on tilkittävä, ja siihen Nashville on kyennyt parissa viimeisimmässä ottelussaan. Sharks ja Minnesota Wild tekivät yhteensä vain kolme maalia Predatorsin verkkoon. Sen seurauksena Predators saavutti kauden ensimmäiset peräkkäiset voittonsa.
Ratkaisevassa asemassa on Juuse Saros, jolle tämä kausi on ensimmäinen Predatorsin uutena ykkösmaalivahtina. Saros saa valtavasti vastuuta, mutta tähän mennessä tulokset eivät vielä ole olleet täysin toivottuja. Tiistain startti oli suomalaiselle kauden kuudes, eikä lepoa ole tullut kuin vasta yhdessä ottelussa.
Sharksia vastaan pelatussa ottelussa Saros kuitenkin sai tärkeän onnistumisen ja ehkä tähän mennessä parhaan suorituksensa. Edellisessä esiintymisessään hän oli antautunut kuusi kertaa tappiossa Winnipeg Jetsille.
- Kuka tahansa muu olisi päästänyt enemmän. Juuse teki uskomattomia torjuntoja, vaikka päästi kuusi maalia. Jätimme hänet silloin yksin, mutta tiedämme täsmälleen, kuinka hyvä hän on. Hän on todistanut sen liian monta kertaa luullaksemme mitään muuta, ja nyt hän voitti tämän pelin meille, Forsberg kehui maalivahtiaan.
Saros torjui tiistain ottelussa 28 kertaa. Predators puolestaan teki maalin per erä. Matt Duchene onnistui heti alussa ylivoimalla, ja Forsberg tuplasi johdon toisessa erässä. Viimeisen naulan Sharksin arkkuun iski Mikael Granlund laittamalla kiekon tyhjään maaliin. Osuma oli hänelle kauden toinen ja tehopiste kuudes.

NSH-SJS: Fabbro, Josi ja Forsberg juonivat osuman

Juuri tältä osastolta Predators toivoo paljon. Viime kaudella moni pelaaja teki pisteitä "jonkin verran", mutta sillä ei vielä päästä pitkälle. Vastuuta on kannettava muidenkin kuin joukkuetta kipparoivan tähtipuolustaja Josin.
Josi on edelleen joukkueen tehokkain pelaaja ja avannut kauden jopa historiallisen vahvasti. Yhdeksän (3+6) pistettä seitsemässä ensimmäisessä ottelussa on seurahistorian toiseksi tehokkain lähtö kauteen. Edelle yltää ainoastaan Steve Sullivan, joka intoutui kymmenen pisteen spurttiin syksyllä 2005.
Mikäli Predators mielii pelata pudotuspelejä, täytyy tulosta tulla muiltakin kuin tiistaina kaksi maalia syöttäneeltä sveitsiläiseltä.
- Joukkue ymmärtää, miten haluamme pelata. Maalivahtipeli toimii, erikoistilanteemme toimivat ja tasaviisikoin pelaamme pääsääntöisesti tasaisen varmasti. Jatkamme vain rakentamista tämän päälle, päävalmentaja John Hynes sanoi.
Hynes oli selkeästi luottavainen Sharks-voiton jälkeen ja käänsi katseita jo lauantaihin, jolloin Predators pelaa kotikentällään New York Islandersia vastaan. Päävalmentaja tiedosti työn olevan vielä pahasti kesken, mutta uskoo viime otteluissa nähtyihin nousun merkkeihin.
- Emme voittaneet ensimmäisiä pelejämme, mutta emme anna tunnelman nousta liian korkealle tai pudota liian alas. Emme saa ylireagoida, vaan peliä pitää analysoida. Teimme sen rehellisesti, ja pelaajat ymmärsivät, mitä sanoimme heille. Tänä viikonloppuna tarjolla on hyvä mahdollisuus, ja toivottavasti pääsemme lauantaina tilanteeseen, jossa olemme voittaneet puolet peleistämme, Hynes totesi.