Salomaki_1227

Nashville Predatorsin hyökkääjä Miikka Salomäki koki dramaattisia hetkiä joulukuun alussa Clevelandissa, kun ambulanssi haki hänet hotellista sairaalaan leikattavaksi. Tilanne oli vakava, mutta nopea kirurginen operaatio pelasti Salomäen reisilihakset ja ehkä koko kiekkouran.

Kysymys oli vakavasta reisivammasta, jonka Salomäki sai AHL-ottelussa Clevelandia vastaan joulukuun alussa. Suomalaishyökkääjä joutui kärsimään rangaistusta taklaustilanteen jälkeen, mutta kun hän pääsi pois jäähyaitiosta, jalka ei enää kantanutkaan kunnolla.
Pari päivää myöhemmin alkoivat varsin dramaattiset vaiheet.
- Odottelin Clevelandissa hotellilla lähtöä lentokentälle ja Nashvilleen. Jalka oli jo alkuun kipeä, mutta sitten sunnuntaina reisi turposi oikein kunnolla, ja kivut olivat todella kovat, Salomäki kertasi.
Hän oli yhteydessä joukkueensa fysioterapeuttiin, joka teki omat johtopäätöksenä ja soitti ambulanssin.
- Valot katolla ja pillit huutaen ajettiin sairaalaan.
Tilanne oli niin vakava, että Salomäki operoitiin välittömästi. Reiteen tehtiin noin 30 senttiä pitkä viilto, jotta ihon alle valunut veri ja sen synnyttämä paine saatiin pois. Ilman nopeaa leikkausta lihas olisi saattanut mennä kuolioon, ja Salomäen ura jääkiekkoilijana olisi ollut saman tien ohi.
Sairaalassa Salomäki makasi neljä vuorokautta, minkä jälkeen hän sai luvan lähteä Nashvilleen. Kaukaloon hän uskoo pystyvänsä palaamaan joskus helmikuussa.
- Kävelemään pystyy jo normaalisti. Kyllä tässä muutamia viikkoja menee, mutta tarkkaa aikaa ei tietenkään pysty sanomaan, Salomäki kertoi NHL.com/FI:lle.

  • Nyt jalkaa voi jo koukistaa, ja sitten kun pääsen kunnolla kyykkyyn, voi aloittaa treenaamisen.
    Jouluaattoa Salomäki vietti Nashvillessä Predators-maalivahti Pekka Rinteen kotona, jossa paikalla olivat myös Rinteen vanhemmat, sisaren perhe lapsineen sekä Predatorsin organisaatioon kuuluva toinen maalivahti Juuse Saros.
    Rinne lupaili ennen joulua NHL.com/FI:lle, että "saa Salomäki tai Saros toimia joulupukkina".
    - Kyllä siinä niin kävi, että Saros oli pukkina, Salomäki kertoi.
    Salomäki, 23, on neljännen kauden NHL-ammattilainen, jonka kaksi ensimmäistä kautta menivät AHL-joukkue Milwaukee Admiralsissa. Viime kaudella pelaamissaan 61 NHL-ottelussa Salomäki nakutteli tehot 5+5=10.
    Tällä kaudella hän loukkaantui jo Predatorsin toisessa ottelussa Chicago Blackhawksia vastaan 15. lokakuuta. Salomäki blokkasi laukausta ja sai kiekon rajusti käteensä. Siitä alkoi yli kuukauden mittainen sairasloma.
    Kun hän pääsi marraskuun lopussa takaisin pelikuntoon, suunnitelmana oli, että mies hakisi pelituntumaa kahdesta AHL-ottelusta. Mutta vakava tälli reiteen heti ensimmäisessä Clevelandia vastaan käydyssä mittelössä torpedoi paluuhaaveet Predatorsiin.
    Kärppäkasvatti teki viime maaliskuussa Predatorsin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka ulottuu kevääseen 2018 saakka.
    - Joukkue kaipaisi kovasti Miikan tyyppistä romuluista ja alati taistelevaa hyökkääjää mukaan, Nashvillen ykkösveskari Rinne muotoili NHL.com/FI:lle.