Saku Koivun paluu ei unohdu Montrealissa

NHL juhlii 100-vuotista taivaltaan koko vuoden 2017. NHL.com/FI kantaa kortensa kekoon muistelemalla vuoden mittaan suomalaisittain ikimuistoisimpia hetkiä ja henkilöitä NHL:ssä.
Urheilussa on kyse voittamisesta. Maailman huippu-urheilijat kamppailevat päivästä, illasta, ottelusta ja kilpailusta toiseen voittaakseen itsensä, kilpakumppaninsa ja vastustajajoukkueensa.

Urheilijoita pidetään laajalti liki haavoittumattomina. He ovat suuren yleisön silmissä aivan huippuunsa viritettyjä fysiikkaihmeitä, joihin normaalit ihmiselämän lait ja normit eivät pure.
Saku Koivu joutui kuitenkin syksyllä 2001 toteamaan oman haavoittuvaisuutensa, kun miehellä todettiin imusolmukesyöpä. Samalla Montreal Canadiensin kapteeni aloitti oman uransa ja elämänsä kovimman kilpailun.
Vastustaja vain oli salakavalin mahdollinen. Tauti, jonka voittamisesta ei ollut takeita, ja joka ei ollut kukistettavissa sillä, että tulee ennen treenejä hallille ensimmäisenä, tekee aina ylimääräisen penkkipunnerrussarjan, ampuu sata kiekkoa lisää harjoituksen jälkeen ja lähtee viimeisenä sitten, kun hallin huoltohenkilökunta alkaa sammutella valoja.
Taudin oireet olivat alkaneet Koivun lentäessä Suomesta Pohjois-Amerikkaan syyskuussa. Hän hakeutui hoitoon Montrealissa, ja uutiset olivat järkyttäviä.
- Muistan, että ennen kuin tohtori David Mulder (Canadiensin lääkäri) kertoi uutisen, tiesin, että jotain pahasti vialla, sanoi Koivu vuonna 2014 julkistetussa Sisu: Le Courage d'Un Capitaine -dokumentissa, joka kertoi Koivun taistelusta tautia vastaan.
Koivu kohtasi median lokakuun viidentenä päivänä tuona vuonna.
- Taival on pitkä, eikä tästä tule helppoa. Tiedän kuitenkin, että minulla on paljon ystäviä tukenani. Voitan tämän taistelun ja olen jäällä ennen kuin arvaattekaan, hän sanoi.
Seuraavana päivänä Canadiens pelasi kauden 2001-02 ensimmäisen kotiottelunsa, ja Koivu kävi jäällä tervehtimässä kotiyleisöä. Miehen pää oli kalju, mikä kertoi rankoista hoidoista.

Koivu oli tehnyt Canadiensin seurahistoriaa, kun hänet oli valittu kunniakkaan seuran ensimmäiseksi eurooppalaiseksi kapteeniksi kaudella 1999-2000.
Koivu jatkoi mm. Maurice Richardin ja Jean Beliveaun jalanjäljissä, ja jos hän oli seuran vuoden 1993 ykkösvarauksena ollut seurattu henkilö Montrealissa, oli hän tuosta hetkestä lähtien sitä vielä enemmän.
Canadiens taisteli tuolla kaudella rajusti pudotuspeleihin pääsystä samaan aikaan kun Koivu kävi läpi hoitojaan.
Talven taittuessa alkoi myös tauti kumartua Koivun taistelun edessä. Kevään lähestyessä alkoi Koivukin tavoitella paluuta kaukaloon.
Kun aika oli kypsä, hän myös konkretisoi tavoitteensa.
- Jos pääsisimme pudotuspeleihin, ne alkaisivat 7-8 viikon kuluttua. Mitä jos tavoite olisi pelata niissä? Tohtori Mulder sanoi, että olen hullu. Se ei onnistu. Sanoin, että siinä on tavoitteemme. Jos emme onnistu, niin hyvä on. Sitten tavoittelemme seuraavan syksyn harjoitusleiriä, mutta nyt tavoitteemme olisi tämä. Jos joukkue pääsisi pudotuspeleihin, olisin osa joukkuetta, Koivu sanoi dokumentissa.

Ja niin koitti huhtikuun yhdeksäs päivä.
Tv-kamerat kuvasivat hymy huulillaan Montrealin kotihallin käytäviä kävelevää Saku Koivua. Hänen leuassaan oli parransänkeä, ja hiuksetkin olivat alkaneet kasvaa takaisin.
- Olin jännittynyt. Se oli jotain, jota en uskonut tapahtuvan. Oli paljon ristiriitaisia tunteita, mutta oli onnellinen. Minulle symboli syövän voittamisesta oli se, kun laitoin pelipaidan päälleni, kävelin kaukaloa kohti ja kuulin fanit. Silloin ajattelin, että olimme tehneet sen, Koivu muisteli.
Yleisön reaktio Koivun paluuiltana on yksi upeimmista hetkistä legendaarisen kiekkokaupungin historiassa. Se on ehdottomasti sitä myös, kun listataan NHL:n hienoimpia suomalaishetkiä.
Halli oli täynnä. Kukaan katsojista ei istunut. Kotiyleisö osoitti seisaaltaan suosiota minuuttien ajan. Katsomo oli täynnä fanien itse tekemiä plakaatteja, joissa Koivulle osoitettiin tukea.
Ottawa Senatorsin pelaajat osoittivat suosiota omassa vaihtoaitiossaan.
Pokerinaama, josta Koivu on vuosien varrella tullut tunnetuksi, ei pitänyt. Hymynkare oli miehen kasvoilla, kun hänet kerta toisensa jälkeen poimittiin tv-kameroilla lähikuviin. Taisi jokunen silmänurkkakin siinä kostua.
Canadiensin ja Senatorsin avauskentälliset seisoivat Molson Centerin siniviivoilla minuuttikaupalla odottamassa kansallishymniä, mutta sitä he toden totta saivat odottaa.
Hymni soitettiin, mutta Montrealin kiekkorakastajat eivät jättäneet asiaa vielä siihen.

Koivu oli nimetty - kuten odottaa sopi - Canadiensin aloittavaksi sentteriksi. Kotiyleisö sai tästä uuden pontimen toivottaa Koivu takaisin pelaavaan kokoonpanoon.
- Emme pääse vieläkään aloittamaan. Koivu kuulutettiin juuri avauskentälliseen, ja yleisö nousi uudelleen seisomaan.
Erotuomari Dan Marouelli ei pudota kiekkoa ennen kuin yleisö on saanut taputtaa tarpeeksi. Jos hän odottaa niin kauan, voimme olla täällä vielä keskiyöllä, sillä suosionosoituksia sataa yleisöstä kuin kaatamalla, hehkutti ottelun tv-selostaja.
Tuona iltana on otettu yksi ikonisimmista valokuvista, joka koskaan on otettu suomalaisesta NHL-pelaajasta. Koivu on kuvassa jäällä yksin maila koholla, ja pleksin takana näkyy seisaaltaan suosiota osoittavia Canadiens-faneja.

• Kosketin montaa montrealilaista tuona iltana ja sen kymmenminuuttisen aikana. Jos minä en koskaan sitä iltaa unohda, eivät hekään, Koivu sanoi dokumentissa.
  Eivät varmasti. Tuo Montreal Canadiensin ja Ottawa Senatorsin välinen ottelu huhtikuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 2002 oli paljon enemmän kuin pelkkä jääkiekkopeli.
  Tuona iltana Montreal Canadiens sai kapteeninsa takaisin.