Saku Koivu on kasvanut ihmelapsesta kypsäksi, kokeneeksi konkariksi
Teksti Risto PakarinenKun Anaheim Ducks käynnisti kautensa Helsingissä, kaikkien katseet olivat luonnollisesti joukkueen suomalaispelaajissa, mutta kaikella kunnioituksella Toni Lydmania, ja Anaheimia vastaan pelanneen Buffalo Sabresin Ville Leinoa kohtaan, päätähtiä olivat Teemu Selänne ja Saku Koivu.
Ei vaadita suuria ponnisteluja nähdä Ducksin Suomen vierailussa suurta symboliikkaa koko heidän kaudelleen, sillä nyt, kun joukkue suurten vaikeuksien jälkeen jahtaa pudotuspelipaikkaa, melkeinpä epätoivoisesti, metsästystä johtavat Saku Koivu ja Teemu Selänne.
Suomen maajoukkueessa ja kiekkoilussa Saku on leijonakuningas, kapteenien kapteeni, joka on nähnyt ja ollut rakentamassa maan kiekkoilun viimeisintä nousua viimeisten 20 vuoden aikana. Suomi oli toki voittanut ensimmäiset mitalinsa 1988 ja 1992, ennen Sakua, mutta kultakantaan se nousi Koivun sukupolven kypsymisen myötä.
Suomi oli lähellä pelata olympiakullasta jo 1994 Lillehammerissa, mutta hävisi välierän Kanadalle. Saman vuoden MM-kisoissa Kanada voitti Suomen uudelleen, silloin finaalissa.
– Vuotta aikaisemmin, 1993, meillä ei ollut “Essi” Keskistä, ei ollut “Raipe” Helmistä, Hannu Virtaa, Raimo Summasta ja juuri sitä kokenutta kalustoa tarvitaan pitämään laiva reitillään. He liittyivät uudelleen mukaan maajoukkueeseen ja me nuoret, Ville [Peltonen], minä, Jere [Lehtinen], Sami [Kapanen], Petteri Nummelin, “Kipru” Kiprusoff tulimme siihen tilanteeseen juuri oikeaan aikaan. Kaikki olivat isossa roolissa seurajoukkueissaan, Saku muisteli vuoden 1994-95 joukkuetta kirjassani “Joukkue vailla vertaa”.
Saku oli Suomen ensimmäisen maailmanmestaruuden aikaan 21-vuotias, jonka ura oli alussa, ja vahvassa nousussa.
– Urani oli siihen asti ollut yhtä lentoa. Olin kolmen kauden aikana ollut kolme kertaa SM-liigan loppuottelussa ja voittanut kaksi SM-kultaa, tuntui, että menin voitosta voittoon koko ajan, Saku kertoi.
Jopa maailmanmestaruuden voittaminen, joka oli ollut suomalaisille tavoittamattomissa olevan haaveen kaltainen unelma, tuntui melkeinpä loogiselta jatkolta Koivun uralla.
– Ei sitä oikein osannut ajatella. En osannut silloin miettiä, kuinka vaikeaa mestaruuden voittaminen on tai kuinka pienestä menestys on kiinni.
Niinpä. Nyt Koivu on Ducksissa se kokenut pelaaja, johon katseet kääntyvät, kun joukkue on taipumaisillaan, ja hänen tehtävänään on pitää huoli, että se ei katkea, vaikka omat pisteet eivät päätä huimaakaan.
Selänne on Ducksin paras pistemies (53 pistettä 61 ottelussa) ja Koivu puolestaan joukkueen plus/miinus-tilaston kärkipaikalla (+15 53 ottelussa). ‘
Sakun 11 maalia ja 32 pistettä ei ole veret seisauttava lukema, mutta Koivu on joukkueelleen niin tärkeä pelaaja, että kun GM Bob Murray halusi herätellä Ducksia syksyllä uhkailemalla pelaajia siirroilla, hän totesi samalla, että kaksi pelaajaa ei ollut kaupan: Koivu ja Selänne. Eikä se johtunut ainoastaan heidän sopimuspykälästään, joka estää myynnin ilman heidän suostumustaan. Ducks ei vain olisi sama ilman heitä.
Katso lisää
Ei vaadita suuria ponnisteluja nähdä Ducksin Suomen vierailussa suurta symboliikkaa koko heidän kaudelleen, sillä nyt, kun joukkue suurten vaikeuksien jälkeen jahtaa pudotuspelipaikkaa, melkeinpä epätoivoisesti, metsästystä johtavat Saku Koivu ja Teemu Selänne.
Suomen maajoukkueessa ja kiekkoilussa Saku on leijonakuningas, kapteenien kapteeni, joka on nähnyt ja ollut rakentamassa maan kiekkoilun viimeisintä nousua viimeisten 20 vuoden aikana. Suomi oli toki voittanut ensimmäiset mitalinsa 1988 ja 1992, ennen Sakua, mutta kultakantaan se nousi Koivun sukupolven kypsymisen myötä.
Suomi oli lähellä pelata olympiakullasta jo 1994 Lillehammerissa, mutta hävisi välierän Kanadalle. Saman vuoden MM-kisoissa Kanada voitti Suomen uudelleen, silloin finaalissa.
– Vuotta aikaisemmin, 1993, meillä ei ollut “Essi” Keskistä, ei ollut “Raipe” Helmistä, Hannu Virtaa, Raimo Summasta ja juuri sitä kokenutta kalustoa tarvitaan pitämään laiva reitillään. He liittyivät uudelleen mukaan maajoukkueeseen ja me nuoret, Ville [Peltonen], minä, Jere [Lehtinen], Sami [Kapanen], Petteri Nummelin, “Kipru” Kiprusoff tulimme siihen tilanteeseen juuri oikeaan aikaan. Kaikki olivat isossa roolissa seurajoukkueissaan, Saku muisteli vuoden 1994-95 joukkuetta kirjassani “Joukkue vailla vertaa”.
Saku oli Suomen ensimmäisen maailmanmestaruuden aikaan 21-vuotias, jonka ura oli alussa, ja vahvassa nousussa.
– Urani oli siihen asti ollut yhtä lentoa. Olin kolmen kauden aikana ollut kolme kertaa SM-liigan loppuottelussa ja voittanut kaksi SM-kultaa, tuntui, että menin voitosta voittoon koko ajan, Saku kertoi.
Jopa maailmanmestaruuden voittaminen, joka oli ollut suomalaisille tavoittamattomissa olevan haaveen kaltainen unelma, tuntui melkeinpä loogiselta jatkolta Koivun uralla.
– Ei sitä oikein osannut ajatella. En osannut silloin miettiä, kuinka vaikeaa mestaruuden voittaminen on tai kuinka pienestä menestys on kiinni.
Niinpä. Nyt Koivu on Ducksissa se kokenut pelaaja, johon katseet kääntyvät, kun joukkue on taipumaisillaan, ja hänen tehtävänään on pitää huoli, että se ei katkea, vaikka omat pisteet eivät päätä huimaakaan.
Selänne on Ducksin paras pistemies (53 pistettä 61 ottelussa) ja Koivu puolestaan joukkueen plus/miinus-tilaston kärkipaikalla (+15 53 ottelussa). ‘
Sakun 11 maalia ja 32 pistettä ei ole veret seisauttava lukema, mutta Koivu on joukkueelleen niin tärkeä pelaaja, että kun GM Bob Murray halusi herätellä Ducksia syksyllä uhkailemalla pelaajia siirroilla, hän totesi samalla, että kaksi pelaajaa ei ollut kaupan: Koivu ja Selänne. Eikä se johtunut ainoastaan heidän sopimuspykälästään, joka estää myynnin ilman heidän suostumustaan. Ducks ei vain olisi sama ilman heitä.