Skip to main content

Edmonton Oilers toi NHL-sirkuksen Kölniin

Oilersin vierailu osoitti jääkiekon aseman vahvistuvan Saksassa

Teksti Matias Strozyk @MaStrozyk / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Kölnissä kuhisi viikon edetessä kohti keskiviikkoiltaa. NHL:n paluu Saksaan sytytti kiekkofanit, joita Keski-Euroopan markkinoilla on nyt jo huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi vuosikymmenen vaihteessa.

Seitsemän vuotta sitten NHL hullaannutti kolme kaupunkia. Buffalo Sabres kävi pelaamassa harjoitusottelun Mannheimissa ja Los Angeles Kings Hampurissa. Loppuhuipennuksena joukkueet kohtasivat vielä runkosarjan avauspäivien ottelussa Berliinissä.

Keskiviikkona maailmanluokan jääkiekkotähdet saivat Kölnin sekaisin. Paikallinen Kölner Haie on jo ennättänyt aloittaa kautensa Saksan pääsarjassa, mutta kalenterin keskeltä löytyi tilaa myös vastustamattomalle tarjoukselle pelata harjoitusottelu Edmonton Oilersia vastaan.

Saksalaisittain vetonaulana oli Leon Draisaitl, jonka nousua NHL:n huippupelaajien joukkoon on seurattu kotimaassa innolla. Oilersin hyökkääjä syntyi Kölnissä ja pelasi paikallisessa joukkueessa juniorina ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan. Yleisö hullaantui, kun Draisaitlin ja maanmies Tobias Riederin yhteispeli johti yhteen Edmontonin maaleista.

- Kölnin joukkueessa pelaa kolme parasta ystävääni ja penkin takana oli isäni valmentamassa, joten tämä oli todella erityinen ilta, Draisaitl iloitsi ottelun jälkeen.

Vastaanotto kaupungin ja maan omalle pojalle oli korvia huumaava ja todisti tilauksen NHL-joukkueiden vierailuille jatkossakin.

- Emme pelanneet ulkomailla lainkaan muutamaan vuoteen, kunnes viime vuonna halusimme tuoda runkosarjapelejä ulkomaille. Nyt oli oikea aika laajentaa siitä otteluihin paikallisia joukkueita vastaan. Odotuksenamme on jatkaa samalla tavalla. Saksa on kehittyvä jääkiekkomarkkina, jossa haluamme vahvistaa lajin asemaa. Jos ehkä jopa kaikkien aikojen parhaan saksalaispelaajan tuominen tänne edistää sitä kehitystyötä, niin olemme halukkaita tekemään niin, NHL:n varakomissaari Bill Daly sanoi ennen keskiviikon ottelun alkua.

Daly sai nopeasti huomata, miten innolla tapahtumaan suhtauduttiin Kölnissä. Hotellilla kymmenien fanien joukko odotti näkevänsä pelaajat majapaikkansa ja bussin välillä, Lanxess Arenalla puolestaan tyhjiä penkkejä sai etsiä pitkään. Kyse oli kuin suuremman luokan näytöksestä.

Video: Oilers voitti Global Series Challengen jatkoajalla

Yleisön iloksi Köln ei todellakaan tullut tapahtumaan löysäilemään, vaan laittoi tosissaan kampoihin pudotuspelipaikkaa tällä kaudella janoavalle Oilersille. Illan teemaksi alkoi muodostua Edmontonin johtomaali ja sitä seurannut kölniläistasoitus. Tilanne oli varsinaisen peliajan jälkeen 3-3, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta. Voittomaalin ampui Oilersille lopulta keskushyökkääjä Ryan Strome.

- Tämä on ollut hieno tapahtuma, ja olisi upeaa saada lisää NHL-pelejä Saksaan. Täällä on aivan omanlaisensa kulttuuri. Kannattajat rakastavat tulla joukolla peleihin ja pitää meteliä alusta loppuun, Draisaitl iloitsi ottelun jälkeen.

Myös Daly oli vakuuttunut. Saksan hopeamitali Pyeongchangin olympialaisissa helmikuussa oli kansainvälinen uutinen, joka houkutteli poikkeuksellisen määrän saksalaisia jääkiekkoturnauksen huipentuman pariin, ja NHL:n vierailu lisäsi kiinnostusta lajiin entisestään.

 

[Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa @NHL_fi]

 

- Saksalaisen jääkiekon kehittäminen on meille tärkeää. Täältä on tullut monia hyviä pelaajia, ja haluamme yhä enemmän saksalaisia jääkiekon pariin. Saksan menestys olympialaisissa lisäsi jo itsessään kiinnostusta lajia kohtaan, ja me haluamme jatkaa siitä, Daly sanoi.

Varakomissaarin mukaan NHL palannee Saksaan jo pian, ja silloin kamppaillaan jopa sarjapisteistä.

- Pidän todennäköisenä, että täällä pelataan NHL:n runkosarjaa lähitulevaisuudessa.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.