RistoPrime

NHL-viikon Eurooppa-ottelu tarjoilee lauantai-illan parhaaseen katseluaikaan (klo 20.05 Viasat/Viaplay) mielenkiintoisen kamppailun, kun Metropolitan-divisioonan perunakellariin jumittunut Philadelphia Flyers saapuu haastamaan syksyn todellisen superyllättäjän Buffalo Sabresin.

Sabres ja Flyers kohtaavat nyt toisen kerran tällä kaudella. Myös edellisellä kerralla kaksi viikkoa sitten pelattiin KeyBank Centerissä, ja silloin Buffalo oli parempi maalein 5-2.
Suomalaisittain katseet kohdistuvat ennen muuta Sabresin takalinjoille ja Rasmus Ristolaiseen. Turkulaispuolustaja on Buffalon puolustuksen monivuotinen urakkamies, joka huhkii tällä hetkellä keskimäärin reilusti yli 25 minuutin ottelukohtaisia peliaikoja.
Kauden alku ei kuitenkaan ollut Ristolaiselle helpoimmasta päästä, vaikka Buffalo aloittikin yli odotusten. Sabres voitti puolet lokakuun peleistään, ja 12 kamppailusta tarttui matkaan 14 sarjapistettä. Maaliero jäi kuitenkin neljä osumaa pakkasen puolelle lukemilla 31-35.
Ristolaisen tilastoihin kirjattiin tehot 1+3=4, mutta plus-miinustilastoon yllättävän kipakka pakkaslukema, -10.

BUF-SJS: Ristolainen taiteilee näyttävän osuman

Marras-joulukuun aikana Buffalo on lyönyt lisää puita uuniin, ja niin on tehnyt myös Ristolainen. Lokakuun jälkeen tilastoihin on kirjattu 17 ottelua, joista Sabres on voittanut 11, saalistanut 24 pistettä ja kirjauttanut maalieron 58-47. Samalla on kiihtynyt myös Ristolaisen tahti: 17 ottelua, 2+12=14 tehopistettä, huima parannus plus-miinuslukemaan (+4) ja kaikin tavoin vahvaa peliä myös kiekollisena.
Sabresin edellinen ottelu, tiistain kierroksen paikallisvääntö vahvavireistä Toronto Maple Leafsia vastaan, päättyi kismittävään jatkoaikatappioon. Ristolainen syötti Sam Reinhartin 1-1 ja Jack Eichelin 2-2 tasoitukset, pelasi hulppeat 27 minuuttia ja jäi maalin verran plussalle. Patrick Marleau kuitenkin kuittasi Eichelin 3-2 johtomaalin päätöserän jälkimmäisellä kympillä. Maalien väliin mahtui vain minuutti ja 50 sekuntia. Auston Matthewsin 4-3 ratkaisuosuma syntyi raastavasti vain kolme sekuntia ennen jatkoajan loppua.
Lisää aiheesta: [Flyers teki harvinaisen tempun vaihtaessaan GM:ää kesken kauden]
Torontolle kärsitty tappio oli Buffalolle jo neljäs peräkkäinen. Näistä jokainen on tullut yhden maalin marginaalilla, joko jatkoajalla tai ilman. Itse asiassa Sabres on vääntänyt yhden maalin erolla päättyneitä otteluita jo seitsemän kierrosta putkeen.
Mutta voittipa Sabres tai hävisi, NHL:n viime vuosien naurunaihe on osoittanut, että se pystyy pelaamaan tasapäisesti voitosta kenen tahansa kanssa - ja säännöllisesti myös voittamaan.
- Jos peli on tasainen, luotamme siihen, että voimme voittaa. Jos olemme tappiolla, emme mene paniikkiin. Tiedämme, että jos pelaamme omalla parhaalla tasollamme, olemme joka ilta voitossa kiinni, Ristolainen sanoi.
- Marraskuun kymmenen voiton putki kertoo siitä, että olemme tehneet paljon asioita oikein. Kesällä puhuttiin keskenämme siitä, mitä on tehty väärin. Harjoitusleiri oli hyvä, ja siitä se sitten lähti, hän lisäsi.
KeyBank Centerissä ei ole viime vuosina juuri tarvinnut hihkua. Sabres ei ole pelannut pudotuspeleissä seitsemään vuoteen eikä ole voittanut pudotuspelisarjaa sitten kevään 2007.
- Olen todella tyytyväinen joukkueen puolesta, mutta yhtä lailla myös fanien puolesta. Olen ollut täällä viisi vuotta, ja vihdoin olemme tehneet faneistamme tyytyväisiä ja iloisia. Mutta ei runkosarjalla lopulta ole muuta merkitystä kuin pudotuspeleihin pääsy. Se on ainoa asia, mikä minua kiinnostaa, linjasi Ristolainen, jonka NHL-uralla pudotuspelit ovat vielä kokematta.

Phillyn kohtaamiseen Buffalo saa hyvän valmistautumisen, kun kahden kotiottelun välillä on ruhtinaallinen neljän päivän pelitauko. Philadelphia puolestaan isännöi Columbus Blue Jacketsia vielä torstai-iltana.
Neljän peräkkäisen tappion myötä kymmenen voiton putki alkaa olla Sabresin leirissä kuin muisto vain, vaikka mitään pelillistä romahdusta ei olekaan nähty.
- Ei tämä nyt kovin helppoa ole, mutta nyt on aikaa vähän hengähtää ja katsoa, mitä olemme saaneet tänä syksynä aikaiseksi. Meidän täytyy löytää taas keinot voittamiseen, ja se alkaa lauantaina, Sam Reinhart linjasi.