Skip to main content

Rinne ja Koivu avainrooleissa Cup-jahtiin

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Vuosi sitten tähän aikaan Pekka Rinne oli juuri palannut takaisin kaukaloon, Nashville Predators oli jäänyt pudotuspeleistä ja Rinne valmistautui pelaamaan MM-kisoja Minskissä. Bakteeritulehdus oli pitänyt hänet sivussa melkein koko kauden, ja hän oli pelannut vain 15 ottelua maaliskuun alussa tapahtuneen paluunsa jälkeen.

Alunperin hänen arvioitiin olevan sivussa nelisen viikkoa, mutta se muuttuikin neljäksi kuukaudeksi. Paluu Leijonapaitaan olikin Rinteelle ehkä jopa tärkeämpää kuin hän itse oli joukkueelle. Jos se nyt on mahdollista, sillä Rinne johdatti Suomen MM-finaaliin ja hänet valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.

– Jälkeenpäin ajateltuna MM-kisat oli tärkeä käännekohta, koska NHL-kauden päätyttyä en ollut tyytyväinen itseeni ja tiesin, että edessä oli paljon työtä. Henkisesti MM-turnaus oli tärkeä itseluottamuksen kannalta, ja se antoi voimia harjoitella kesä, Rinne kertoi Tennesean-lehdelle.

Rinne laittoi itsensä kesän aikana huippukuntoon, harjoitteli hyvin, paransi ruokavaliotaan ja teki kaiken palatakseen liigan eliittiin. Kun hän palasi Nashvilleen, hän oli harjoitusleirien testeissä joukkueen parhaimmistoa.

– Hän ei ollut pystynyt harjoittelemaan yhtä hyvin parina edellisenä kautena lonkkavammojensa vuoksi. Ja kun keskustelin kanssa, huomasin, että hän uhkui taas itseluottamusta, Predatorsin GM David Poile kertoo.

Tällä kaudella Pekka Rinne on ollut terve, ja Nashville on pudotuspeleissä.

– Terve Rinne on periaatteessa mahdollistanut kaiken muun: valmentajan filosofian ja pelaajien sitoutumisen siihen. Kaikki lähtee Pekasta ja hänen hyvä pelinsä antoi muille pelaajille itseluottamusta pelata kuten he halusivat, sanoo Poile.

Tälläkin kaudella Rinne oli kolmisen viikkoa sivussa loukkaantumisen vuoksi, ja helmikuun alussa tapahtuneen paluun jälkeen, hänen tilastonsa eivät ole olleet yhtä huikeat kuin alkukaudesta. Hän voitti 27 ottelusta 12, hänen torjuntaprosenttinsa oli 91,3 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,45, kun esimerkiksi hänen torjuntaprosenttina loukkaantumiseen saakka oli 93,1.

Nyt runkosarja on takana, eikä sen tilastoilla ole enää merkitystä. Predators tietää, että Rinne on heikoimmillaankin riittävän hyvä antamaan joukkueelleen mahdollisuuden voittaa ja parhaimmillaan pystyy voittamaan otteluita vaikka yksin.

– Minulla oli kovat odotukset tälle kaudelle ja vähän jännittikin, mutta olen kokonaisuutena tyytyväinen kauteen. Kausi ei ole vielä ohi missään nimessä, mutta tähän saakka se on ollut hyvä kausi, Rinne sanoo.

Jos Nashville menee toiselle kierrokselle, se saattaa saada vastaansa Mikko Koivun Minnesota Wildin, joka saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa Jori Lehterän St. Louis Bluesin. Wild on eräs liigan kuumimmista joukkueista, ja monen asiantuntijan suosikki etenemään ainakin konferenssifinaaliin saakka.

– Mitä kauemmin täällä pelaa, sitä enemmän osaa arvostaa tätä aikaa kaudesta. Voittaminen ei ole nykyliigassa helppoa, hyviä joukkueita on paljon. Opimme viime kaudella, että sarjan sisälläkin on nousuja ja laskuja ja tunteet pitää yrittää pitää kurissa.

Koivu on joukkueen kapteenina luonnollisesti avainroolissa.

– Hän ei ole välttämättä kopin äänekkäin pelaaja, mutta hän johtaa joukkuetta esimerkillään, sanoo Jason Pominville.

Nashville kohtaa Chicagon kotonaan keskiviikkona, Minnesotan taival käynnistyy St. Louisissa torstaina.

Katso lisää