Skip to main content

Philadelphia, intohimoinen kiekkokaupunki

Teksti Sami Kapanen / NHL.com

Suomalainen kiekkoikoni Sami Kapanen kirjoittaa säännöllisesti NHL.com/fi -sivustolle pelaajista, pelistä ja kaikesta mitä jääkiekon ympärillä tapahtuu.


Tulin Carolinasta Philadelphiaan kesken kauden 2002–03. Silloin kiekko oli Carolinassa vasta nosteessa, joten siirto Philadelphiaan tuntui isolta.

Philadelphialla on ollut paljon rahaa käytettävissä, ja ennen palkkakattoaikaa joukkue teki isoja investointeja. Raha ei periaatteessa ollut este, kun haettiin pelaajia.

Meillä oli hyviä joukkueita. Kaksi kertaa olin konferenssifinaaleissa, mutta koskaan emme päässeet ihan loppuun asti.

Askelmerkit eivät vaan ihan sopineet kohdalleen.

Keväällä 2004 meillä oli pirun kova nippu, mutta joukkue ei vaan pysynyt ehjänä. Meillä oli kolme vakiopakkia loukkaantuneena, ja vedin itse puolustajan paikalla. Pitkäsen Joni oli silloin tulokkaana mukana.

Silti sinnittelimme Tampa Bay Lightningin kanssa, mutta hävisimme seitsemännen pelin.

Tykkäsin todella paljon pelata Philadelphia Flyersissä. Philadelphia on fanaattinen urheilukaupunki, jossa ihmiset elävät tunteella oman joukkueen matkassa.

Kaupungissa on hyvä urheilukulttuuriperinne, urheilu on vahvasti mukana miljöössä. NHL:n, NBA:n, NFL:n ja MLB:n lisäksi lähistöllä on yliopistourheilua.

Nuoremmat pelaajat asuivat keskustan puolella, mutta monet perheelliset puolestaan joen toisella puolella New Jerseyssä, joka oli lähempänä harjoitushallia. Joka puolella huomaa, että Flyersin pelaajia tunnistettiin hyvin.

Faneille järjestettiin omia tapaamisia, joissa he maksoivat nimmareista ja valokuvista. Kaupungissa on liikkeitä, joissa on pelaajien nimmareilla varustettuja tuotteita. Niistä voi ainakin olla varma, että tavarat ovat aitoja.

Suomessa puhutaan, että HIFK:lla on oma identiteetti. Samaa voi sanoa Philadelphia Flyersistä.

Broad Street Bulliesilla on oma historiansa, mikä asettaa vaatimuksensa. Itse nautin siitä täysillä. Kannattajat osasivat arvostaa työteliästä pelityyliä ja uhrautumista.

Painetila on Philadelphiassa koko ajan päällä. Mediaseuranta on vahvaa, ja joukkueen mukana seuraa päivittäin useita vakioreporttereita.

Ihmiset ovat tunteella mukana, mutta vastaavasti vaatimustasokin on kova. Jos ylivoima ei natsaa pari kertaa pelin alussa, alkaa kannustus muuttua buuaukseksi.

Flyersissä pidetään huolta lopettaneista pelaajista, mikä on osa organisaation suuruutta. Seurassa on paljon tehtäviä ja erilaisia toimenkuvia, joihin otetaan entisiä pelaajia. Jatkumo säilyy silläkin tavalla. Kimmo Timonen ja Antero Niittymäki ovat tästä hyviä esimerkkejä.

On aika huimaa ajatella, että 1970-luvulla voittoparaatissa Broad Streetillä oli kaksi miljoonaa ihmistä. Silloiset mestaripelaajat ovat edelleen staroja, ja heidät tunnistetaan kaupungilla.

Uusi mestaruus on tilauksessa. Voi vaan kuvitella, millainen tunnelma olisi silloin.

Tuntuu, että joukkue on ollut vahva monena vuotena, mutta maalivahtipeli ei ole natsannut kunnolla missään vaiheessa.

Muistan, kun Antero Niittymäki pelasi loistavasti Torinon olympialaisissa 2006, ja hänet valittiin kisojen parhaaksi veskariksi. Kun palattiin NHL-joukkueeseen, Antsa ei saanut missään vaiheessa Ken Hitchcockilta kunnon näyttöpaikkaa.

Ron Hextall vei Philadelphian kaksi kertaa finaaliin, mutta 1990-luvun puolella ja sen jälkeen ei ole noussut vastaavaa staraa.

Resursseja on ollut, mutta homma ei ole vaan natsannut.

Steve Masonista odotettiin paljon ja hetken aikaa kaikki olikin ok, mutta nyt Flyers on taas tilanteessa, ettei sillä ole kunnon ykkösveskaria.

Philadelphia taistelee tosissaan pudotuspelipakasta. Paine on varmasti kova, mutta pitää muistaa, että Flyers on tullut perältä päin ja ottanut muita kiinni.

Joukkueen ympärillä on positiivinen vire.

Katso lisää