Ruhwedel

CALGARY - Pittsburgh Penguins olisi voittanut Stadium Series -ulkoilmaottelun ilman puolustaja Chad Ruhwedelin viimeistelemää 4-2-osumaakin.
Näillä maaleilla voi olla silti uskomattoman iso merkitys yksittäisen pelaajan itseluottamuksen kannalta. Mikä on sen hienompaa kuin iskeä osuma täyden kotikaupungin stadionin edessä?

  • Oli aika upeaa nähdä heti lämmittelyssä, että stadion on täynnä. Kaikki oli hienoa ilotulituksista lähtien. Sellaisia ei auta kuitenkaan katsella liikaa, vaan pitää keskittyä peliin, puolustaja kommentoi pelin jälkeen.
    Pittsburgh Penguinsin puolustus tarvitsee erityisen paljon näitä onnistumisia.
    Ruhwedel ei ole nimestään huolimatta Keski-Euroopan kiekkokoulun kasvatteja, vaan hän on kotoisin San Diegosta, Yhdysvalloista. Vaikka puolustajalla on ikää jo 26 vuotta, hän ei ole vielä rikkonut 50 NHL-ottelun rajaa.
    Tämänkin kauden Ruhwedel aloitti farmissa, ja hän pelasi ensimmäisen ottelunsa ylhäällä New York Rangersia vastaan 20. joulukuuta. Penguinsin puolustuksessa pyörinyt vaihtomylly on johtanut siihen, että hänellekin on avautunut mahdollisuus näyttää taitonsa viime kauden Stanley Cup -voittajan riveissä.
    Pakkiturbulenssi ei alkanut huonon tason vuoksi, vaan niinkin raadollisen syyn kuin loukkaantumisten takia.
    Tällä haavaa Penguinsin pakistosta ovat sivussa Kris Letang (ylävartalo), Trevor Daley (polvi) ja Olli Määttä (käsi). Terveinä ollessaan he kuuluvat selkeästi pelaavaan kokoonpanoon.
    Ruhwedelin lisäksi Penguins käytti pakistossa 26-vuotiasta Cameron Gauncea, joka on pelannut urallaan 25 NHL-ottelua. Jollei loukkaantumistilanne olisi tämä, Gaunce ei missään nimessä pelaisi NHL-joukkueen miehistössä.
    Loukkaantumiset pakottivat GM Jim Rutherfordin kaupoillekin, kun hän hankki Carolinasta kokeneen Ron Hainseyn.
    Rutherford osoitti jo viime kaudella osaavansa reagoida tarvittaessa nopeasti. Hän erotti valmentajan ja hankki joukkueeseen lisää nopeutta - tuloksena oli kannu kotiin ja hänelle itselleen valinta vuoden GM:ksi.
    Hainseyn hankinta oli kunnon vanhan ajan hokidiili. Hänet hankittiin, koska joukkue tarvitsi puolustajaa. Tarkoituksena ei ollut alentaa joukkueen palkkakattoa vastaan laskettavaa summaa vuosien päästä.
    Hainsey, 35, oli oiva lisä nuoreen puolustukseen, vaikka hänen parhaat päivänsä pelaajana saattavat olla jo ohi. Hainsey tuo Penguinsin pakistoon rauhallisuutta vaikeilla hetkillä.
Hainsey

Hän pystyy pyörittämään ylivoimaakin, mikä on tärkeää Letangin poissaollessa. Letang näyttää olevan todella ikävässä loukkaantumiskierteessä.
Justin Schultz pystyy ottamaan paikan ykkösylivoiman pyörittäjänä, mutta kakkosylivoimaan tarvitaan kiekkovarmoja puolustajia. Huippukuntoista Letangia on vaikea korvata paikkauksilla, mutta Penguinsin on nyt hyödynnettävä kaikki käytettävissä olevat keinot.
Philadelphian voittaminen nykypakistolla oli onnistunut testi Penguinsille. Philadelphia jahtaa sarvet päässä pudotuspelipaikkaa, eikä se antanut yhtään siimaa ottelun missään vaiheessa. Silti Pittsburgh kesti maalivahti Matt Murrayn johdolla.
Valmentaja Mike Sullivan tuskin haluaan nähdä sellaisia tilanteita, joista Philadelphian Jakub Voracek iski kavennusmaalin. Schultz luki tilanteen täysin väärin, ajoi ohi, ja Voracek pääsi ajamaan maalille.

Schultz

Pittsburgh on sarjan tulivoimaisin joukkue, sillä se on iskenyt eniten maaleja ottelua kohti koko sarjassa (3,48). Puolustuksen pitävyydessä se on vain keskikastia.
Hyökkäyksen tehokkuudesta ei Stanley Cupin uusiminen jää kiinni. Jos uudelleen kokoon kursittu puolustus pitää, toinen peräkkäinen kannu voi olla hyvinkin lähellä.
Yksi testi on onnistuneesti takana. Monta on vielä edessä.