crosby12

Vuosi sitten Washington Capitalsin taival pudotuspeleissä päättyi toisella kierroksella Pittsburgh Penguinsin käsittelyssä. Tänä vuonna joukkueet ovat jälleen vastakkain, ja Penguins avasi toisen kierroksen ottelusarjan voitolla maalein 3-2 (0-0, 2-1, 1-1) ja otti ensimmäisen kiinnityksen neljällä voitolla irtoavaan paikkaan Itäisen konferenssin finaaleissa.
Penguinsin ratkaisijaksi nousi kolmannen erän puolivälin jälkeen 3-2 johtomaalin tehnyt Nick Bonino, jonka täysosuma jäi ottelun ratkaisuksi. Voittonsa myötä Penguins sai ryöstettyä kotiedun itselleen runkosarjan voittaneelta Capitalsilta.

  • Oli tärkeää, että pystyimme voittamaan heidän kotikaukalossaan ja ryöstämään kotiedun itsellemme. Katsotaan, pystymmekö voittamaan myös toisen ottelun, Bonino tuumi NHL.comin Tom Gulittille.
    Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton, ja laukauksia tuli harvakseltaan. Penguins laukoi avauserässä kohti vastustajan maalia neljä ja Capitals kuusi kertaa. Toisessa erässä laukauksia tuli yli tuplasti enemmän, ja tulostakin syntyi heti erän ensimmäiseltä minuutilta lähtien.
    Penguinsin Jake Guentzel ja Sidney Crosby pääsivät jo ensimmäisessä vaihdossaan kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, ja Guentzel tarjoili Crosbylle laukaisupaikan. Penguinsin kapteeni ei jättänyt tilannetta käyttämättä vaan tulitti taululle 1-0 lukemat. Guentzelin lisäksi täysosumaan sai syöttöpisteen myös Patric Hörnqvist.
    Alle minuutti avausmaalin jälkeen Penguinsin sama porukka iski uudestaan.
    Suomalaispuolustaja Olli Määttä laukoi, ja Hörnqvist siirsi torjunnasta syntyneen paluukiekon Crosbylle, joka viimeisteli ottelun toisen maalinsa Capitalsin Braden Holtbyn (18 torjuntaa) selän taakse.
    - Siinä oli kaksi hienosti pelattua tilannetta. Molemmissa Hörnqvist hoiti pelivälineen meille napattuaan ensin irtokiekon mukaansa. Jake antoi sitten hienon syötön kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksessämme, Sidney Crosby kehaisi joukkuetovereitaan.
    - Hörnqvist löysi minut hyvin paluukiekon saatuaan ja katsoi, missä olen, Crosby kuvaili toista maaliaan.
    Myös Hörnqvist muisti joukkuepelin merkityksen. Hyvät yksilöt täydentävät toisiaan, ja yhdessä Penguins yltää tavoitteisiinsa. Torstain ottelussa Hörnqvist ja Crosby muodostivat joukkueensa tehokaksikon.
    - Crosby saa kaukalossa aikaan paljon, vaikka ei aina tekisikään maaleja. Hän tuo paljon energiaa ja itseluottamusta joukkueeseemme. Hän on meidän johtajamme ja paras pelaajamme, Hörnqvist tuumi.
    Capitals ei kuitenkaan luovuttanut. Joukkue jaksoi jauhaa ja luoda tilanteita Marc-Andre Fleuryn (33 torjuntaa) vartioimalle Penguinsin maalille. Fleuryn nollapeli meni rikki ajassa 38.17, kun Capitalsin Aleksandr Ovetshkin onnistui maalinteossa.
    Ovetshkin iski tämän kevään pudotuspelien neljännen täysosumansa Lars Ellerin ja T.J. Oshien esityön jälkeen. Oshie toi kiekon hyökkäysalueelle ja syötti Ellerille, joka siirsi pelivälineen nopeasti Ovetshkinille siniviivan tuntumassa. Venäläishyökkääjä nousi kiekon kanssa B-pisteelle ja ampui napakan rannelaukauksen, joka painui Penguinsin maaliin ja kavensi lukemat 1-2:een.
    Päätöserässä Capitals jahtasi tasoitusta, ja palkinto tuli vähän ennen erän puoliväliä. Matt Niskanen löysi vapaaseen paikkaan unohdetun Jevgeni Kuznetsovin, ja venäläishyökkääjä iski pelivälineen puolityhjään maaliin.
    - Meillä oli paljon paikkoja tässä ottelussa. Lauoimme jotain 83 kiekkoa heidän maalilleen, ja he laukoivat 41 meidän maalillemme. Teimme paljon hyviä asioita, mutta emme tarpeeksi, Capitalsin päävalmentaja Barry Trotz harmitteli.
    Tämän jälkeen Capitalsin pelaajista muun muassa Brooks Orpik ja Marcus Johansson pääsivät laukomaan, mutta Marc-Andre Fleury ei ollut enää yllätettävissä. Penguins sen sijaan käytti oman paikkansa. Scott Wilson ja Ian Cole petasivat paikan Nick Boninolle, joka porhalsi keskikaistalta laukaisupaikalle ja viimeisteli 3-2-maalin.
  • Se oli kontrolloitu murtautuminen. Yleensä rakennamme tilanteita hieman pidempään, mutta johtui varmaan vaihdosta, että pääsimme niin nopeasti maalintekopaikalle. Wilson teki hyvän esityön ja pelasi meille keskelle, Bonino kiitteli.
    Tämä jäi myös voitto-osumaksi, vaikka varsinaisen peliajan lopussa Capitalsin pelaajista muun muassa Nicklas Bäckström pääsi useaan kertaan laukomaan ja yrittämään tasoitusta.
    Pari minuuttia ennen loppua Marc-Andre Fleury torjui Bäckströmin ja heti perään Nate Schmidtin maalintekoyrityksen, vaikka menetti tilanteessa mailansakin.
    - En nähnyt kiekkoa vähään aikaan. Minulla ei ollut mailaakaan. Yritin vain tehdä joitain torjuntoja. Se oli hauskaa, Fleury tuumi.
    Penguinsin suomalaispuolustaja Olli Määtän saldoksi jäi joukkueensa toiseen maaliin kertyneen syöttöpisteen lisäksi plus-miinuslukema +1. Määttä sai peliaikaa 20.03 ja oli joukkueensa kolmanneksi työllistetyin puolustaja.
    Ottelusarja jatkuu lauantaina, jolloin pelataan torstain tavoin Washingtonissa.
    - Tämä ei tule olemaan helppoa, etenkin kun vastassa on hallitseva mestari. Meidän on määrättävä seuraavassa ottelussa tahti ensimmäisiltä minuuteilta lähtien ja pidettävä asemamme, Capitalsin Aleksandr Ovetshkin ennakoi jo toista ottelua.