Pavelski

Kuka on meneillään olevien NHL:n pudotuspelien kolhituin pelaaja?
Tarkkaa ja vedenpitävää vastausta tähän on liki mahdotonta antaa, sillä kuten hyvin tiedetään, ei loukkaantumisista ja niistä toipumisista hiiskuta julkisuuteen mitään niin kauan kuin kaudet jatkuvat ja pelaajat pystyvät suinkin laittamaan varusteet päälleen ja hyppäämään kaukaloon.

San Jose Sharksin kapteeni Joe Pavelskin tilanne sen sijaan on ollut hyvin selkeä. Hän loukkaantui pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Vegas Golden Knightsia vastaan pelatun sarjan seitsemännen ottelun loppuhetkillä ja on ollut sivussa siitä lähtien.
Sitä ennen Pavelski oli jo saanut Vegas-sarjan avausottelussa kiekon kivuliaasti kasvoihinsa. Eikä kyse ollut mistään pienestä vippauksesta, vaan Brent Burnsin laukauksesta. Ja kiekkohan kimposi tilanteessa Pavelskin kasvoista Vegasin verkon perukoille. Pavelski oli pelannut tuosta pelistä alkaen leukaa suojaavan pleksin kanssa.
Rajun tällin saanut Pavelski jouduttiin taluttamaan seitsemännen Vegas-ottelun lopulla verta vuotavana kaukalosta pukukopin puolelle ja jatkotutkimuksiin. Hän palasi julkisuuteen Colorado-sarjan viidennen ottelun alla San Josen kotihallissa näyttäytyen siviilivaatteissa ja joukkueen kannustuspyyhettä heiluttaen.

COL-SJS: Burns tasoittaa ottelun toisessa erässä

Haitankki kiehui tuona iltana, kun seuran pidetty ja arvostettu kapteeni teki ajallisesti pienen mutta henkisesti valtavan suuren eleen.
- Oli mahtavaa olla siellä. Kun menin sinne ja näin yleisön ja tunsin sen energian, tajusin, kuinka paljon olin kaivannut sitä. Nämä fanit ja tämä joukkue ovat minulle erityisiä ja ovat aina olleet, Pavelski tunnelmoi.
Pavelski matkusti Sharksin mukana Denveriin sarjan kuudenteen otteluun ja harjoitteli maanantaina joukkueen mukana, mutta ei pelannut. Sitä ennen hän oli ollut kotonaan sarjan edeltävien vierasotteluiden aikana, mutta luistellut samaan aikaan omillaan.
- Tiedän, että hän on käynyt läpi isoja asioita viimeisten kymmenen päivän aikana. Hänen näkemisensä jäällä antoi meille hyvää fiilistä. Luulen, että hän voi paremmin päästyään jäälle poikien kanssa. Tiedän, että kaikki olivat hyvillään nähdessään hänet, sanoi San Josen konkariosastoon kuuluva Joe Thornton ennen sarjan kuudetta peliä.
Pavelski kertoi itse tilanteestaan viidennen ja kuudennen ottelun välillä.
Lisää aiheesta: [Compher ja Landeskog ratkaisivat\]
- Kaikki on parantunut viimeisten neljän viiden päivän aikana. Olen pystynyt harjoittelemaan, selviytynyt treenisessioista ja voinut luistella. Olen aloittanut paluun, hän sanoi.
Pavelski on joutunut jättämään väliin kuuden viime kauden aikana vain kahdeksan runkosarjaottelua, joten tällainen kuuden ottelun poissaolo on hänelle varsin vierasta. Kahdeksan viime kauden aikana (kuluva kausi mukaan lukien) hän on pelannut täyden runkosarjan kuusi kertaa.
Pavelski on pelannut NHL-urallaan kuusi pudotuspelisarjan seitsemättä ottelua. San Jose on voittanut niistä neljä ja hävinnyt kaksi. Voitot ovat tulleet vuonna 2008 ensimmäisellä kierroksella Calgary Flamesista, vuonna 2011 toisella kierroksella Detroit Red Wingsistä, vuonna 2016 toisella kierroksella Nashville Predatorsista ja tänä vuonna ensimmäisellä kierroksella Vegas Golden Knightsista. Tappiot ovat vuoden 2013 toiselta ja vuoden 2014 ensimmäiseltä kierrokselta Los Angeles Kingsille.
Hänen tehonsa uran seiskapeleistä ovat 2+1. Molemmat maalit ovat otteluiden voittomaaleja. Pavelski teki ne Calgarya ja Nashvillea vastaan käydyissä kamppailuissa. Syöttöpiste on kevään 2013 tappiosta, jossa hän syötti Sharksin ainoan maalin.
Sharksin päävalmentaja Peter DeBoerilta ei kysytty ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Pavelskin tilanteesta.
- Tämä on sitkeä joukkue. He ovat näyttäneet sen läpi kauden. Olemme innoissamme tästä mahdollisuudesta ja siitä, että pääsemme pelaamaan kotona omien faniemme edessä, hän sanoi tulevasta.
Muista San Josen kokeneista miehistä Thornton on pelannut seiskapelejä seitsemän, Marc-Edouard Vlasic ja Logan Couture viisi. Couturella on eniten seitsemänsien pelien pisteitä, 4+2. Näistä maaleista kaksi hän teki Golden Knightsia vastaan pelatussa ikimuistoisessa ottelussa tänä keväänä.
[Lue ottelusarjan SJS-COL kaikki jutut täältä]
- Olemme voittaneet seitsemänsiä pelejä kotona aiemminkin. Juuri nyt olemme poissa tolaltamme sen takia, että hävisimme kuudennen pelin, mutta nyt on voitettava kotiottelu, Couture sanoi.
San Josen maalivahti Martin Jones on pelannut NHL-urallaan kaksi seiskapeliä. Kolme vuotta sitten hän nollasi Nashvillen 20 torjunnallaan, kun Sharks voitti 5-0. Tänä vuonna hän venyi Vegas-sarjan ratkaisuottelussa kiekon tielle 34 kertaa.
- Meillä on hienoja johtajia. Olemme käyneet läpi paljon tänä vuonna, joten se auttaa meitä. Meidän on kuitenkin pelattava kovin pelimme ja tehtävä töitä enemmän kuin he, sanoi Sharksin hyökkääjä Timo Meier.
Seuratasolla edessä on toinen keskinäinen seiskapeli. Edellinen pelattiin vuoden 2002 pudotuspelien toisella kierroksella, ja silloin Colorado voitti 1-0.
Sarjan ratkaiseva ottelu pelataan San Josessa varhain torstaiaamuna Suomen aikaa.