Skip to main content

Patrik Laineen maila puhuu jälleen ja tekee tuhojaan

Winnipeg Jetsin suomalaishyökkääjä on taas viime kauden maalivauhdissa

Teksti Jussi Lehmola @LehmolaJussi / kirjeenvaihtaja, NHL.com/fi

Neljä. Niin monen osuman päässä Patrik Laine on tällä hetkellä NHL:n maalipörssin kärkipaikasta. Hän laukoi kauden kahdeksannen maalinsa Colorado Avalanchen pömpeliin perjantain voitto-ottelussa.

Laine on nyt heiluttanut verkkoa kolmessa peräkkäisessä ottelussa. Kaukana nuoruudessamme ovat ne ajat, kun vajaa kaksi viikkoa sitten Suomen kansa ja Manitoban provinssin ihmiset kuvainnollisesti yhdistivät kätensä Atlantin poikki jättimäisen paniikkinappulan päälle.

Laine oli jäänyt viidessä peräkkäisessä ottelussa kiikaritehoille. Sitten tuli Suomen reissu, ja kaikki onkin hyvin. Laine latasi ensimmäisessä Hartwall Arenan kamppailussa hattutempun. Toisessa ottelussa syntyi yksi maali. Eikä ruuti ollut kostunut kotimatkalla Manitobaan.

Laine ja Jets pääsivät perjantaina tositoimeen viikko edellisen ottelun jälkeen.

- Tuntuu, että emme ole pelanneet ikuisuuteen, mutta oli hyvä saada levättyä. Se (Suomen ottelut) oli kokonaisuudessaan hieno reissu. Sain itseluottamusta niistä otteluista. Toivottavasti pystyn luomaan hyviä asioita kaukalossa, Laine mietiskeli perjantaina ennen Colorado-taistoa.

Laineen kuluvan kauden maaleista seitsemän on syntynyt ylivoimalla ja yksi tyhjiin. Olisihan se hauska osua tasakentällisinkin, mutta sen todennäköisyys pienenee koko ajan niin kauan, kun Tampereen mies luistelee jarruketjussa Adam Lowryn ja Brandon Tanevin rinnalla.

Video: WPG-COL: Laine viimeistelee suoraan syötöstä

- Tiedän millä tyylillä he (Lowry ja Tanev) haluavat pelata. Minä haluan tehdä niitä asioita, joissa olen hyvä eli pelata kiekon kanssa. Se on roolini tuossa ketjussa. Heidän pelinsä tuottaa minulle irtokiekkoja. Pitää pelata kovaa ja yksinkertaisesti, niin kyllä se toimii, Laine kuvaili nykyistä vitjaansa.

Tiedä sitten, aikooko Winnipegin päävalmentaja Paul Maurice laittaa jossain vaiheessa ketjunsa tehosekoittimeen. Vai joutuuko Laine odottamaan kalenterivuoden kääntymistä ja kevään pelaajasiirtojen takarajaa ennen kuin General Manager Kevin Cheveldayoff löytää suomalaislaiturille tämän kauden version Paul Stastnysta.

Winnipegillä ei sinänsä ole hätää eikä hirveästi tarvetta tehdä muutoksia. Jets on voittanut 15 ottelustaan yhdeksän. Sillä tahdilla mennään heittämällä pudotuspeleihin.

Jos Winnipegillä on joku heikkous, niin se on liika riippuvuus ykkösketjusta ja ylivoimasta. Jetsin ylivoima on ollut hurjan tehokasta. Jos se lakkaisi toimimasta, niin äitiä voisi tulla ikävä.

Winnipegin (34,8) ja Washington Capitalsin (32,7) ylivoimaprosentit ovat todella kovia. Joku voisi vetää siitä jonkinlaisen yhteyden pelotteisiin nimiltään Laine ja Aleksandr Ovetshkin.

Toisaalta, kyllähän nuo ylivoimamaalit lasketaan otteluissa samanarvoisiksi kuin tasakentällisin syntyneet. Ja mikä siinä Laineella on lämäytellessä Blake Wheelerin makeita poikittaissyöttöjä sisään - kuten jälleen kerran perjantaina.

 

[Lisää aiheesta: Laineen Global Series, osa 4]

 

Wheeler on ollut mukana kaikissa Laineen tämän kauden maaleissa. Jets-kippari on antanut ykkössyötön kuusi ja kakkossyötön kaksi kertaa suomalaisosumaan. Luulisi vastustajien jo miettivän kaksi kertaa ennen kuin ottavat jäähyn.

- Meidän aseemme ovat aika erityisiä. Minä toimitan heille kiekon. Mark Scheifelen ja Patrik Laineen tavoin ampuvat jätkät ovat uskomattoman harvassa. Kun heidät laittaa samaan ylivoimaan, niin sitä on todella vaikea pysäyttää, Wheeler ihasteli.

Wheeler-Laine -kaksikko saa jopa muuten niin sanavalmiin Mauricen ymmälleen.

- Mikä tahansa asia, joka on todella huippuluokkaa, niin sille ei löydy selitystä. En minä pysty kertomaan, miten Patrik ampuu kiekkoa. Blake on huippuluokan syöttäjä, joka pystyy siihen vauhdissa, Maurice haki vastausta.

Perjantaina tehot 1+4 hurjastelleella Wheelerillä on nyt kasassa 18 syöttöpistettä. Vain Coloradon Mikko Rantasella (19) on enemmän.

Video: COL-OTT: Landeskog tällää Coloradon johtoon

Paniikkinappulat on viety pois ja joulukoristeet ovat saaneet tilaa. Ja niille, jotka eivät kantaneet paniikkinappulaansa kellariin asti, muistutetaan, että Laineella on 15 ottelun jälkeen nyt yhtä monta maalia kuin viime kaudella tässä kohdassa. Ja hän sijoittui lopulta maalipörssissä kakkoseksi. Toki se kuninkuus tekisi nyt terää.

Maalipörssin kärjessä on kansainvälinen nelikko: venäläinen Ovetshkin, yhdysvaltalainen Patrick Kane, tshekki David Pastrnak ja sveitsiläinen Timo Meier. Laineen edellä on perjantain kierroksen jälkeen 20 miestä. Siitä vain suomalaiskaasu pohjaan ja ohituskaistalle.

Jos haluaa voittaa NHL:n maalipörssin, niin luonnollisesti pitää ensin olla paras suomalainen. Se titteli on tällä hetkellä Minnesota Wildin Mikael Granlundin hallussa.

Laine lähtee tavoittelemaan Granlundia ja maaliputkelle jatkoa sunnuntain kotipelissä Sami Vatasta ja New Jersey Devilsiä vastaan.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.