Skip to main content

Boston odottaa Pastrnakilta isoa maalimäärää

Bruinsin tshekkihyökkääjä David Pastrnak on hionut kesällä laukaustaan

Teksti Panu Markkanen @PanuMarkkanen / toimittaja, NHL.com/FI

Boston Bruins kiinnitti viime viikolla todella tärkeän osan joukkuettaan pitkäksi aikaa, kun se solmi kuusivuotisen sopimuksen tshekkihyökkääjä David Pastrnakin kanssa. Sopimus takaa viime kaudella 34 maalia takoneelle Pastrnakille yhteensä 40 miljoonan dollarin tulot.

Ennen viime kautta Pastrnak oli tehnyt NHL-urallaan yhteensä 25 maalia, joten uran maalimäärä nousi kauden 2016-17 osumien myötä yli kaksinkertaiseksi. Hän lähti kovaan kiitoon jo syksyllä osuen tolppien väliin kahdeksana iltana kauden 11 ensimmäisessä pelissä.

- Ensimmäiset 30 peliä yllättivät. Tein maalin melkein joka pelissä. Se nosti itseluottamusta. Pääsin myös pelaamaan ylivoimaa ja sain pitää kiekkoa paljon. Sekin oli tärkeää itseluottamuksen kannalta. Sain paljon peliaikaa, ja oli hienoa päästä pelaamaan Patrice Bergeronin ja Brad Marchandin kanssa samassa ketjussa, Pastrnak kertoi pelaajien elokuisella mediakiertueella NHL Internationalille.

Suuri vastuu ykkösketjussa auttoi Pastrnakia pelaamaan hänen omilla vahvuuksillaan.

- Haluan pitää kiekkoa ja luoda peliä jokaisessa vaihdossa. Jos itseluottamus ei ole kunnossa, se ei onnistu. En stressaa peleissä paljoa, vaan pystyn nauttimaan pelaamisesta, hän sanoi.

Kyse on kuitenkin vielä nuoresta pelaajasta, jolla on takanaan vasta kolme NHL-kautta. Sitä ennen Pastrnak, 21, hankki kokemusta Ruotsin Södertäljessä. Hän siis tietää, mikä merkitys on sillä, että ympärillä on joukkue, jolta saa hyvin tukea.

- Nämä ovat olleet hauskat kolme vuotta. Olen kehittynyt pelaajana, kaverit ovat auttaneet minua paljon ja olen saanut paljon uusi ystäviä. Olen aina unelmoinut tästä. Kunnioitan paljon joukkuekavereitani, jotka auttavat ja pitävät toisista huolta. Olemme ystäviä, koska olemme tekemisissä toistemme kanssa joka päivä, Pastrnak kertoi.

Hyppäys länsinaapurimme kakkostasolta NHL:ään oli suuri ymmärrettävästi myös varsinaisessa työympäristössä eli kaukalossa.

- Peli oli aluksi todella nopeaa. Se oli suurin uusi asia. Kasvamisen ja vanhenemisen myötä oppii ja alkaa ajatella eri tavalla. Se auttaa. Joka pelistä saa uusia kokemuksia. Virheitä tulee joka pelissä, ja valmentajat kertovat niistä. Samaa virhettä ei pitäisi tehdä montaa kertaa, mutta jokaisesta niistä pitää oppia. Jääkiekossa on kyse virheistä, sillä jos niitä ei tehtäisi, ei kukaan tekisi koskaan maaleja, Pastrnak pohti.

Nyt takana on rankka kesä. Brad Marchand saa tehdä tosissaan töitä, mikäli meinaa säilyttää asemansa Bruinsin parhaana maalintekijänä ja pistemiehenä.

- En aseta henkilökohtaisia tavoitteita. Ykkösasia olisi pysyä terveenä koko kauden ajan. Jos on loukkaantunut, ei voi tehdä 30-40 maalia. Jos on kunnossa, niin silloin se on mahdollista. Tarkoituksena on mennä pudotuspeleihin ja pidemmälle kuin viime keväänä. Siinä on kaksi isoa tavoitetta joukkueena. Itse haluan olla parempi kuin viime kaudella, nuori tshekkihyökkääjä julisti.

Video: Pastrnak lisää Bostonin johtoa

- Haluan tulla vahvemmaksi ja nopeammaksi sekä paremmaksi maalintekijäksi. Haluan myös puolustaa paremmin ja olla pelintekijä. Töitä on paljon. Haluan parantaa laukaustani, luisteluani ja tasapainoani, eli niitä perinteisiä asioita, joita voi parantaa joka vuosi. Parannettavaa on paljon, mutta kaikki ei tapahdu heti, Pastrnak tuumi.

Pastrnak myöntää, ettei nauti kesästä täysillä, sillä lämpimimmän vuodenajan viettämiseen kuuluu aina raskasta jään ulkopuolella tapahtuvaa harjoittelua. Myös kesällä suurin nautinto tulee siitä, kun saa ottaa mailan käteen.

- En ajattele laukausharjoittelua työnä tai harjoitteluna. Teen sitä, koska pidän jääkiekon pelaamisesta, ja siinä kuuluu ampua. Tavallisesti kesällä käydään salilla, harjoitellaan luistelua ja tasapainoa. Sen päälle voi mennä laukomaan, mikä on aina mukava osa treenaamisesta salilla käynnin jälkeen. En pidä salilla olosta paljoa, mutta laukominen on hauskaa, hän sanoi.

Ei hän tietenkään kesätreenaamista ylenkatso. Virikkeitä on kuitenkin hyvä hakea laajalti.

- Se, miten tekee töitä kesällä, vaikuttaa koko kauteen. En usko, että juuri kukaan tykkää kesäharjoittelusta, mutta se on todella tärkeä osa kauttamme. Harrastan muitakin lajeja, jotta treenaaminen olisi mukavaa eikä kävisi tylsäksi. En vain käy salilla ja lepää. Tykkään, kun harjoittelusta saa tehtyä hauskaa, Pastrnak kertoi.

Video: Pastrnak kääntyy ja laukoo ranteella kiekon maaliin

NHL vierailee tänä syksynä Kiinassa. Vancouver Canucks ja Los Angeles Kings pelaavat kaksi harjoitusottelua Shanghaissa ja Pekingissä. Pastrnak osallistui kesällä myös Kiinan pr-kiertueelle ja oli kiinalaislasten kanssa jäällä.

- Lapsia oli jäällä paljon. Nämä asiat eivät kuitenkaan tapahdu nopeasti. Ehkä 5-10 vuoden kuluttua voidaan puhua asiasta enemmän. Ykkösasia oli se, että lapsia oli paljon. Ja väkeähän siellä on miljardi! Esimerkiksi Tshekissä kovin monet lapset eivät pelaa jääkiekkoa. Kiina on iso maa, ja siellä on paljon potentiaalia, hän kertoi.

Pastrnakilla on myös omakohtaisia kokemuksia NHL:n kansainvälisistä peleistä. Hän kävi katsomassa niitä kotimaassaan juniorina.

- Muistan, kun NHL-pelejä oli Prahassa vuonna 2011. Kävin peleissä nuorena, ja se oli hienoa. Nuorena en voinut katsoa NHL:ää aikaeron takia, koska minun piti olla pelien aikaan nukkumassa. Kauden avaus Prahassa oli jotain erityistä , ja se on hieno muisto.

Katso lisää