Skip to main content

Pakarinen: Historiallinen MM-kulta täyttää 20

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Kun MM-kullasta oli kulunut 10 vuotta, toimittaja Risto Pakarinen haastatteli kaikki joukkueen pelaajat ja valmentajat ja kokosi MM-kultajoukkueen tarinaan yksiin kansiin ”Joukkue vailla vertaa”-kirjaan. Ohessa ote kirjan loppuottelua käsittelevästä luvusta.

Milanon MM-kisojen pettymys oli unohdettu. Joukkueella oli ollut tehtävä, ja se oli voittaa maailmanmestaruus. Joukkueessa oli 16 pelaajaa, jotka olivat olleet samassa tilanteessa vuotta aikaisemmin. Nyt he olivat uuden tilaisuuden edessä.

Loppuotteluvastustajakseen Suomi sai Ruotsin, joka oli pudottanut Kanadan finaalista Daniel Alfredssonin jatkoaikamaalilla.

Ruotsi Ruotsissa. Pikkuveli vastaan isoveli. Anu Ankka vastaan Hannu Hanhi. Suomi – Ruotsi Globenissa oli monelle todellinen unelmafinaali.

Suomen joukkueessa oli kuusi Ruotsin Elitserienissä pelannutta pelaajaa, jotka tunsivat vastustajan metkut: Jarmo Myllys, Raimo Helminen, Mika Nieminen, Esa Keskinen, Marko Palo ja Tero Lehterä. Suomen valmentajana toimi ruotsalainen Curre, joka oli kymmenen vuotta aikaisemmin ollut Ruotsin maajoukkueen valmentajana.

Suomi voitti Ruotsin alkusarjassa 6-3, mutta Globenin 13000 kannattajaa halusivat nähdä kotijoukkueen nostavan mestaruuspokaalin ottelun jälkeen. Tai, ei 13 000 kannattajaa. Olihan Globen ainakin puoliksi sinivalkoinen.

Timo Jutila, joukkueen kapteeni

Kyllä siinä tuli Milano mieleen. Olimme päässeet taas loppuotteluun. Ihan selkeästi nousi esiin se, että meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus, jota ei kannattanut mennä munimaan jännittämällä. Varmin keino välttää virheitä on olla tekemättä mitään – silloin ei koskaan voitakaan mitään. Jos virheitä tulee, niin tulee. Mutta ei niitä voi etukäteen ruveta miettimään.

Me pääsimme aika hyvään olotilaan.

Lauantai oli kuitenkin pitkä päivä odotella loppuottelua. Se oli tuskainen päivä. Aamuharjoitukset, tehtiin ravintotankkaukset – ja tapettiin aikaa. Pelasimme huutopussia.

Se oli raskasta ja oli vaarana, että latautuminen menee yli. Illalla pidimme vielä palaverin ja sitten ajoissa nukkumaan.

Ajatukset lähtivät laukalle ja samalla piti varoa monia juttuja. Piti vain pyrkiä olemaan mahdollisimman normaali.

Mika Nieminen, hyökkääjä

Minulla ei ollut revanssihenkeä. Pidin jo edelliskauden suoritusta ihan hyvänä, vaikka totta kai se oli harmittanut vielä kuukauden kisojen jälkeenkin kun tietää, että menee ainakin vuosi ennen kuin on edes mahdollisuus päästä yrittämään uudelleen.

Loppujen lopuksi niitä tilaisuuksia ei tule montaakaan. Aika harva pelaa yli viidet kisat.

Ei siinä kauheasti tarvinnut hakea revanssihenkeä, kun vastassa oli Ruotsi Ruotsissa.

Minulle oli hyötyä siitä, että olin pelannut Ruotsissa. Ei ole ihan sama kulkea Milanossa tai Prahassa. Tiesin maan tavat, mikään ei ollut vaikeata eikä tarvinnut keskittyä mihinkään ylimääräiseen. Telkkarista tuli tuttuja ohjelmia. [Nauraa].

Janne Niinimaa, puolustaja

En ehkä oikein ymmärtänyt, että mestaruutta oli jahdattu vuosikymmeniä, kun itse olin ensimmäisen kerran mukana. Minua jännitti, mutta tilanne oli vähän sama kuin silloin, kun olin ensimmäisellä kaudellani Stanley Cupin finaalissa. Sitä ei heti hahmottanut, että kyseessä oli ainutkertainen tapahtuma. Muistan, että edellisiltana juttelin ”Jutin” kanssa loppuottelusta, ja että meillä oli tilaisuus tehdä historiaa.

Muistan, että toivoin, että peli olisi ollut jo edellisenä päivänä, että olisimme saaneet pelattua sen alta pois. Meillähän oli siinä kokonainen välipäivä välierän ja loppuottelun välissä.

Petteri Nummelin, puolustaja

Milanon rankkarifinaalista ei minun muistaakseni puhuttu juurikaan. Joku ihminen oli kirjoittanut meille kirjeen, Curre jakoi ne kaikille. Siinä oli paljon hyviä asioita. Milano oli jo jätetty unholaan ja olimme uudessa tilanteessa.

Lauantai oli pitkä. Katsoimme pronssimatsin telkkarista ja se vei ajatukset pois omasta ottelusta. Ja se yö! Se ei tuntunut loppuvan ikinä. Todennäköisesti sinä yönä en nukkunut paljon.

Pelipäivä on rutiininomainen ja se menee niin reippaasti. Sitten on siinä omassa hommassa niin tiukasti, että kaikki muu on jo suljettu pois.

Ville Peltonen, hyökkääjä

Olin hyvin luottavainen ennen loppuottelua. Siinä ei vain annettu mitään mahdollisuutta muille, se tahto kumpusi syvältä.

Olin jo silloin huomannut, ja olen sen jälkeenkin pyrkinyt saamaan mieleni ihan tyhjäksi ennen peliä. En mieti aikaisempia otteluita enkä tee mitään mielikuvaharjoittelua, vaan olen vain valmis reagoimaan ja pelaamaan. Silloin oli sellainen olo. Pelasin vain vaihto kerrallaan ja tein niin paljon töitä kuin pystyin. Olin osa peliä, en yrittänyt mitään erikoista. Pelasin vain.

Olen myöhemminkin huomannut, että se on minulle paras tapa.

Oikeat ratkaisut tulevat automaattisesti.

Janne Ojanen, hyökkääjä

Olimme ennakkosuosikkeja loppuottelussa, vaikka turnaus pelattiin Ruotsissa. Asiat ovat muuttuneet siitä aika paljon, eikä Suomi enää lähde altavastaajana ketään vastaan. Sitä ennen oltiin periaatteessa aina altavastaajana Ruotsia, Tshekkiä, Kanadaa ja Tshekkiä vastaan.

Hannu Virta, puolustaja

Tunnelma oli odottava. Pakko myöntää, että en oikein edes muista välipäivää ja ottelua edeltävää aikaa. Se on vähän sumeaa. Kaikki olivat keskittyneitä ja muistan pelipäivästä sen, että Myllyksen Jamokaan ei sanonut sanaakaan kenellekään. Mies oli niin keskittynyt jo aamupalalla ja matkalla hallille. Oli ihan sama, sanoiko Jamolle mitään, kun ei sieltä mitään tullut takaisin. Hän oli omassa maailmassaan.

Curre kirjoitti kirjeen, jonka kai Ara ja Hexi, tai ehkä vain Ara, sitten suomensivat meille. Se oli koskettava kirje kaiken kaikkiaan. ”Koko Suomi takana, tämä on meidän päivämme”. Varmasti se antoi lisävoimaa.

Jo vuonna 1994 otimme turpaan kaksi kertaa harjoitusotteluissa, jotain 6-0 ja 7-1, kun pelasimme tietoisesti eri taktiikalla. Tiesimme, että kun Italiassa tulee Ruotsi vastaan ja siirrymme omaan pelityylimme, pystymme uudella tyylillämme yllättämään heidät housut kintuissa. Ehkä Ruotsi odotti nytkin meidän pelaavan toisella tavalla.

Ei Curren tarvinnut loppuottelussa paljon jutella pelillisistä asioista. Kaikki tiesivät, miten pitää pelata, systeemi oli kaikilla ”kovalevyllä”. Curren piti laittaa vain pelaajia kentälle.

Tero Lehterä, hyökkääjä

Kyllä päivän kunto ratkaisee, tuskin loppuottelussa vuoden takaiset asiat vaikuttivat. En muista ainakaan, että olisimme puhuneet Milanosta mitään. Finaalista muistan oikeastaan vain yhden tilanteen, jossa olisi pitänyt ampua itse eikä yrittää syöttää Törmäsen Antille.

Se on melkein ainoa muisto.

Olin aika varma, että voitamme. Olimme pelanneet Ruotsia vastaan jo aikaisemmin ja olimme mielestäni parempi joukkue.

Jarmo Myllys, maalivahti

Ruotsissa pelattiin Ruotsia vastaan, mutta me olimme kuitenkin ennakkosuosikkeja. Olimme pelanneet hyvin jo edelliskaudella ja Tukholmankin turnauksessa peli oli parantunut koko ajan. En tiedä, yrittivätkö ruotsalaislehdet sitten pistää paineita meidän niskaamme vähän, mutta hyvin joukkue ainakin kesti ennakkosuosikin paineet.

Oma pelini parani koko turnauksen ajan. Mitä pidemmälle etenimme, sitä paremmin pelasin. Varmasti halusin olla enemmän omissa oloissani ja keskittyä, mutta .. olen aina ollut aika hiljainen pelipäivinä, kun keskityn peliin. Minä käyn määrättyjä pelaajia mielessäni läpi, samaten tiettyjä tilanteita.

Jokaisella pelaajalla on oma tapansa keskittyä.

Pudotuspelien maaliero 12-1 kertoo, kuinka joukkue vastasi tavoitteeseen.

Jokaisesta pelaajasta huomasi, että keskittyminen oli kohdallaan. Helppo sanoa näin jälkeenpäin, mutta muistan ajatelleeni jo silloin, että ei tullut mieleenkään, että me voisimme hävitä loppuottelun.

Usko ja tunne, itseluottamus, oli niin vahva.

Välipäivänä vähän harjoituksia ja pelaajille annettiin aikaa. Päästiin vähän jääkiekosta irti, vaikka ajatukset pyörivätkin finaalissa. Kaikennäköisiä asioitahan siinä tietenkin käy mielessä.

Curt Lindström, valmentaja

Edellisellä kaudella pelasimme pudotuspeleissä Itävaltaa, Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan ja maalieromme oli 19-1. Silti emme voittaneet mestaruutta. Emme hävinneet erääkään, mutta hävisimme rankkarikisassa. Sekin sytytti.

Minä kirjoitin pelaajille kirjeen loppuottelua edeltävänä yönä. ”Nyt on se päivä, jota olemme odottaneet. Nyt kaikkien pitää antaa kaikkensa .. ja tänä iltana olette maailmanmestareita”.

Ei joukkue ollut hermostunut. Ehkä joitakin yksittäisiä pelaajia jännitti, mutta joukkue kokonaisuudessaan oli hyvin määrätietoinen ja tiesi täsmälleen, mitä sen piti tehdä. Esimerkiksi Raimo Summanen oli joukkueessa tekemässä tiettyä työtä ja hän teki sen.

Muistan aamupalaverin loppuottelupäivänä. Olin kirjoittanut kirjeen yöllä ja [valmentaja Esko] Nokelainen oli kääntänyt sen suomeksi. Se jaettiin pelaajille. Kirje teki vaikutuksen heihin. Kirjeessä oli yksinkertainen, alaston totuus siitä, mitä piti tehdä. On vaikeaa raivata tie viidakon läpi, mutta toisella kerralla tietää, mitä pitää tehdä.

Tilanne oli sama kuin Lillehammerin jälkeen, mutta silloin teimme jonkin virheen jossakin. Tukholman joukkue ei ehkä ollut parempi kuin Milanon tai Lillehammerin joukkue, mutta se oli hyvin päättäväinen.

Jukka Tammi, kakkosmaalivahti

Ennen peliä saimme kirjeen, jonka Curre oli kirjoittanut ja Ikosen Jussi suomentanut.

Ari Sulander, kolmosmaalivahti

Curren kirje oli erilaista kuin mihin oli tottunut aikaisemmin. Se oli hieman outoa – ”mikäköhän tämä on” – mutta kun sitä on jälkeenpäin miettinyt enemmän, niin varmaan kirjeestä oli apua. Se kertoi Curren ajatusmaailmasta: hän yritti saada joukkueen uskomaan itseensä. Joukkue tuli pala palalta yhteen.

Mika Nieminen

Curren kirje oli ihan mielenkiintoinen juttu. En usko, että se olisi toiminut kovinkaan monessa muussa joukkueessa. Muistan, kun Curre kysyi valmentajaksi tulonsa jälkeen pelaajilta, mitä he odottivat seuraavilta viideltä vuodelta ja vastaukseksi tuli mitali. Vuoden, kahden aikana ajattelutapa muuttui totaalisesti ja suurin osa haki mestaruutta.

Kyllähän menestys tuo lisää positiivisuutta ja itsevarmuutta. Kun tiedät olevasi ainakin yhtä hyvä kuin vastustaja. Mutta kyllähän joukkue oli harvinainen.

Lillehammerissa hävisimme yhden erän ja väitän, että siinä meni kultamitalit. Me olisimme varmasti voittaneet Ruotsin loppuottelussa.

Erik Hämäläinen, puolustaja

Minä keskityin vain siihen otteluun, enkä miettinyt tulevia enkä menneitä. Milano ei kummitellut mielessä, enkä pohtinut, tuleeko jatkossa enää uusia mahdollisuuksia.

Oli se jännempi sen vuoksi, että vastassa oli Ruotsi kotikentällään.

Minä jännitin ihan sairaasti. Harvemmin olen ollut yhtä hermostunut.

Meidän pukukoppimmehan oli Johanneshovetin puolella, ja kävelimme sieltä aina Globenin pelikoppiin. Muistan, että Helmisen Raipe istui minua vastapäätä ja huomasin ennen peliä, että Raipe haukotteli. Ajattelin, että nyt on Helminen joko väsynyt tai sitten häntäkin jännittää. Haukotteleminenhan on hermostuneisuuden merkki. En sanonut kuitenkaan Raipelle mitään.

Sitten, kun oli pari kertaa käynyt jäällä, niin hermostuneisuus alkoi kadota. Kyllä minä olin jännityksestä jäykkänä ensimmäiset vaihdot.

Juha Ylönen, hyökkääjä

Ei Raipekaan jännitystä päällepäin näytä, mutta jos MM-loppuottelu ei jännitä, niin ei tätä peliä pysty pelaamaan.

Jukka Tammi

Ville ja Saku ja Kapasen Sami, Palon Marko ja minä harjoittelimme aina rankkarikisoja, varmuuden vuoksi. Minä yritin kertoa heille vastustajan maalivahdeista ja sitten he harjoittelivat tiettyjä harhautuksia tai joitain tiettyjä tilanteita.

Tietenkin loppuottelu jännitti, mutta vielä enemmän minua jännitti Milanossa ja siellä peli alkoi iltakahdeksalta. Se oli pitkä päivä odotella. Muut nukkuivat, mutta minä en. En koskaan nukkunut päivisin.

Jere Lehtinen, hyökkääjä, nyt maajoukkueen GM

Ei meillä ollut ennakkosuosikin paineita. Kisat pelattiin kuitenkin Ruotsin kotikentällä.

Minä en ainakaan tiedostanut, että olimme ennakkosuosikkeja. Ehkä senkin takia, että emme olleet koskaan voittaneet. Kuinkas me yhtäkkiä olisimme olleet ennakkosuosikkeja?

Totta kai se jännitti. Ennen peliä jännitti, mutta kun pääsi pelaamaan, se katosi. Kentällä sitä vain pelaa. Ehkä sitä mietti enemmän ennen ottelua, koko sen aamun.

Curre oli siinä vaiheessa tuonut jo paljon omia juttujaan, eikä kirjekään yllättänyt. Minun mielestäni se oli aika rentouttava asia. Siinä oli faktaa. Ehkä Curren oli helpompi tuoda asiansa esiin kirjeitse kuin pitää samaa puhetta kopissa.

Kyllähän finaalista nauttii. Totta kai ottelu jännittää ja adrenaliiniarvot ovat korkealla, mutta kun hyppää kehään, niin minä ainakin vain pelaan, vaikka tiedostinkin ottelun tärkeyden. Ei peli toimisi, jos liikaa jännittäisi. Silti tärkeistä otteluista pystyy nauttimaan, jonkun takiahan sitä pelataan.

Yleensä ne pelit menevät sitten aika nopeasti.

Antti Törmänen, hyökkääjä

Pelaajalla revanssi on vahvasti takaraivossa. Kaikki pelaajat ovat tavoitteellisia ihmisiä, jotka haluavat menestyä. Samalla tavalla kuin Jokerit oli voittanut mestaruuden edellisellä kaudella ja sitten TPS sai revanssinsa. Varmasti oli merkitystä sillä, että niin suuri osa oli ollut häviämässä loppuottelua edellisenä vuonna.

Oli meidän vuoromme.

Oli vähän epäuskoinen olo, että itse oli päässyt loppuotteluun. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä kuten nyt, ja varmasti olisi tullut viestejä paljon. Kaikki seurasivat turnausta kovasti, sen tiesin. Tyttöystävä oli käynyt vapun tienoilla ja tiesin, että hän järjesti kotiin kisastudiota kavereille.

Ennen ottelua vatsassa oli koko ajan jännityksen tunne – ”pitääkö tässä käydä vessassa”, ”miten jalat painavatkin näin paljon”. Aina pitää olla jännitystä, mutta silloin oli tosiaan vähän epäuskoinen tunne. Koko kroppa tuntui vähän vetelältä, eikä ollut jämäkkyyttä missään. Sitten sitä vain verryttelee normaalisti ja huoltaa mailan ja hakee tutuista rutiineista tukea.

Ruotsilla oli loistava joukkue ja kunnioitimme heitä. Kaikki tiesivät kuitenkin, että meillä oli hyvät mahdollisuudet voittaa.

Ari Sulander

Minulla oli helppo tilanne, koska en edes pukenut otteluun. Olin ennen ottelun alkua varma, että voitamme ottelun. Joukkueesta huokui sellainen asenne, että ”nyt otetaan se voitto”. Pelaajat luottivat itseensä ja näkyi, että he halusivat voittaa. Samanlaista en ole monesti kokenut.

En tiedä, mistä se itsevarmuus nousi. Joukkue oli hyvä ja siinä oli hyvä henki. Se kasvoi yhteen vielä turnauksen aikanakin, paremmin kuin muilla mailla. Koko joukkue puhalsi yhteen hiileen, oli rooli sitten mikä tahansa.

Loppuottelussa Taisto sai pukea varusteet päälle ja minä seurasin ottelun katsomosta. Hän oli kuitenkin kokeneempi ja enemmän äänessä ja hän osaa kannustaa joukkuetta omalla olemuksellaan. Hän pystyi silloin auttamaan joukkuetta enemmän siinä roolissa.

Aamujäillä oli vähän lisäharjoitusta niille, jotka halusivat laukoa enemmän. Kolmas maalivahti ottaa silloin kiekkoja niin paljon kuin pelaajat jaksavat ampua. Itse en yleensäkään nuku päiväunia pelipäivänä, mutta Summasen Rami huilaili.

Sitten vaan puku päälle ja hallille katsomaan peliä. Totta kai halusin kannustaa pelaajia mahdollisimman hyvin, mutta en halunnut pyöriä kopissa liikaa, vaan halusin antaa joukkueelle keskittymisrauhan.

Marko Kiprusoff, puolustaja

Edes loppuotteluun mentäessä en ollut edes ajatellut muuta kuin sitä, että itse halusin voittaa.

Kyllä muistan, että pelimme parani koko turnauksen ajan ja pelasimme finaalissakin hyvin. Olin koko ajan luottavainen. Ei oikeastaan käynyt mielessäkään, että me voisimme hävitä sen matsin.

Keskittyminen oli niin vahvaa, että ei sitä ajatellut paljon muuta kuin seuraavaa vaihtoa. Ei pelaaja ajattele vanhoja tappioita. On tietenkin valmentajankin tehtävä pitää joukkue sellaisessa tilassa.

Hannu Aravirta, valmentaja

Meillä pysyivät jalat maassa. Jokainen tiesi, että yhdessä ottelussa voi käydä miten vaan. Ruotsillakin oli loistavia paikkoja ensimmäisessä erässä. Mestaruuden jälkihumussa on unohtunut, minkälaisia torjuntoja Jamo teki. Sopivassa paikassa oli tuuriakin.

Ehkä Ruotsin voittaminen alkusarjassa antoi pienen positiivisen lisän. En tiedä. Enemmänkin muistan, kuinka vahva joukkueen usko oli.

Minulla oli levollinen tunne ennen finaalia ja joukkue oli hyvin, hyvin keskittynyt. Siinä näkee, mikä on hyvän keskittymisen ja loistavan keskittymisen ero. Tavalliseen liigamatsiin keskitytään hyvin, mutta sen joukkueen keskittyminen oli kuin eri planeetalta. Ilmassa ei kuitenkaan ollut mitään turhaa jännistystä, vaan ilmapiiri oli hyvin levollinen. Ehkä edellisvuoden tapahtumat olivat jo karaisseet joukkueen. ”Nyt ollaan taas siinä, mihin on pyritty, nyt vain hoidetaan viimeinen silaus”, ilmapiiri oli pikemminkin sellainen.

Voittokuvat ovat jääneet elämään, mutta pelissä oli elementit toiseenkin lopputulokseen.

Minulla ainakin oli sellainen tunne, että mestaruus oli tähtiin kirjoitettu. Kun näin, kuinka levollinen ja valmis joukkue oli, niin itsekin uskoi siihen.

Ajatukset olivat kyllä yksittäisissä vaihdoissa. Itse keskityin siihen, että ei tule vaihtovirheitä, kun peluutin puolustajia. Että ei tule sähläyksiä seitsemällä pakilla pelatessa. Harvoin pääsee nauttimaan fiiliksestä, enkä päässyt siinäkään pelissä.

Juha Ylönen

Muistan, että en ollut loppuottelussa parhaimmillani. Peli oli tarkkaa, eikä ollut paikkoja paljon. Jännittäähän se, onhan se selvää. Jännittäminen kuuluu asiaan. Minulla oli niin, että mitä enemmän jännitin, sitä paremmin pelasin. Ehkä jännittäminen on väärä sana, pitää kuitenkin olla lataus ja pieni jännite.

Jollain tavalla jännittämisestä oppii nauttimaan. Kun kädet tärisevät, jalat toimivat eikä hengästy millään. Sitä pelaa vain ihan hurmiossa.

Raimo Helminen, hyökkääjä

Olimme aavistuksen kipsissä ennen finaalia. Jännitys oli päällä, mutta niin oli vastustajallakin. Villen avausmaali oli kyllä hieno homma. Ruotsilla oli ollut kova paine alussa ja maali laukaisi sitä hyvin.

Villen ensimmäinen maali oli hyvä räkämaali, oikein työmaali.

Erätauolla olin niin kuin aina, vaihdoin mailaan teipit ja löysäsin luistimia.

Ei siellä erätauolla tarvinnut pitää puheita. Enemmänkin se oli sellaista, että ”Sami, tehdään näin” ja ”Jussi, kokeillaan tuota”, meidän ketjun sisällä.

Lataus oli kova. Ei siinä kauheasti kannata yrittää mitään erikoista.

Kyllähän se kolmas erä oli puolustamista, että voittoa ruvettiin hoitamaan. Ei siinä enää lähdetty hakemaan maalia. Kyllä kaikki tiesivät, mistä siinä pelattiin.

Curt Lindström

Lähdimme loppuotteluun myös erilaisella taktiikalla. Halusimme yllättää Ruotsin pelaamalla puolustusvoittoisesti ja päätimme antaa heidän painostaa. Ja niin Ruotsi painostikin, mutta heillä ei ollut kovinkaan vaarallisia maalipaikkoja. Me pääsimme sitten tekemään maalin vastaiskusta. Peltonen pisti Niinimaan laukauksen paluukiekon maaliin. Toinen maali oli Peltosen lämäri ja hän teki kolmannenkin maalin, kun toista erää oli jäljellä enää neljä sekuntia. Sitten menimme vielä 4-0 –johtoonkin.

Ruotsi-ottelut olivat pahoja, koska he pelasivat kotikentällään, mutta 2-0 –tappioaseman kääntäminen 6-3 –voitoksi alkusarjassa antoi meille henkisen edun. Minulla ei ole mitään ”Ostenia” vastaan, mutta kun näin aamulla, että hän pelaisi loppuottelussa, tiesin, että häneltä tulee paljon paluukiekkoja. Teimme kaksi maalia paluukiekoista.

4-1 –maali oli vain tarpeeton. Ruotsalaiset ajattelivat varmaankin, että tilanne oli mahdoton, mutta kun he saivat maalin, he innostuivat taas. Olin hetken huolissani sen jälkeen, kun Ruotsi sai maalinsa.

Olinhan itse ollut Ruotsin valmentajana Moskovan MM-kisosisa 1986, kun nousimme Suomea vastaan 4-2 –tappioasemasta tasapeliin minuutissa. Olin ollut urallani mukana myös otteluissa, joissa oma joukkueeni oli tehnyt kolmekin maalia minuutissa.

Yritin vain saada pelaajat pelaamaan sovittua, omaa peliämme seuraavat vaihdot. Kun maalista oli mennyt pari vaihtoa, niin en enää ollut huolissani. Olihan meilläkin paikkoja tehdä 5-1 tai 6-1. Kun aikaa oli minuutti olin voitosta aivan varma.

Marko Palo, hyökkääjä

Erot ovat niin pieniä, että henkinen kantti ratkaisee.

Tunnelma oli odottava. Sen verran edellisvuodesta yksi jos toinenkin oli oppinut. Edellisyönä olisi voinut vaikka hotelli räjähtää, eikä se olisi hetkauttanut joukkuetta. Kaikki ajatukset oli käännetty loppuotteluun.

Eihän se ihanteellisempaa tilannetta olekaan kuin kohdata Ruotsi sen kotikaukalossa täydessä hallissa.

Ehkä Curre yritti taktiikallaan siirtää paineita Ruotsille. Meillähän ei ollut kiire ratkaista ottelua. Ruotsilla oli kotiyleisön paineet niskassaan. Me emme yrittäneetkään ratkaista sitä heti ensimmäisten kymmenen minuutin aikana.

Hannu Virta

Kotijoukkue tulee aina alussa kovaa, mutta me kestimme sen. Sitten Ville teki maalit, ja voitimme Ruotsin maalivahtipelissä. Heidän maalivahtinsa hörppäsi yhden – Villen siniviivalaukauksen – mutta Jamo oli parhaimmillaan ja ihan maaginen silloin.

Mika Nieminen

Minä en muista finaalista mitään.

Jarmo Myllys

Kotijoukkue lähtee aina ottelun alkuun lujaa. Se on totuus, pelattiinpa sitten liigaa tai MM-turnausta. Me kestimme painostuksen hyvin ja ensimmäisen maalin merkitys on aina suuri. Se oli tärkeä maali.

Kyllähän se lannistaa, kun itse painostaa, mutta vastustaja tekeekin maalin.

Olikohan Ruotsille sittenkään hyötyä siitä, että kisat pelattiin Ruotsissa? Ehkä kotikentästä tulikin heille paineita? Lehdistö kirjoitti paljon Suomen vahvuudesta, joten varmaan heille tuli siitäkin lisäpaineita.

Tunsin tietenkin ruotsalaisia pelaajia, koska olin pelannut heitä vastaan Elitserienissä.

Mika Nieminen

En muista pelistä yhtään mitään, jostain syystä. Muistan esimerkiksi Kanada-finaalin vuotta aikaisemmin paljon paremmin. Olin varmaankin niin keskittynyt.

Loppuotteluun ei tarvitse etsiä latausta, mutta ehkä Ruotsi antoi vielä vähän lisää latausta, ”lite extra”, kuten se yksi mies sanoisi.

Ruotsi oli kai alussa niskan päällä ja Jamo teki uskomattomia pelastuksia. Taisi olla toisen erän puolivälin tietämissä, kun hän teki yhden aivan uskomattoman torjunnan. En tosin ole katsonut ottelua videolta koskaan.

Kun tuli 3-0, niin tuli sellainen tunne, että emme voineet hävitä sitä enää. Se on ainoa selkeä muistikuva ottelusta. Peli oli niin hyvin hallussa, että ei tarvinnut edes katsoa kelloa.

Kun tiesin, että maalissa oli Myllys, ei edes kavennusmaali säikäyttänyt. Tiesin, että ei hän toista enää päästä. Olikohan ”Jamolla” tulosveto tai jotain..?

Erik Hämäläinen

Ensimmäisessä erässä oli jäähyjä ja Ruotsi myllytti aika kovaa. Ainakin ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat Ruotsin hallintaa. Heillä oli kotikenttäetu ja kova into.

Villen maali laukaisi sen meille, ja jännitys kaikkosi. Ainakin minulle tuli aika rento olo avausmaalin jälkeen.

Esa Keskinen, hyökkääjä

En muista, että olisimme olleet mitenkään Ruotsin jyrän alla. 1-0 oli Villen ensimmäinen, 2-0 oli lämäri ja 3-0 se, kun maalin edessä pelattiin ristiin rastiin, kun Strömbergkin nousi sinne ja kiekko karkasi häneltä. Hän olisi itse tehnyt maalin, jos ei kiekko olisi karannut. Se tuli aivan erän loppuun.

Ruotsi oli ihan jäissä siinä loppuottelussa. Ehkä me teimme siitä heille vaikean ottelun. Ei meillä minun mielestäni ollut hätääkään siinä pelissä. Kaikki vain loksahti paikalleen.

Ruotsi vielä kotijäällä ja sali täysi. Ainahan kotikisoissa olisi ollut vielä hienompaa voittaa, sitä ei varmaan voittaisi mikään, mutta jos jossain muualla maailmanmestaruus pitää voittaa, niin sitten Ruotsissa.

Ei minulla mitään Ruotsia vastaan ollut, mutta olihan se hienoa.

Minulle oli varmaan apua siitäkin, että olin pelannut Ruotsissa. Olin pelannut niissä halleissa ja tunsin ruotsalaisten pelisysteemit.

Mika Strömberg, puolustaja

Muistan Ruotsia vastaan sen Villen kolmannen maalin. Minulta karkasi kiekko, mutta Ville sai iskettyä kiekon tyhjään maaliin. Olisin voinut itsekin tehdä maalin, mutta kiekko karkasi. Onneksi Ville oli paikalla. Ehdin jo kirota, ennen kuin näin Villen.

Olisihan se ollut kiva tehdä maali itsekin, mutta se pettymyksen tunne meni aika nopeasti ohi [Nauraa].

En muista koko ottelusta oikeastaan muuta. Olen katsonut matsin kauan sitten. Katselen sitten, kun ura on paketissa.

Ruotsi oli ennenkin tehnyt tepposia ja tullut takaa tasoihin. Kyllä sitä vaan yritti pelata loppuun asti, eikä ala juhlimaan liian aikaisin.

Erik Hämäläinen

Johdimme 3-0 toisella erätauolla ja kolmas maali oli tullut ihan erän loppuun. Aravirta oli juuri aikaisemmin sanonut puolustajille, että ei saa nousta hyökkäysten mukaan. Oli erän loppu ja piti pelata varman päälle.

Silloin minä ajattelin, että ”jumankauta, me voitetaan tämä matsi”.

Mietin vielä, että me voitamme, jos vain lataus pitää.

Jutin 4-0 –maalin jälkeen olin aivan varma, että me voitamme. Edes 4-1 –maali ei horjuttanut uskoa ja minusta näytti siltä, että ruotsalaisetkin olivat antaneet vähän periksi. Peli kulki aika hyvin, ei siinä ollut tarvettakaan katsella kelloa.

Esa Keskinen

Ajatukset karkailivat toisella erätauolla, kun olimme 3-0 –johdossa. Ihan järkyttävää. Viimeisessä erässä yritin vain välttää virheitä, lyödä kiekon päätyyn ja pelata niin kuin Ruotsi perinteisesti pelasi. Ruotsi oli siihen aikaan paras joukkue pelaamaan johtoasemassa.

Minä ainakin ajattelin, että virheitä ei saanut tehdä ja kiekko piti pelata niin syvälle kuin mahdollista. Yhtään riskiä ei saanut ottaa.

Viimeiseen erään tuli ihmeellinen kooma vaikka erätauolla puhuttiin, että ei saisi passivoitua. Minä muistan ainakin passivoituneeni pahasti.

Ei ollut puhettakaan, että olisin vienyt kiekon liikkeellä vastustajan päätyyn ja pelannut siellä, niin kuin normaalisti. Pelasin lyhyttä vaihtoa ja ammuin kiekon punaviivan jälkeen päätyyn. Erätauosta lähtien alkoi pitkä odotus. Yhtä pitkää erää en ole toiste pelannut.

Yleensä erät menevät nopeasti, mutta loppuottelussa katsoin kelloa, kun olin lyönyt kiekon päätyyn. Olin muutama viikko aikaisemmin pelannut Ruotsin sarjan loppuottelut, eikä siellä tuntunut samalta. Silloin olimme 3-1 –tappiolla ratkaisevan loppuottelun kolmannessa erässä ja voitimme lopulta jatkoajalla. Siinä oli pakko pelata loppuun saakka. Nyt johdimme 3-0 ja panoksena oli maailmanmestaruus.

Timo Jutila

Alkuhan oli huono. Minulle ja jollekin muulle tuli heti jäähy. Sitten kun Ville ruoski ne kolme maalia, niin homma oli selvä.

Tunnelma oli yllättävän rauhallinen toisella erätauolla. Kaikki tiesivät myös, että odottamalla siitä ei tule mitään. Yritimme vain jatkaa omaa peliämme.

Tiesin jo, kun peli oli 3-0, että Ruotsi ei pystyisi voittamaan sitä peliä. Sitten kun saimme vielä 4-0 –johdon niin se oli aivan varma.

Janne Ojanen

Eiköhän ”Jutin” tuuletuksestakin näkynyt, että se homma oli paketissa. Siinä rupesin olemaan varma mestaruudesta. Kyllähän sitä kelloa seurasi tarkkaan. Loppuerän minuutit olivat pitkiä.

Timo Jutila

Kaikkea tulee tehtyä, kun tunteet pääsevät valloilleen. Joukkue pelasi hienon pelin. Kolme pudotuspeliä ja meni vain yksi omiin. Niin se oli vuotta aikaisemminkin:

Janne Niinimaa

Minä hyppäsin Jutin kimppuun ja kaadoin hänet jäähän.

Antti Törmänen

Silloin vei oikein edes tajunnut, kun voitto on kuitenkin koko joukkueen voitto ja sankareita tulee sankareita. Se kuuluu asiaan.

Sen tietenkin tiedosti, että Ville teki hattutempun, mutta en minä ainakaan silloin ymmärtänyt, kuinka iso asia oli tehdä MM-finaalissa hattutemppu. Itse olen nuoresta saakka seurannut jääkiekkoa, ja opetellut tilastoja ja ihaillut kärkinimiä. Yhtäkkiä Ville olikin takavuosien huippujen rinnalla.

Sen on oikeastaan tajunnut vasta jälkeenpäin.

Esa Keskinen

Yhden maalin otan puoliksi itselleni. Itse olin niissä kisoissa aika väsynyt, en ollut ihan omalla tasollani. Ruotsin sarjassa menimme loppuotteluun saakka ja pääsin MM-leiritykseen vasta loppuvaiheessa. On hyvä päästä vähän harjoittelemaan välissä ja harjoitella itsensä kuntoon. Vuonna 1995 en päässyt tekemään sitä ja olin kisoissa vähän dieseli.

Ville katseli huoneessamme elokuvaa, kun käskin hänen laittaa television kiinni. Totesin, että turnauksessa oli enää loppuottelu jäljellä ja halusin ruveta nukkumaan. Ville kysyi, että ”onko näin”. Vastasin, että ”viisi minuuttia ja sitten telkkari kiinni”. Kello oli puoli kaksi, kaksi. Tietenkin tunteet olivat pinnassa, kun loppuottelu oli lähellä. Eihän unta tullut, mutta ei sillä ole väliä nukkuuko tunnin vai kuusi, väsymys tulee sitten myöhemmin. Ajattelin kuitenkin, että oli pakko päästä nukkumaankin.

Pelin jälkeen Ville sanoi, että ”oli se hyvä, että käskit laittaa telkkarin kiinni”. Jos hän olisi katsonut elokuvaa vielä tunnin, ehkä hän olisi tehnyt vain kaksi maalia. [Nauraa].

Ville Peltonen

Olen aika vähäuninen, olen aina ollut viimeinen kukkuja. Hyvä näin.

Luulisi, että muistaisin loppuottelun tai turnauksen, kun se meni hyvin. Mutta esimerkiksi USA-pelistä, jonka käänsimme 4-1 –tappioasemasta tasapeliksi, en muista mitään. Pukukopista muistan muutamia tilanteita turnauksen ajalta.

Olin niin hyvin latautunut, että muistan vain esimerkiksi, kuinka Hantta huutaa kopin toiselta puolelta kaikille tsemppiä. Muuten minulla on hirveän vähän selkeitä muistikuvia.

En uhrannut yhtään, en pienintäkään ajatusta sille, paljonko peli oli. Totta kai tiesin, että johdimme, mutta keskittyminen ja vaihto vaihdolta pelaaminen meni ihan äärimmäisyyksiin. Pudotuspeleissä ja turnauksessa pitäisi pystyäkin vetämään se niin pitkälle.

Keskittyminen meni niin pitkälle, että loppuottelua oli jäljellä varmaan enää puolisen minuuttia, ja silti muistan huutaneeni kentälle, että pitää pelata loppuun saakka.

Johdimme kuitenkin kolmella maalilla.

Sillä tavalla se pitää mennäkin.

Raimo Summanen, hyökkääjä

Ratkaisumatseissa mukaan tulee niin paljon henkisiä ominaisuuksia. Hyvät pelaajat pystyvät pelaamaan omalla tasollaan ja kokemuksen merkitys kasvaa. Kaikissa arvoturnauksissa kansainvälistä kokemusta pitää usein hankkia ensin, ennen kuin menestystä tulee. Ainoastaan huippulahjakkuudet ratkovat maailmanmestaruuksia parikymppisinä.

Janne Niinimaa

Monesti tärkeissä peleissä jännittää, mutta siinä ottelussa minulla oli vain hurmio päällä. Oli mahtava pelata ja siitä oikein nautti. Usein paineet ovat niin kovat, että ei pysty oikein nauttimaan ja aistimaan ottelun tunnelmaa. Jos joku sanoo, että ei muista ottelusta mitään, hän on varmaankin keskittynyt pelaamiseen niin tiukasti.

Joku huusi vielä viisi sekuntia ennen loppua, että ”nyt tarkasti, nyt tarkasti”. Ajattelin, että ei tässä enää tarvitse...

Ottelussa oli huima lataus ja saimme heti ensimmäiseen erään maalin. Minä ammuin kiekon viivalta ja Ville pisti paluukiekon sisään. Villen maalit ovat jääneet hyvin mieleen. Onhan sinä hämäriäkin kohtia, kun se oli sellaista puolustustaistelua.

Muistan lopun hyvin, kuinka puolustimme raivoisasti. Samaten Jutin maali, joka ratkaisi ottelun lopullisesti, on jäänyt mieleen. Törmäsen Antin pelastus yhdessä alivoimassa jäi myös selkeästi mieleen.

Jere Lehtinen

Olihan se mahtava turnaus meidän ketjullemme tai minulle. Taisimme kuitenkin ymmärtää vasta turnauksen jälkeen, että olimmekin pelanneet itse asiassa aika hyvin. En tiedä, silloin vain pelattiin. Joukkue pelasi hyvin ja pelaaminen oli hauskaa.

Ei sitä siinä vaiheessa osannut ehkä arvostaa yhtä paljon kuin sitten, kun se oli ohi. Vaikka loppuottelussa tehtiinkin neljä maalia, johon koko ketjun turnaus konkretisoituu. Voihan sitäkin miettiä, että olisiko käsitys meidän ketjustamme muuttunut, jos emme olisikaan tehneet neljää maalia loppuottelussa, vaan vain vaikka yhden? Pelasimmeko loppujen lopuksi koko turnausta hyvin? Viimeinen peli muistetaan suurimmaksi osaksi.

Oli kiva pelata pari vuotta yhdessä. Minä pelasin Sakun kanssa yhdessä TPS:ssäkin, mutta maajoukkueessa täydensimme toisiamme täydellisesti. Pelasimme samassa ketjussa jo nuorten kisoissa ja hyvinhän se toimi.

En oikeastaan ollut ihan varma voitosta edes 4-0 –tilanteessa. Ehkä sitä ei ajatellut niin. Olihan Ruotsillakin paikkoja viimeisessä erässäkin. Loppuminuuteilla tuli sitten sellainen fiilis, että ”pakko tämä on hoitaa”. Niin se pitäisikin mennä, että ei mieti tulosta, vaan keskittyy peliin.

Timo Jutila

Joukkue näytti loppuottelussa suuruutensa ja vahvuutensa. Kaikki olivat mukana. Mestaruus ei ollut yhden kentän juttu, eikä se ollut maalivahdin show, vaikka meillä olikin turnauksen paras maalivahti.

Yleensä tällaisissa peleissä syntyy uusia legendoja, mutta meille – ja varmasti Villellekin – oli ihan sama, kuka ne maalit teki, kunhan ne tuli tehtyä.

Nyt ne tuli Villelle ja tacka fan för det. Onhan varmasti monen hyökkääjän unelma tehdä finaalissa kolme maalia ja ratkaista mestaruus. Silti haluan korostan koko joukkuetta ja kuinka kaikkia tosiaan tarvittiin. Me pelasimme tosi fiksusti. Siellä ei lähdetty hakemaan lisämaaleja, kun peli oli 3-0 tai 4-0.

Korostan sitä, että kaikki olivat tärkeitä.

Esimerkki: Johdimme 2-0 ja Jonas Bergqvist saa kiekon tyhjän maalin eteen. ”Stökö” eli Törmäsen Antti heittäytyy takaapäin ja lyö Bergqvistiltä kiekon pois. Nämä ovat isoja juttuja, joita minä arvostan. Törmänen uhrautui, ja taisteli. Ei siitä paljon lehdissä ollut juttua, mutta jokainen joukkueen jäsen tiesi, kuinka tärkeä teko se oli.

Antti Törmänen

Olimme alivoimalla, neljällä viittä vastaan ja kiekko ajautui jotenkin maalin eteen ruotsalaiselle, jolla oli tyhjä maali. Minä olin ylämiehenä ja huomasin tilanteen ja jollain hypyllä sain mailani eteen. Me kaikki olimme nähneet 1986 kisojen käänteen, kun Ruotsi tasoitti pelin 4-2 –tilanteesta. Ruotsilla oli 1991 kotikisoissakin ollut kahden maalin takaa-ajoasema, josta se tasoitti pelin. Ne tulivat penkillä mieleen, kun pääsin takaisin vaihtoaitioon.

4-1 ei ole sama kuin 4-2. [Nauraa].

Jarmo Myllys

Tiesimme, että meidän pitää pelata loppuun saakka. On tärkeätä, että asiat eivät karkaa käsistä. Oli oikea lottovoitto, että teimme 4-0 heti kolmannen erän alkuun. Se oli sen pelin tärkein maali, juuri kolmannen erän alkuun. Se vapautti meidän pelaamisemme.

Silloin kävi mielessä maalin suullakin, että ”jumalauta, nyt tämä on meidän, nyt tähän väliin ei tule kukaan”. Silloin kävi ensimmäisen kerran mielessä, että meidän piti vain pelata loppuminuutit pois.

Ruotsin maali meni oman puolustajan mailasta sisään. Olin mukana torjunnassa, mutta kiekko osui pakin mailaan ja nousi siitä. Tuli kuti mistä tahansa, maalivahdin on aina vaikea korjata torjuntaliikettä, jos kiekko osuu matkalla johonkin. Kiekko osui räpylän reunaan. Katsomoon se näyttää helpolta, mutta se on maalivahdille vaikea tilanne, kun hän on jo aloittanut torjunnan.

Ei sitä voinut jäädä miettimään. Piti vain keskittyä pelaamiseen.

Hannu Aravirta

Ajattelin, että ”ei voi olla totta”. Kiekkohan vaihtoi suuntaa oman pakin mailasta ja meni maaliin. ”Eepikin” pelasi tilanteen ihan oikein ja otti hyökkääjältä tilan pois. Miksi oikea suorituskin voi päättyä Ruotsia vastaan noin?

Ei siellä mitään paniikkia syntynyt, mutta totta kai se harmitti.

Kyllä minä ainakin valmensin ihan loppuun saakka. Reaktiot olivat sitten ihan spontaaneja, mitään ei oltu harjoiteltu. Kyllä se räjähdys tuli sitten signaalin tulleessa.

Tosin, olihan ottelu ratkennut. Peli 4-1 ja peliaikaa minuutti. Silti sitä yritti keskittyä omaan työhönsä.

Mika Strömberg

Se maali ei kuitenkaan haitannut, koska me pelasimme niin hyvin. Ruotsi oli alakynnessä ja meillä oli homma hallussa.

Olihan se hieno voittaa Ruotsi Ruotsissa. Niiden kotikentällä. Varmaankin paras vaihtoehto, kieltämättä.

Juha Ylönen

Ruotsalaiset olivat aika hiljaisia finaalissa. Kun Ruotsi teki maalinsa, peli oli käytännössä pelattu.

Kahden erän jälkeen 3-0, ja kun Juti teki 4-0 –maalin, olin varma, että hoidamme homman. Eihän sitä tietenkään viimeisiä vaihtoja voi kädet pystyssä vetää, mutta siinä tulee luottavainen olo.

Ruotsi oli sitä ennen ja sen jälkeenkin tullut aika kaukaakin rinnalle ja ohi. Siinä joukkueessa oli jotain ... en missään vaiheessa edes ajatellut, että emme voittaisi.

Oli melkein takuuvarma asia, että Sakun, Jeren ja Villen ”Tupu-Hupu-Lupu” –ketju tekisi maalin, ottelussa kuin ottelussa. Muut kentät hoitivat oman hommansa. Tiesimme, että jos jauhamme omaa peliämme, niin tulosta tulee.

Jukka Tammi

Kivahan loppuottelu oli katsoa penkiltä, kun jätkät tekivät maaleja. Vasta joskus kolmannen erän puolessavälissä olin varma, että tulee voitto. Piti vain luottaa Myllykseen.

Jarmo Myllys

Kelloahan katsotaan koko ajan, mutta viimeiset pari minuuttia tuli vilkuiltua enemmän. Pelihän oli lopulta selvä, piti vain pelata loppuminuutit. Odoteltiin summeria. Tavoite oli täyttynyt.

Antti Törmänen

Pari minuuttia ennen loppua olin varma, että voitimme. Vaikka Ruotsi oli ennenkin noussut kahden maalin takaa, tiesin, että kolmea maalia he eivät saa tehtyä meille. Oli varmaa, että kukaan ei voinut luovuttaa siinä vaiheessa. Vaikka eihän kukaan ollut ennenkään luovuttanut, mutta se vain tuntui ihan varmalta. Tuijotin vain kelloa.

Marko Palo

4-0 –maalin jälkeen alkoi näyttää siltä, että voitto on meidän. Tiesimme, että pystymme puolustamaan johtoamme. Loppujen lopuksi se loppuottelu meni omalla painollaan. Ei meillä ollut paniikkia, eikä mieleen tullut missään vaiheessa, että se olisi luisunut käsistä.

Erik Hämäläinen

Minä olin jäällä, kun peli päättyi. Silloin katsoin kelloa ja näin, kuinka aika täyttyi. En muista, millainen fiilis sitä oli. Kai sitä vain huusi ja hyppi kasaan muiden kanssa.

Esa Keskinen

Niemisen Veikko oli aluksi minun laidassani, mutta viimeisessä ottelussa laidoillani taisivat olla Summanen ja Lehterä.

Se ketju koottiin turnauksen loppuvaiheessa. Jossain vaiheessa meillä oli myös kolmen keskushyökkääjän ketju Nieminen – Keskinen – Ojanen.

Pelaaminen loppui senkin takia, että mielestäni meidän ketjun tehtävänä olikin pitää oma maali puhtaana. Kun sitten tuli 4-0, niin peli vapautui.

Loppuaika pidäteltiin tunteiden purkausta, ettei se tulisi liian aikaisin. Jännitys katosi.

En minä halunnut olla sitä munimassa. Minä katsoin kelloa melkein koko erän, vaikka yleensä en katso ollenkaan.

Marko Kiprusoff

Muistelen, että olisin nojaillut laitaan ja odotellut viimeisten sekuntien tikittävän.

Petteri Nummelin, puolustaja

Hallissa oli hirveä meteli ja taistelu. Aitiossa oli aistittavissa hirvittävä hurmos. Joukkue oli sellaisessa vauhdissa. Me emme olisi varmasti edes huomanneet, vaikka kentälle olisi ajettu jääkone.

En tiedä, olinko varma voitosta, ennen kuin summeri pirahti. Emmeköhän me kaikki olleet aika varmoja voitosta, kun peli oli 4-1 ja oli pari minuuttia jäljellä. Kukaan ei uskaltanut sanoa tai huutaa mitään, mutta kaikki tiesivät sisimmässään, että edes Ruotsilla ei käy sellainen tuuri, että he siitä olisivat nousseet.

Erätauolla oli varmaankin tutinaa enemmänkin.

Ei ollut mitään merkitystä, kuka mitäkin tekee. Ehkä sekin oli Curren ansiota, että pelasimme joukkueena ja joukkueelle. Ei siellä katseltu, että kuka heittää miinaa ja kuka tekee maaleja – kunhan joku sen tekee.

Raimo Helminen

Minun ajatusmaailmassani ei oteta yhtään etukäteen. No, ehkä vähän valehtelen, kai sitä pari viimeistä minuuttia siinä jo naureskeltiin.

Kolmas erä meni aika nopeasti kuitenkin, se ei ollut kauhean rikkonainen erä. Me puolustimme ja Ruotsi tietenkin yritti hirveällä raivolla.

Sami Kapanen, hyökkääjä

Ei meille maalista mitään paniikkia tullut. Tärkeää oli, että emme anna toista takaiskua. Mitä pidemmälle erä eteni, sitä rentoutuneemmaksi olo tuli. Oli hauska, että tunnelmasta pääsi vähän nautiskelemaan, että se ei ollut 3-2.

Ei Villeltä huonompi peli: tehopisteet olivat 3+1.

Curt Lindström

Meidän kolmen viimeisen ottelumme maaliero oli siis 12-1.

Ari Sulander

Jutilan 4-0 –maalin jälkeen olin aivan varma, että voitto tulee. 4-1 –maalikaan ei hetkauttanut, sillä se on aikamoinen ero kuroa umpeen tuolla tasolla.

Pari minuuttia ennen loppua lähdin katsomosta pukukopin kautta muiden luokse. Huoltajien ja muiden jätkien mukaan vaan pelin lopussa. Sitten alkoi aikamoinen hulabaloo.

Timo Jutila

Jokaisen urheilijan unelma on voittaa maansa mestaruus, sitten maailmanmestaruus ja olympiakulta. Meillä jääkiekkoilijoilla on myös Kanada Cup. Minä olen pelannut kolmessa MM-loppuottelussa – Praha 1992, 1994 ja 1995. Kaksi kertaa tuli käkeen ja ero on huima.

Kyllä mieleen tulee, että pieni Suomi tulee sisulla. Se on myös suuri kiitos niin monelle: isälle ja äitelle, juniorityölle, seuroille, SM-liigalle, koko liitolle. Omin voimin mennään ja voitetaan maailmanmestaruus.

Ensimmäinen on aina ensimmäinen. Niitä tulee vielä, mutta joskus tulee se ensimmäinen. Nyt se tuli 1995. Hyvä niin. Pari kertaa oltiin oltu lähelläkin.

Kovimpia hetkiä oli se, kun Suomen lippu nousi ja kaikki lauloivat Maamme-laulun. Isä ja äiti olivat katsomossa. Kyllä minä löysin heidät katsomosta.

Olihan se hienoa hakea se pystikin, mutta Maamme-laulu pelin voittamisen jälkeen oli kovin juttu. Silloin oli koko kroppa täysillä mukana, vaikka matsi oli jo loppu.

Tasavallan presidentin sähke tuli välittömästi ja sitten pääministeri Paavo Lipponen tuli koppiin. Siitä on hyviä kuviakin, kuinka Lipponen, joka istuu kuninkaan vieressä, nousee muutaman kerran pystyyn ja karjahtelee. Olen aina sanonut, että kun Suomi ja suomalainen voittaa mitalin PM-, EM- tai MM-tasolla, se on hyvä saavutus, olkoon laji mikä tahansa. Kaikki ovat kuitenkin jonkinlaisia suurlähettiläitä.

Hallilla pyörittiin kaaosaika. Se oli yhtä hälinää.

Ruotsalaisilla on sellainen tapa, että mestareille tehdään kultaiset kypärät. Ne kumminkin sitten annettiin meille. Kultaiset Jofa-kypärät. Se on pojan huoneessa nyt jossain.

Petteri Nummelin

Voitonjuhlat alkoivat pari kolme sekuntia ennen summerin sointia. Minulla on sellainen tunne, että summeria ei ikinä edes kuultu. Sitten oltiin jo menossa ja juoksemassa. En tiennyt, mihin päin olisin mennyt.

Ainakin minulla oli päässä kultainen kypärä, en tiedä, mistä ne tulivat.

Hannu Aravirta

Alkuaineräjähdys. Hulluhan sitä on kuvien mukaan ollut siellä aitiossa, mutta se oli spontaani reaktio.

Erik Hämäläinen

Sitten alkoi kaaos. Osa oli lehdistön tentattavana ja kuka missäkin. Jotkut olivat ehtineet lähteä Johanneshovetin puolelle. Seuraavan kerran joukkue oli kokonaan kasassa varmaankin vasta bussissa, kun menimme Sergelin torille. Totta kai pyöritys oli hirvittävä, oli kameroita ja televisiokameroita.

Jukka Tammi

En muista, mitä kaikkea sitä tuli touhuttua.

Ilmakitarasta tuli legendaarinen, joo. Munakupit kaulaan, kypärä päähän ja menoksi. Ei sitä silloin ajatellut, vähän on hävettänyt jälkeenpäin.

Oli hieno tunne voittaa Neuvostoliitto Calgaryn olympialaisissa. Mutta se oli vain hopea. Suomen kansakin sai meidät sitten tuntemaan vielä, että saavutus oli suuri. Vasta myöhemmin on sitten saanut asiat järjestykseen.

Jere Lehtinen

Kun kaikki revittiin joka suuntaan, se kesti aika kauan. Lopuksi saimme jossain vaiheessa pelkästään pelaajat koppiin. En tiedä, montako tuntia siinä oli mennyt. Oli se aika hulvatonta menoa.

Katso lisää