swe fin juniors

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue selvisi MM-kisojen välieriin, joissa se kohtaa Yhdysvallat. Kanadan Edmontonissa pelattavan turnauksen finaalipaikoista taistellaan tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa. Toisessa välieräottelussa kohtaavat Venäjä ja isäntämaa Kanada.

Nuorten Leijonien matka Edmontoniin on ollut kasvutarina, joka tuo mieleen edelliset Kanadassa pelatut nuorten MM-kisat. Kaksi vuotta sitten Suomi pudotti puolivälierissä Kanadan, vaikka oli tappiolla 0-1. Aleksi Heponiemi tasoitti 47 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, ja Toni Utunen ratkaisi pelin Suomelle jatkoajalla. Myöhään lauantai-iltana Suomi oli Ruotsia vastaan takaa-ajajana 0-2, mutta nousi 3-2 voittoon Henri Nikkasen, Anton Lundellin ja Roni Hirvosen täysosumilla. Hirvonen teki voittomaalin 25 sekuntia ennen loppusummeria.
Kuulostaako tutulta? Kaksi vuotta sitten Kaapo Kakko ratkaisi nuorten MM-finaalin puolitoista minuuttia ennen loppua syntyneellä maalilla, joten Suomen nuori sukupolvi osaa kääntää tärkeät ottelut edukseen.

Finland WJC roundup 12.27

Suomen nykyisen joukkueen kärkipuolustaja Ville Heinola voitti MM-kultaa kaksi vuotta sitten ja tietää, mistä puhuu.
- Toinen erä oli varmaan parhaamme turnauksessa. Kultaa haetaan vielä, Heinola tuumi TV5:n haastattelussa ja viittasi Ruotsi-ottelun toisen erän ryhtiliikkeeseen, otteen siirtymiseen Suomelle sekä kavennusmaaliin.
Ruotsi johti avauserän jälkeen pikamaaleillaan 2-0, joten välieriin yltäminen vaati Suomelta suuren ryhtiliikkeen. Ruotsi-ottelun kaksi viimeistä erää lupaavat hyvää seuraaviin mittelöihin.
[Klikkaa tästä nuorten MM-kisojen uutisiin]
- Ensimmäisen erätauon aikana pelaajat ja minä olimme todella vihaisia. Mutta sen jälkeen aloimme tehdä enemmän hommia, päävalmentaja Antti Pennanen kertasi Kansainvälisen Jääkiekkoliiton haastattelussa.
Tuttuja molemmin puolin
Kaksi vuotta sitten Suomi kohtasi välierissä yllättäjä Sveitsin ja rallatteli 6-1 voiton. Nyt vastustaja on todella kovaa luokkaa, sillä Yhdysvallat laskettiin ennen turnausta Kanadan ja Venäjän ohella varteenotettavimmaksi mestarikandidaatiksi. Jenkit hävisivät alkusarjan avausottelunsa Venäjälle 3-5, mutta voittivat sen jälkeen Itävallan 11-0, Tshekin 7-0 ja Ruotsin 4-0. Puolivälierässä Yhdysvallat taivutti Slovakian 5-2.

germany finland

Suomi lähtee välieräotteluun altavastaajana, mutta kova Ruotsi-ottelu palveli Nuoria Leijonia varmasti paremmin kuin miten Slovakiaa vastaan pelattu puolivälierä palveli Yhdysvaltoja. Suomi on nousuvireessä, mutta Yhdysvallat sai väliin kevyemmän ottelun. Suomi osoitti nousuvirettä myös Kanadaa vastaan pelatussa alkusarjan viimeisessä ottelussa, vaikka hävisikin 1-4, joten Pennasen joukkue on oikealla raiteella.
Välierä olisi hyvä paikka kalavelkojen makseluun molemmille joukkueille, koska vastustajat ovat toisilleen erittäin tutut. Nuorten Leijonien ja Yhdysvaltojen pelaajien yhteinen arvokisahistoria ulottuu liki kolmen vuoden päähän. Keväällä 2018 Suomi kukisti Yhdysvallat alle 18-vuotiaiden MM-loppuottelussa. Tuolloin mukana olivat Anton Lundell ja puolustaja Mikko Kokkonen. Spencer Knight vartioi Yhdysvaltojen maalia, ja mukana olivat myös Cameron York, Cole Caufield ja Alex Turcotte.
Lundellilla ja Ville Heinolalla on kokemusta Yhdysvaltojen kukistamisesta alle 20-vuotiaiden MM-loppuottelussa, kun Suomi pääsi juhlimaan nuorten maailmanmestaruutta tammikuun alussa 2019. Lundell syötti Kaapo Kakon viimeistelemän voittomaalin.
Keväällä 2019 maat kohtasivat alle 18-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierissä, ja Yhdysvallat oli selvästi parempi lukemin 6-0. Tuolloin neljä maalia alustanut Trevor Zegras johtaa nyt alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen pistepörssiä tehoin 6+9=15. Suomen toissa vuonna nollannut Spencer Knight on torjunut nyt Edmontonissa kaksi nollapeliä.

usa slovakia

Näiden kisojen tehokkaimmat suomalaiset ovat pistepörssin sijoilla seitsemän ja yhdeksän, kun Lundell on tehnyt 4+3=7 ja Topi Niemelä 2+5=7 tehopistettä. Molemmat olivat kokemassa tappion Yhdysvalloille Ruotsin-kisoissa vajaat kaksi vuotta sitten. Häviäjien joukossa olivat myös Kasper Simontaival, Ville Heinola, Aku Räty, Juuso Pärssinen, Mikko Petman, Mikko Kokkonen, Santeri Hatakka, Roni Hirvonen, Joel Blomqvist, Roope Taponen ja Kari Piiroinen.
Vuosi sitten oli jälleen Suomen vuoro voittaa, kun Nuoret Leijonat kukisti puolivälierässä Yhdysvallat 1-0. Knight torjui tuolloinkin jenkkien maalilla, mutta ilta oli Suomen maalivahti Justus Annusen ja maalintekijä Joonas Odenin näytös. Nyt kumpikaan ei ole mukana, vaan nuorempien ratkaisijoiden on aika astua esiin.
Viime vuoden finalistit vastakkain
Kanada voitti nuorten MM-kultaa vuosi sitten, kun se kukisti Tshekin-kisojen loppuottelussa Venäjän. Nyt ennakkosuosikit kohtaavat jo välierissä. Kanadan Dylan Cozens on pistepörssin kakkosena tehoin 7+6=13, mutta paras venäläinen on vasta 14. sijalla oleva Rodjon Amirov (2+4=6). Hänen yläpuolellaan on peräti viisi kanadalaista, mutta punakone on hyrrännyt tasaisesti. Jos Venäjä onnistuu pimentämään Kanadan tehonyrkin, riittää sillä leveyttä loppuottelupaikan nappaamiseen.

canada czech

Kovuus kuuluu Kanadan vahvuuksiin, mutta Venäjäkään ei sitä kaihda. Legendaarisen Igor Larionovin valmentama Punakone näytti kykynsä jo marraskuussa Helsingin EHT-turnauksessa ja kukisti juniorijoukkueellaan Suomen A-maajoukkueen 6-2. Venäjän nuoret pärjäsivät täysin fyysisessä pelissä Suomen liigapelaajista kasatulle maajoukkueelle.
Kanadan Devon Levi on maalivahtipörssin kärjessä torjuntaprosentilla 96,67. Venäjän Jaroslav Askarov on neljäntenä lukemalla 91,82. Kanada on voittanut turnauksen kaikki ottelunsa, mutta Venäjä kärsi alkusarjassa 0-2 yllätystappion Tshekille. Puolivälierissä Kanada peittosi Tshekin 3-0 ja Venäjä Saksan 2-1.