Derek-Dorsett

VANCOUVER - Niskavamman vuoksi NHL-uransa lopettamaan joutunut Vancouver Canucksin Derek Dorsett kertoi, että vaikein paikka asian hyväksymisessä oli se, kun hän näki joukkuetovereidensa menevän jäälle ilman häntä.

Dorsettille kerrottiin viime viikolla, että viime joulukuussa tehdystä leikkauksesta huolimatta hänen niskassaan olevat välilevyjen pullistumat tekivät peliuran jatkamisesta liian vaarallista. Kymmenen kautta NHL:ssä hyökännyt Dorsett kuvitteli uutisen kuultuaan, että hän pystyisi hallitsemaan tunteensa. Mutta kun hän näki Canucksin pelaajien luistelevan kaukaloon, tunteet saivat vallan.
- Odotin käytävässä ja näin jätkien menevän jäälle. Tajusin, etten pääsisi enää jatkamaan taistelua heidän kanssaan. Silloin se kolahti, ja tunteet nousivat pintaan. Yritin pitää itseni koossa, Dorsett sanoi keskiviikkona ääni hieman värähtäen.
Dorsett, 30, piti tunteensa kurissa, kun hän tapasi median edustajia keskiviikkona ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hän oli ilmoittanut uransa päättymisestä kuusi päivää aiemmin. Dorsett kertoi, että hänen kaksi pientä poikaansa auttavat häntä siirtymään NHL-kaukaloista normaalielämään.

  • Poikieni ansiosta on helpompi mennä kotiin. Halaan heitä ja leikin heidän kanssaan. Pitkällä tähtäimellä ajateltuna terveys on kaikki kaikessa. Olen nyt sinut asian kanssa. Ei olisi reilua lapsiani tai minua itseäni kohtaan, jos en olisi kyllin terve nauttiakseni siitä, mitä seuraava vaihe elämässäni tuo tullessaan, Dorsett pohti.
    Peliuran taakse jättämisessä auttoi myös se, miten Dorsett pelasi viimeisissä otteluissaan. Hän teki tällä kaudella 20 otteluun 7+2=9 tehopistettä ja pelasi uransa 500. NHL-ottelun 17. lokakuuta. Tuota virstanpylvästä Dorsett ei kuvitellut koskaan saavuttavansa.
    - Olen iloinen, että pystyin pelaamaan urani parasta jääkiekkoa ennen kuin ripustin luistimet naulaan, Dorsett sanoi.
    Dorsett edusti NHL-urallaan Columbus Blue Jacketsia, New York Rangersia ja Canucksia. Hän kirjautti pelaamissaan 515 ottelussa 51+76=127 tehopistettä ja 1 314 jäähyminuuttia. Miehen itsensä mielestä hänen uransa kohokohtia olivat NHL-varaus (7. kierros, 189. varausvuoro 2006, Blue Jackets), vaimon tapaaminen Columbuksessa, Stanley Cup -finaaleihin pääseminen Rangersin kanssa 2014 sekä pelaaminen Kanadassa Canucksin riveissä.
    - Pelasin kovaa ja rehellisesti. Hoidin hommani joka ilta ja tein parhaani auttaakseni joukkuettani voittamaan, Dorsett vastasi, kun häneltä kysyttiin, millaisena pelaajana hän toivoo kiekkofanien muistavan hänet.
    - Ylä- ja alamäkiä tuli eteen aika tavalla, mutta hauskoja aikojakin oli. Sain paljon hyviä muistoja, joita aion vaalia. Toivottavasti voin kertoa niitä kiekkotarinoita lapsilleni nuotion äärellä, Dorsett tunnelmoi.