Niittymaki_SJS

Luomme joka toinen tiistai katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja nostamme esiin mielenkiintoisimmat pelaajat, valmentajat ja kiekkovaikuttajat. Tällä kertaa vuorossa on TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki.
Antero Niittymäki on menestynyt maalivahtina, sillä hän voitti farmiliiga AHL:n mestaruuden Calder Cupin vuonna 2005 ja Suomen mestaruuden TPS:ssä vuosina 2000 ja 2001. Seuraava tavoite on voittaa SM-liigan mestaruus toimiston puolella eli TPS:n urheilutoimenjohtajana.

  • Sitä haetaan joka vuosi, ja oikeaan suuntaan ollaan menossa, hän miettii NHL.com/FI:n haastattelussa.
    Niittymäki luotsaa osaltaan 95-vuotiasta seuraa eteenpäin ja toivoo, että 100-vuotisjuhlia vietettäessä TPS on kaikkien mittareiden mukaan eurooppalainen huippuseura, jossa pelaajan on hyvä kehittyä.
    - Tavoitteet ovat kovat, mutta niin pitää ollakin, että työ on mielekästä ja kaikki tekeminen sen mukaista.
    Niittymäellä on menossa kolmas täysi kausi urheilutoimenjohtajana. Sitä ennen hän vietti kauden 2014-15 puoliksi Philadelphia Flyersin scouttina ja puoliksi TPS:ssä, joka oli laatimassa tulevaisuuden suunnitelmia uuden toimitusjohtajansa Mika Eskolan johdolla.
    TPS julkisti tämän vuoden toukokuussa urheilustrategiansa, jonka tarkoitus on kilpa- ja junioritoiminnan yhtenäistäminen sekä pelaajapolun luominen C-junioreista Liigaan. Johtoryhmään kuuluvat liigajoukkueesta vastaavan Niittymäen lisäksi valmennuspäällikkö Mika Suoraniemi ja toinen entinen NHL-pelaaja, Saku Koivu.
    Koivu vastaa A-, B- ja C-ikäisten pelaajien kehittämisestä, ja liigajoukkueen valmennustiimiin kuuluvat muiden muassa entiset NHL-pelaajat Sami Salo ja Fredrik Norrena.
    - Kehitämme pelaajia ja siinä sivussa myös valmentajia. Toivottavasti meistä on apua ja tukea heille. Autamme kaikin keinoin miten vain voimme, Niittymäki mainitsee.
    Niittymäki, 37, muistelee pelaajauraansa Pohjois-Amerikassa ja sanoo, että erittäin hienoja muistoja on monta, mutta parhaita hetkiä olivat Calder Cupin voittaminen sekä ensimmäinen NHL-ottelu Philadelphia Flyersin paidassa kaudella 2003-04. Mutta ura jäi hieman vajaaksi loukkaantumisten takia.
Niittymaki_Flyers
  • Mutta en missään nimessä ole katkera. Kun ura loppui, niin silloin mietin, että vähän jäi maileja käyttämättä. Harmittaa, etten saanut terveenä kokeilla rajojani, mutta pelasin yhteensä kymmenen vuotta Pohjois-Amerikassa. Siihen pitää olla tyytyväinen.
    Lonkkavaivat kiusasivat Niittymäkeä pitkään, ja hän arvelee, että kysymys uran jatkumisesta - tai loppumisesta - tuli ensimmäisen kerran esiin jo vuonna 2008. Pohjois-Amerikan pelit oli pelattu kauden 2011-12 jälkeen, ja sen jälkeen hän torjui vielä seuraavalla kaudella 14 ottelua TPS:ssä. Omien sanojensa mukaan hän meni niin pitkälle kuin hänen jaloillaan pääsi. Nyt ei tarvitse jossitella tai miettiä, että olisiko vielä voinut kokeilla jotakin.
    - Osasin valmistautua uran loppumiseen ja koetin vain nauttia pelaamisesta. Viimeiset vuodet olivat vaikeita, kun oli niin paljon vammoja. Loppujen lopuksi uran loppu ei ollut henkisesti kova paikka, koska se oli niin pitkä prosessi.
    Pelaajauran huippukohdista kun puhutaan, täytyy mainita Torinon 2006 olympialaiset. Niittymäki naurahtaa päässeensä vähän sivuraiteen kautta maalille, sillä ykkösvahdiksi kaavailtu Miikka Kiprusoff loukkaantui, samoin Kari Lehtonen. Niittymäki nousi vastuunkantajaksi ja torjui Suomen finaaliin asti, jossa Ruotsi oli parempi maalein 3-2. Hänet valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
    - Joukkueen tiivis ja hyvä henki jäivät mieleen. Ne olivat varmaan suurimpia menestyksen avaimia.
    Pelaaja, pari vuotta Flyersin kykyjenetsijänä ja nyt urheilutoimenjohtaja. Entä kiinnostaako maalivahtivalmennus?
    - Kävihän se mielessä uran loputtua, mutta scoutin homma kiinnosti silloin enemmän, Niittymäki kertoo ja naurahtaa, että oman pojan harrastuksen takia hän on joutunut hieman kosketuksiin valmentamisen kanssa, kuten myös uran loppumisen jälkeen.
    - Ylösen Upi oli silloin vielä mukana ja tuurasin häntä välillä. Vedin muutamia treenejä, mutta en kyllä voi sanoa, että olin valmentaja.
    Mutta puheet valmentamisesta sikseen. Niittymäen haaste on nyt tasoittaa pelaajien polku huipulle luomalla heille parhaat mahdolliset olosuhteet.