Skip to main content

NHL-pelaajia ei nähdä olympialaisissa 2018

Kauden 2017-18 runkosarjassa ei pidetä taukoa Pyeongchangin kisojen aikana

Teksti Dan Rosen @drosennhl / NHL.comin toimittaja

NHL ilmoitti maanantaina, ettei se aio osallistua Etelä-Korean Pyeongchangissa järjestettäviin vuoden 2018 olympialaisiin. NHL-pelaajia ei siis nähdä talviolympialaisissa enää kuudetta kertaa peräkkäin.

- Olemme jo aiemmin tehneet selväksi, että suurin osa seuroista ei halua katkaista NHL-kautta 2017-18 sen vuoksi, että muutamat pelaajat pääsisivät osallistumaan olympialaisiin. Halusimme kuulla vielä muiden osapuolten (IOC, IIHF, NHLPA jne.) lausunnot, jos niillä olisi ollut vaikutusta NHL:n johtokunnan kantaan, NHL kertoi tiedotteessaan.

- Nyt on kulunut jo useita kuukausia, eikä asiassa ole päästy eteenpäin. Kansainvälinen olympiakomitea (IOC) on sen sijaan ilmaissut, että NHL:n osallistuminen Pekingissä pidettäviin vuoden 2022 olympialaisiin riippuu siitä, olemmeko mukana Etelä-Korean kisoissa 2018. NHL:n pelaajayhdistys (NHLPA) on nyt virallisesti vahvistanut, ettei se aio aloittaa mitään keskusteluja siitä, että olympiaosallistumisesta tehtäisiin seuroille houkuttelevampaa. Edellä mainittujen asioiden vuoksi haluamme nyt tuoda julki selvän kantamme ristiriitaisten raporttien ja erheellisten spekulaatioiden oikaisemiseksi. NHL aikoo viimeistellä kauden 2017-18 runkosarjan otteluohjelman ilman olympialaisille varattua taukoa. Asia on mielestämme nyt virallisesti loppuun käsitelty, NHL:n tiedotteessa todettiin.

NHL:n komissaari Gary Bettman on sanonut toistuvasti viime kuukausien aikana, että seuraomistajilla oli useita syitä vastustaa olympialaisiin osallistumista. Suurimpana syynä pidettiin 17 päivän taukoa runkosarjassa helmikuussa. Tuohon aikaan NFL-kausi on ohi, eikä baseball-kausi ole vielä alkanut, joten NHL:n ei tarvitse kilpailla niiden kanssa yleisöstä.

- Olympiaosallistumisen realiteetit ovat nyt paremmin johtokuntamme tiedossa, ja se on johtanut entistäkin vahvempaan kielteiseen kantaan kauden keskeyttämisen suhteen, kertoi NHL:n apulaiskomissaari Bill Daly tammikuussa NHL:n tähdistöottelun aikaan.

- Suoraan sanoen olympialaisiin osallistumisesta ei olisi hyötyä lajille eikä liigalle, hän lisäsi.

NHL teetti kyselyjä sekä kanadalaisille että yhdysvaltalaisille faneille saadakseen selville, mitä mieltä ihmiset ovat siitä, että NHL-kausi keskeytyisi helmikuussa, jotta pelaajat pääsisivät osallistumaan olympialaisiin. Yhdysvalloissa 73 prosenttia ihmisistä vastusti taukoa ja osallistumista. Kanadassa vastustajia oli 53 prosenttia vastanneista.

- NHL-seuroissa ollaan sitä mieltä, että kauden keskeytymisestä koituu vain häiriöitä, uupumusta ja negatiivisuutta, komissaari Bettman sanoi GM:ien maaliskuisen kokouksen aikaan.

NHL on osallistunut kaikkiin talviolympialaisiin vuodesta 1998 lähtien. Kisoissa on nähty kaiken kaikkiaan 706 NHL-pelaajaa eli keskimäärin 141 pelaajaa per olympialaiset.

Kansainvälinen olympiakomitea (IOC) on maksanut tähän saakka NHL-pelaajien ja heidän vieraidensa matka-, majoitus- ja vakuutuskulut. IOC on sanonut, ettei se aio enää toimia maksumiehenä.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) presidentti Rene Fasel antoi viitteitä siitä, että IIHF:llä voisi olla rahaa kustannusten kattamiseen. NHL:n komissaari Gary Bettman oli huolissaan siitä, että IIHF maksaisi kulut varoista, joita tarvittaisiin lajin kasvattamiseen ruohonjuuritasolla. Sitä NHL ei voinut hyväksyä.

Komissaari Bettmanin mukaan monet seurat ovat olleet huolissaan myös siitä, miten olympialaisiin osallistuminen vaikuttaisi NHL-kauteen pelaajien loukkaantumisten ja tiiviimmän otteluohjelman muodossa. Helmikuun 17 päivän tauon takia otteluohjelmaa olisi pitänyt tiivistää merkittävästi.

New York Islandersin keskushyökkääjä John Tavares, Detroit Red Wingsin keskushyökkääjä Henrik Zetterberg, Florida Panthersin keskushyökkääjä Aleksander Barkov ja Panthersin entinen hyökkääjä Tomas Kopecky loukkaantuivat Sotshin olympialaisissa 2014 eivätkä voineet enää jatkaa NHL-kauttaan. Myös muille pelaajille tuli olympialaisissa vammoja, joiden takia heidän piti jättää otteluita väliin, kun NHL-kausi jatkui kisojen jälkeen.

Pelaajien osallistuminen olympiaturnauksiin on vaikuttanut olympiavuosina myös NHL:n playoffien tuloksiin.

Esimerkiksi Red Wingsistä osallistui 10 pelaajaa - eniten NHL-joukkueista - vuoden 2014 olympiaturnaukseen Sotshissa. Red Wings putosi NHL:n playoffeissa tuona vuonna heti ensimmäisellä kierroksella. Kuuden olympiaedustajan Los Angeles Kings voitti Stanley Cupin.

Red Wingsistä ja Colorado Avalanchesta lähti kummastakin 10 pelaajaa vuoden 2006 olympialaisiin Torinoon. Playoffeissa Detroitin ja Coloradon tiet tyssäsivät ensimmäiselle ja toiselle kierrokselle. Viisi pelaajaansa kisoihin lähettänyt Carolina Hurricanes voitti Stanley Cupin.

- Tiivis otteluohjelma väsyttää ja kuluttaa pelaajia, ja loukkaantumisriskitkin kasvavat, komissaari Bettman sanoi NHL:n johtokunnan kokouksessa joulukuussa.

- Ehkäpä viiden olympiaturnauksen jälkeen "väsymys" on muutenkin oikea sanavalinta, hän lisäsi.

NHLPA julkaisi maanantai-iltana asiasta oman lausuntonsa:

- Pelaajat ovat todella pettyneitä NHL:n lyhytnäköiseen päätökseen jäädä pois olympialaisista. Olympialaisten vaikutus ensi kauden otteluohjelmaan on pieni hinta maksettavaksi siitä, millaisen tilaisuuden saisimme lajimme ja parhaiden pelaajiemme esittelyyn merkittävällä kansainvälisellä näyttämöllä.

- Aasiassa vuosina 2018 ja 2022 järjestettävät olympialaiset tarjoaisivat ainutlaatuisen mahdollisuuden. NHL saattaa luulla rankaisevansa päätöksellään Kansainvälistä olympiakomiteaa, pelaajia tai molempia, kun seurojen omistajille ei ole annettu merkittäviä myönnytyksiä, jotta heidät saataisiin suostuteltua osallistumaan Pyeongchangin kisoihin. Mutta sen sijaan kielteinen päätös hidastaa lajimme kasvua, sillä nyt jätetään käyttämättä tilaisuus tavoittaa urheilufaneja maailmanlaajuisesti.

- Lisäksi NHL teki päätöksensä sen jälkeen kun vakuutus- ja matkakuluihin liittyvistä taloudellisista asioista oli saatu sovittua Kansainvälisen olympiakomitean ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton kanssa. NHL:n yritykset syyttää päätöksestä muita ovat yhtä harmittavia kuin päätös itse. NHL-pelaajat ovat isänmaallista väkeä, eivätkä he suhtaudu tähän asiaan kevyesti. Pelaajien mielipidettä pitäisi kunnioittaa. NHL teki yksin päätöksen, joka oli todella valitettava lajin, pelaajien sekä miljoonien uskollisten jääkiekkofanien kannalta.

Katso lisää