saros

Tuukka Raskin ja Juuse Saroksen huippupelit siivittivät Boston Bruinsin ja Nashville Predatorsin selviin voittoihin lauantain kierroksella. Vahvoihin suorittajiin lukeutui myös Washington Capitals, joka otti voiton Nicklas Bäckströmin sekä Aleksandr Ovetshkinin johdolla ja nousi Metropolitan-divisioonan kärkeen.

Ottawa Senators - Boston Bruins 0-5
Suomalaisvahti Tuukka Rask ei ollut yllätettävissä, kun Bruins haki vaivattoman ja ennen kaikkea tyylipuhtaan voiton heikosta Senatorsista. Raskin uran 40. nollapeli vaati kaiken kaikkiaan 25 torjuntaa.
Vieraiden vahvuteen loukkaantumisen jälkeen palannut David Krejci iski tehot 1+1. Muita kahden tehopisteen miehiä olivat Ryan Spooner (2+0), David Backes (0+2) sekä puolustaja Torey Krug (0+2).
Jo kahdeksannen peräkkäisen voiton ottanut Bruins nousi Itäisessä konferenssissa jo neljänneksi.

Nashville Predators - Minnesota Wild 3-0
Odotetun vahvasti kotikaukalossaan esiintynyt Predators kaatoi Wildin selvin numeroin. Ottelun hahmo oli Predatorsin suomalaisvahti Juuse Saros, jonka kauden toinen nollapeli irtosi 29 torjunnalla. Saros esitti tukun huipputorjuntoja ja valittiin luonnollisesti ottelun ykköstähdeksi. Nashvillen maaleista vastasivat päätöserässä Scott Hartnell, P.K. Subban (1+1) sekä tyhjään maaliin viimeistellyt Viktor Arvidsson. Miikka Salomäki ei pelannut.
Wildin Mikael Granlund laukoi peräti seitsemän kertaa ja ketjukaveri Mikko Koivu yhden kerran Predatorsin maalia kohti, mutta kumpikaan ei löytänyt keinoja Saroksen ohittamiseen.

Washington Capitals - New Jersey Devils 5-2
Capitalsin tutkapari Nicklas Bäckström (1+2) - Aleksandr Ovetshkin (0+3) oli Devilsille liikaa. Kaksikkoa täydensi erinomaisesti puolustuksessa pelannut John Carlson, joka keräsi Bäckströmin tavoin tehot 1+2.
Vierasjoukkueen alakerrassa luutinut Sami Vatanen sai syöttöpisteen joukkueensa toiseen maaliin.
Kamppailussa sai kunniaa myös Capitals-luotsi Barry Trotz (737 voittoa), joka ohitti Lindy Ruffin kaikkien aikojen valmentajien voittotilastossa ja nousi listalla viidennelle sijalle.

Florida Panthers - Montreal Canadiens 2-0
Panthersin maalilla pelannut James Reimer pysäytti kaikki 38 laukausta ja nappasi kauden toisen nollapelinsä. Isänniltä osuivat hyökkääjät Connor Brickley (1+1) sekä Vincent Trocheck. Seitsemän kertaa Canadiensin maalia kohti laukonut Aleksander Barkov pelasi vajaat 23 minuuttia mutta jäi kamppailussa ilman tehopisteitä.
Canadiensin suomalaishyökkääjä Artturi Lehkonen pelasi reilut 14 minuuttia ja ampui neljä laukausta Panthersin maalia kohti.

St. Louis Blues - Carolina Hurricanes 3-2
Blues vei lopulta tiukan kamppailun nimiinsä päätöserässä hyökkääjä Scottie Upshallin onnistuessa maalinteossa. Kotijoukkueen kahden maalin johto ehti sulaa toisessa erässä, kun vierailija Hurricanes nousi tasoihin Derek Ryanin sekä liigauransa ensimmäisen osuman tehneen Lucas Wallmarkin maaleilla. Bluesilta maalinteossa onnistuivat Upshallin lisäksi Kyle Brodziak (1+1) sekä Patrik Berglund.
Sebastian Aho sai syöttöpisteen Wallmarkin tekemään maaliin. Ketjukaveri Teuvo Teräväinen jäi kamppailussa tehopisteittä.

Vancouver Canucks - Los Angeles Kings 3-4
Vierasjoukkueen vahva päätöserä riitti tiukassa kamppailussa voittoon asti. Kingsin voiton takuumiehiä olivat Tyler Toffoli (1+2), Kyle Clifford (1+1), Marian Gaborik (1+1) sekä voittomaalin iskenyt puolustaja Drew Doughty. Kotijoukkueen maalilla pelanneella Jacob Markströmilla oli kiireinen iltapuhde, sillä torjuntoja kertyi ruotsalaiselle 32.
Kotijoukkueen onnistujiin kuului muun muassa puolustaja Troy Stecher (1+0) sekä entistä seuraansa vastaan osunut Nic Dowd (1+0).
Jussi Jokinen pelasi Kingsin alemmissa ketjuissa reilut 10 minuuttia ja laukoi kahdesti Canucksin maalia kohti. Vancouverin Markus Granlund saalisti syöttöpisteen ja merkkautti plus-miinussarakkeeseen +2.

Omin sanoin
Bruinsin kokoonpanoon palannut David Krejci oli joukkueensa esitykseen tyytyväinen.
- Viimeiset viikot jouduin katselemaan pelejä yläparvelta, eikä se ollut helppoa. Mutta nyt tuntuu hyvältä olla takaisin tositoimissa. Joukkueessamme tuntuu tällä hetkellä olevan hyvä tasapaino. Meillä on paljon nuoria pelaajia, jotka ovat onnistuneet ilta toisensa jälkeen iskemään tärkeitä osumia, Krejci analysoi ottelun jälkeen NHL.comille.
Huippupelin pelannut Juuse Saros ei lähtenyt hehkuttamaan suoritustaan liiemmin vaan käänsi katseensa jo tuleviin haasteisiin.
- Tunne on tällä hetkellä hyvä, mutta jokainen peli on erilainen. Yritän oppia jokaisesta yksittäisestä ottelusta ja olla parempi taas seuraavassa kamppailussa, Saros totesi päättäväisesti ottelun jälkeen NHL.comille.
Illan tähdet
Ykköstähti
Tuukka Rask, Boston Bruins
25/25 torjuntaa, 100 %
Kakkostähti
Juuse Saros, Nashville Predators
29/29 torjuntaa, 100 %
Kolmostähti
James Reimer, Florida Panthers
38/38 torjuntaa, 100 %