Torstaina pelattiin kaksi ottelua, joista ensimmäisessä Philadelphia Flyers kaatoi New York Islandersin ja venytti Itäisen konferenssin välieräsarjan seitsemänteen otteluun. Sama kaava nähtiin lännen puolella Vancouver Canucksin ja Vegas Golden Knightsin välisessä ottelussa, jossa Canucks poistui kaukalosta voittajana siirtäen sarjan ratkaisun seiskapeliin.

New York Islanders - Philadelphia Flyers 4-5 je.

Islandersilla oli toinen mahdollisuus lyödä sarja poikki ja edetä idän finaaleihin Tampa Bay Lightningin seuraksi, mutta tavoite ei täyttynyt tälläkään kertaa, kun Flyers oli parempi toiseen jatkoerään venyneessä ottelussa.

Ratkaisu nähtiin vasta ajassa 95.03. Flyersin puolustaja Ivan Provorov nousi esiin ja päätti siirtää ottelusarjan ratkaisun seiskapeliin, joka on ohjelmassa lauantaina. Provorov oli Flyersin tehomiehiä Kevin Hayesin ohella. Kumpikin heistä iski ottelussa tehot 1+1.

Flyers sai otteluun erinomaisen alun, kun se siirtyi 2-0 johtoon reilun 10 minuutin pelaamisen jälkeen. Hayes iski avausmaalin ajassa 10.16, ja James van Riemsdyk tuplasi johdon vain puolitoista minuuttia myöhemmin.

Vahva alku valui kuitenkin hukkaan Islandersin tehdessä ottelun kolme seuraavaa osumaa. Derick Brassard kavensi avauserän loppupuolella, ja tuota osumaa voisi kutsua pukukoppimaaliksi, sillä saarelaiset saivat toiseen erään lentävän lähdön, joka tuotti tasoituksen ja johtomaalin. Matt Martin tasoitti ajassa 21.24, ja Anders Lee iski joukkueelleen kolmannen rysän ylivoimalla, kun toista erää oli pelattu reilut kolme minuuttia.

Flyers ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan, ja se sai kerättyä itsensä kolmen peräkkäisen takaiskun jälkeen. Michael Raffl latoi tasoituksen ottelun puolivälin jälkeen, mutta Islanders onnistui jälleen erän lopussa maalinteossa, joten newyorkilaiset pääsivät kolmanteen erään yhden maalin johdossa.

Tällä kertaa pukukoppimaali ei tuottanut tehokasta erän alkua, vaikka Islanders laukoikin hanakasti Flyersin maalivahti Carter Hartia päin. Hart ja Flyersin puolustus kestivät, ja lopulta philadelphialaiset tasoittivat pelin 4-4:ään erän puolivälissä. Kapteeni Claude Giroux lähetti Scott Laughtonin läpiajoon, eikä tämä erehtynyt viimeistelyssään.

NYI-PHI: Brassard ohjaa maalin Toewsin tarjoilusta

Provorov pääsi iskemään illan viimeisen niitin, kun Hayes pelasi kiekon päädystä B-pisteiden väliin hiipineelle venäläispuolustajalle. Flyersin tähtipakin tarkka rannelaukaus painui tolppaa nuollen Semjon Varlamovin vartioimaan maaliin.

Islanders vei ottelun laukaukset peräti 53-31, mutta Provorovin ohella Flyersin sankareihin kuului Hart, joka torjuikin peräti 49 kertaa. Varlamoville kirjattiin vain 26 torjuntaa.

Islandersin tehomiehiä olivat Barzal (1+1) ja Brassard (1+1). Leo Komarov jäi pisteittä ja kellotti peliaikaa 12.30 minuuttia.

Flyersin kokoonpanossa nähtiin pitkästä aikaa myös Oskar Lindblom. Syövästä toipunut ruotsalaishyökkääjä oli pelannut viimeksi 7. joulukuuta.

Vancouver Canucks - Vegas Golden Knights 4-0

Myös Golden Knightsilla oli mahdollisuus edetä konferenssifinaaleihin ja lähettää Canucks kesälomille, kun se johti sarjaa voitoin 3-2, mutta Vancouver otti toisen peräkkäisen voittonsa ja siirsi ratkaisun seiskaotteluun.

Tällä kertaa Canucks vei väännön nimiinsä maalein 4-0 maalivahti Thatcher Demkon huippupelin turvin.

Canucks on kärsinyt koko sarjan ajan materiaalin kapeudesta hyökkäystehojen suhteen, mutta torstain mittelö sai kanadalaisittain mieluisan alun, kun Jake Virtanen iski alkutahdit illalle. Puolivälierissä loistanut Tyler Motte alusti, ja Virtanen latoi 1-0 johtomaalin heti alkumetreillä pelikellon pysähtyessä aikaan 2.50.

VAN-VGK: Demko torjui 48 kertaa ja nollasi Vegasin

Virtasen maalin jälkeen mentiinkin pitkään ilman osumia. Avauserä ei tuottanut lisämaaleja, ja toinen erä tahkottiin maaleitta.

Verkot heiluivat seuraavan kerran kolmannen 20-minuuttisen alussa, ja tälläkin kertaa maali meni Canucksille. Nyt esiin astui ykkösosasto, kun J.T. Miller upotti rannelaukauksen Robin Lehnerin selän taakse reilu minuutti tauon jälkeen. Quinn Hughes teki maaliin upean esityön, ja myös Elias Pettersson oli merkittävässä roolissa tehtyään vahvan maskin Lehnerin eteen.

Kuolettavalta tuntunut isku nähtiin ennen erän puoltaväliä, ja estradilla olivat nytkin 2-0 maalin arkkitehdit. Hughesin tarkka kuti painui tolpan kautta sisään, kun Pettersson teki taas kerran erinomaisen maskityön Vegasin maalilla. Miller puolestaan sai 3-0 maaliin syöttöpisteen.

Vegas haki vimmatusti tasoitusta, mutta edes pelaaminen ilman maalivahtia ei auttanut. Bo Horvat löi lopussa kiekon tyhjiin, ja ilta oli paketissa.

Canucksin tähti oli taas maalivahti Demko, joka pelasi toista kertaa urallaan aloittavana maalivahtina NHL:n pudotuspeleissä ykkösvahti Jacob Markströmin oltua jälleen sivussa. Viime ottelussa kertaalleen antautunut ja 43 kertaa kiekon tielle venynyt Demko nollasi Flyersin 48 torjunnallaan. Hän on nyt pitänyt tulivoimaisen Vegasin maaleitta lähes 85 minuuttia putkeen.

Golden Knightsin ja Canucksin välinen seitsemäs ottelu pelataan jo perjantaina.

Omin sanoin

Canucksin ja Golden Knightsin välisen välieräsarjan suurimmaksi puheenaiheeksi on noussut maalivahti Demko, joka on tällä hetkellä koko liigan kuumin veskari.

  • Hän on ollut paras pelaajamme kahdessa viime ottelussa. Hän seisoo päällään, tekee uskomattomia torjuntoja ja tekee voittamisen meille helpoksi, kehui Canucksin voittomaalin viimeistellyt Jake Virtanen.

Demko ei ollut pelannut kokonaista ottelua puoleen vuoteen, mutta nyt hän on pelannut 72 tunnin sisään kaksi työlästä peliä ja venynyt niissä kiekon eteen yhteensä yli 90 kertaa. Fyysinen rasitus ei ole kuitenkaan käynyt liian suureksi.

  • Minusta tuntuu hyvältä (fyysisesti), en voi valittaa. Yritin vain tulla hyvin sisään ja tehdä parhaani. Yritän pitää kiekot pois maalista ja tehdä tarvittavat torjunnat, vaatimaton kassari selvitti.

Illan tähdet

Ykköstähti
Thatcher Demko, Vancouver Canucks
48/48 torjuntaa, 100 %
Kakkostähti
Ivan Provorov, Philadelphia Flyers
1+1=2, +3
Kolmostähti
Carter Hart, Philadelphia Flyers
49/53 torjuntaa, 92,5 %