sven 1022

Sunnuntain NHL-kierroksella pelattiin vain yksi ottelu. Sven Bärtschi (2+0) nousi ottelun hahmoksi, kun Vancouver Canucks haki täydet sarjapisteet Detroit Red Wingsiltä ja jatkoi kotijoukkueen synkkää tappioputkea. Hyvässä vireessä oleva Canucksin Derek Dorsett jatkoi pisteputkeaan, ja Jake Virtanen onnistui myös iskemään kauden ensimmäisen maalinsa.

Detroit Red Wings - Vancouver Canucks 1-4
Illan tähti Sven Bärtschi avasi ottelun maalihanat, kun ensimmäistä erää oli pelattu 14.34. Sveitsiläislaituri nappasi Bo Horvatin kudin lapaansa ja siirsi rystyltä kiekon ohi Jimmy Howardin. Toiseksi syöttäjäksi osumaan merkittiin Brock Boeser.
- Yritin vain olla kärsivällinen ja odotin Howardin liikettä ennen laukausta, Bärtschi kuvasi illan ensimmäistä osumaansa NHL.comin Brian Comptonille.
Anthony Mantha toi kotijoukkueen mukaan otteluun kauden neljännellä osumallaan, kun hän pääsi Gustav Nyquistin ja Mike Greenin esityöstä iskemään ranteella 1-1-tasoitusmaalin vielä ensimmäisen erän lopulla.

Ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, kun vieraat iskivät kolme maalia eikä isäntäjoukkue Red Wings onnistunut saamaan kiriä aikaiseksi. Vahvasti viime kierroksilla pelannut laitahyökkääjä Derek Dorsett jatkoi maalitehtailuaan ja vei Canucksin 2-1-johtoon kahdeksan ja puolen minuutin kohdalla. Maali oli Dorsettille neljäs viimeiseen kolmeen otteluun, ja koko kaudelta hänellä on osumia koossa nyt viisi. Onneakin oli mukana, sillä Jimmy Howard sai puolittain torjuttua Dorsettin kudin, mutta torjunnasta pompannut kiekko kierähti Howardin selän kautta maaliin.
- Tämä tuntuu hienolta ja nautimme tästä. Toivottavasti pystyn jatkamaan samaan malliin, intoili Dorsett.
Bärtschi astui taas esiin ja viimeisteli illan toisen osumansa toisessa erässä ajassa 13.39. Hän katkaisi Xavier Ouelletin purkukiekoksi tarkoittaman vedon, liukui keskelle ja upotti ranteella Canucksin 3-1-johtomaalin.
- Sain laidassa kiekon ja leikkasin keskelle. Kukaan ei estänyt minua, joten sain rauhassa valita paikan, josta vedin, tuumaili Bärtschi illan toisesta osumastaan.
Canucksin päävalmentaja Travis Green osasi odottaa Bärtschin onnistumisia.
- Svenillä on ollut paljon paikkoja viime otteluissa, joten tiesimme hänen onnistuvan enemmin tai myöhemmin, Green kommentoi.
Puoli minuuttia ennen erän loppua Canucksin nuori hyökkääjä Jake Virtanen avasi kauden maalitilinsä ja siirsi vieraat jo ratkaisevan tuntuisesti 4-1-karkumatkalle. Virtasen osuma jäi ottelun viimeiseksi, sillä kolmas erä oli maaliton.

  • Howard teki hyvän torjunnan, mutta hänen epäonnekseen sain kiekon suoraan torjunnasta. Olin onnekas ja hän ei, Virtanen kertoi maalistaan.
    - Ajattelin, että Jaken pelaaminen kaksosten kanssa voisi olla hyvä boosti nuorelle pelaajalle, ja hänen nopeutensa saisi kaksosiin virtaa. Hän on onnistunut hyvin heidän kanssaan, kuvaili Travis Green nuorta lupaustaan, joka ampui kahdeksan laukausta kohti maalia pelatessaan Henrik ja Daniel Sedinin kanssa.
    Ottelu oli siisti, sillä jäähyjä vihellettiin kaikkiaan vain kolme - Red Wingsille kaksi kaksiminuuttista ja Canucksille yksi. Kumpikaan joukkue ei onnistunut hyödyntämään erikoistilanteitaan.
    Vancouverin suomalaishyökkääjä Markus Granlund pelasi ottelussa kaikkiaan vajaat 16 minuuttia, mutta jäi ilman tehopisteitä.
    Canucks on voittanut nyt kolme neljästä viimeisestä ottelustaan ja on saamassa peliään oikeaan suuntaan. Red Wings tarpoo nyt neljän peräkkäisen tappion suossa.
    - Meiltä puuttui tunne pelaamisesta ensimmäisessä erässä, ja toisen erän munasimme täydellisesti. Se oli tuskallista. Meidän pitäisi kaikkien todella hävetä tätä esitystä, tuskaili Red Wingsin päävalmentaja Jeff Blashill ottelun jälkeen.
    Molemmat joukkueet pelaavat seuraavan kerran tiistaina, kun Red Wings matkaa Buffalo Sabresin vieraaksi ja Canucks puolestaan Minnesotaan Wildin vieraaksi.
    Illan tähdet
    Ykköstähti
    Sven Bärtschi, Vancouver Canucks
    2+0= 2, +3
    Kakkostähti
    Bo Horvat, Vancouver Canucks
    0+2=2, +2
    Kolmostähti
    Jacob Markström, Vancouver Canucks
    20/21, 95,2 %