CGY-NSH 1-28

Torstain ottelukierros on hiljainen, sillä ohjelmassa on vain kaksi ottelua. Kovavireinen Nashville Predators isännöi kirveleviä tappioita kärsinyttä Calgary Flamesia. Vegas Golden Knightsin kanadalaisvieraana on puolestaan Montreal Canadiens.

Flames haastaa Predatorsin puolustuksen
Elias Lindholm saattaa istua Calgary Flamesin pukukopissa omalla paikallaan, pälyillä ympärilleen ja vähän jopa nostella kulmiaan. Hän on tehnyt kolme maalia neljässä edellisessä ottelussa, mukaan lukien maali per ilta Flamesin kahdessa viimeisimmässä kamppailussa.
Se ei kuitenkaan ole riittänyt voittoon kertaakaan.
Lindholmin osuma vei Flamesin johtoon sekä Winnipeg Jetsiä että Carolina Hurricanesia vastaan, mutta molemmilla kerroilla vastapuoli nousi tasoihin ja lopulta voittajaksi. Kummallakin kerralla Lindholm oli myös joukkueensa ainoa maalintekijä.

WPG-CGY: Lindholm iskee Gaudreaun syötöstä

Flames on keskellä viiden vierasottelun putkea, jolta on toistaiseksi tarttunut mukaan vasta yksi piste ulkoilmaottelu Heritage Classic -jatkoaikatappiosta Jetsille. Maalinteko on takkuillut pahasti, eikä torstainen vastus ole viime aikoina tehnyt ohittamistaan helpoksi kenellekään.
Nashville Predators on neljän ottelun voittoputkessa, jonka aikana se on päästänyt yhteensä kolme maalia. Pekka Rinne on pelannut otteluista kolme ja torjunut nollapelin kahdessa viimeisimmässä startissaan. Viimeksi tiistaina Chicago Blackhawks kaatui 3-0 lukemin. Tuona iltana Predatorsin toinen johtohahmo oli Nick Bonino, joka iski kaikki kolme maalia.
Flamesille on väistämättä jäänyt karvas maku kahden edellisen ottelunsa päätöseristä, joissa voitto on karannut käsistä. Torstaina pitäisi ensinnäkin pystyä yllättämään Nashvillen vahva puolustus ja sitten vielä pelaamaan loppuun asti ehjä 60-minuuttinen.
Molemmilla osa-alueilla ei varmasti olisi haitaksi, jos Lindholmin ketjukaverit pääsisivät heiluttamaan verkkoa. Ykkösketjun laiturit Matthew Tkachuck ja Johnny Gaudreau nimittäin ovat tehneet yhdeksässä viime ottelussa yhteensä kaksi maalia.
Jatkuuko Vegasin ailahtelu?
Montreal Canadiensin haaveissa siintää kauden ensimmäinen oikea voittoputki. Claude Julienin joukkue on voittanut kaksi peräkkäistä ottelua kerran aiemmin tällä kaudella ja haluaisi tällä kertaa lisätä kahden jatkoksi kolmannen Vegas Golden Knightsin kustannuksella.
Canadiens kaatoi viikonloppuna Toronto Maple Leafsin ja keskiviikkona hyvävireisen Arizona Coyotesin. Carey Price pelasi molemmissa otteluissa vahvasti, eikä Montreal päästänyt kuin kolme maalia.
Vegasilla on ollut ailahtelevampaa. Sillä oli kuun keskivaiheilla vahva vaihe, mutta viime aikoina hyvää iltaa on aina seurannut selvästi huonompi.

VGK-ANA: Roy iskee uransa ensimmäisen maalin

Pittsburgh Penguins -nollapelin jälkeen Philadelphia Flyers mätti kiekon Vegas-maaliin peräti kuudesti. Chicagon kaaduttua 2-1 lukemin oli Colorado Avalanchen vuoro tehdä kuusi maalia. Nyt alla on taas vahva voitto Anaheim Ducksista maalein 5-2.
Canadiensilla on kaikki eväät toistaa Vegasin viime aikojen kaava ja laittaa kiekkoa maaliin uuvuttavaan tahtiin. Ykkösketjussa Brendan Gallagher on tehnyt kahdeksassa viime ottelussa viisi maalia ja kahdeksan pistettä, kakkosketjun Jonathan Drouinilla on kahdesta edellisestä pelistä kolme osumaa ja jopa nelosketju on tehnyt maalin kahdessa ottelussa peräkkäin.
Vegasin leirissä voidaan haalia energiaa Ducks-voitosta, jossa Marc-Andre Fleury torjui vain 13 kertaa. Ritarit hallitsivat ottelua molempiin suuntiin, ja William Karlsson maalasi toisessa ottelussa peräkkäin. Gerard Gallant tuskin unohtaa mainita, että tällä kertaa huippusuoritusta ei saisi seurata pohjanoteeraus.
Muuta seurattavaa
Flamesin Elias Lindholm on yhden osuman päässä sadasta NHL-maalista. Golden Knightsin Max Pacioretty tarvitsee yhden tehopisteen saavuttaakseen 500 pisteen rajapyykin ja Flamesin Johnny Gaudreau on kahden tehopisteen päässä 400 pisteestä.