Skip to main content

Nämä Euroopassa pelaavat NHL-lupaukset pyrkivät MM-Leijoniin

Muun muassa Anton Lundell on antanut vahvoja näyttöjä Suomen joukkueen valmennukselle

Teksti Toni Rajamäki @Trajamaki11 / vapaa toimittaja, NHL.com/fi

NHL:n runkosarjan aikana NHL.com/fi luo lauantaisin katsauksen Euroopan kaukaloihin. Tällä kertaa pohdimme, ketkä Euroopassa pelaavat suomalaiset NHL-lupaukset ovat tyrkyllä kevään MM-kisoihin, jotka pelataan Latviassa 21. toukokuuta - 6. kesäkuuta.

Suomen A-maajoukkueen MM-miehistöstä löytyy lähes vuosittain yksi tai useampi kovan luokan nuorukainen, jonka tähtäimessä on tehdä läpimurto aikuisten MM-kisoissa ja siirtyä sitten rapakon taakse NHL:n valloitukseen. MM-kiekkoa pelattiin viimeksi vuonna 2019, ja tuolloin Leijonien nuorena tähtenä hääri Kaapo Kakko, joka siirtyi kisojen jälkeen TPS:stä New York Rangersiin.

Viime vuoden kisat jäi pelaamatta koronapandemian takia, mutta tänä vuonna turnaus järjestettäneen. Mukana lienee myös NHL-pelaajia, sillä NHL:n runkosarja päättyy 10. toukokuuta, yli kaksi viikkoa ennen turnauksen alkua. 

NHL-pelaajien mukana oleminen vaikeuttaa Euroopassa pelaavien pelaajien pääsemistä MM-turnaukseen, mutta esimerkiksi Suomen kohdalla joukkueen voidaan olettaa rakentuvan europelaajista. Heihin saattaa lukeutua parikin nuorta NHL-lupausta.

Ehkäpä seuratuin NHL-lupaus MM-kisoja ajatellen on HIFK:n Anton Lundell, joka on Florida Panthersin ykköskierroksen varaus viime syksyltä (12. vuoro). Nuori sentteri tietää itsekin, että hänellä on mahdollisuudet yltää Leijonien MM-kisakoneeseen asti.

- Olisi tosi hienoa päästä pelaamaan miesten MM-kisoissa. Se ei ole tietenkään poissuljettu vaihtoehto, mutta se vaatii vielä kehitystä itseltäni. Aika näyttää, mihin rahkeeni riittävät, Lundell sanoi helmikuussa Leijonat.fi-sivustolla.

Vuodenvaihteessa Nuorten Leijonien kapteenina toiminut Lundell, 19, on ollut tällä kaudella koko Suomen Liigan suurimpia tähtiä, sillä 24 ottelussa on syntynyt upeat 16 täysosumaa ja 25 tehopistettä. Pistetehtailun lisäksi nuorukainen on esittänyt vahvaa kahden suunnan peliä.

Lundell debytoi A-maajoukkueessa helmikuun alussa Ruotsin EHT-turnauksessa, ja hän onnistui tekemään vaikutuksen Jukka Jalosen johtamaan Leijonien valmennusryhmään.

- Hän pelasi erittäin hyvin. Hän pelasi luotettavasti ja vastuullisesti. Hänestä tulee vielä hyvä pelaaja meille ja varmasti myös Floridalle, Jalonen kehui IFK-tähteä leijonadebyytin jälkeen.

Myös Lundell oli tyytyväinen esityksiinsä turnauksessa.

 

[Lisää aiheesta: Olli Jokinen kurkottaa Mikkelistä NHL-valmentajuutta kohti]

 

- Ihan hyvin pystyin pelaamaan. Totta kai tiedän, että pystyn olemaan vieläkin vaarallisempi kiekon kanssa ja että pystyn luomaan enemmän maalintekopaikkoja, hän sanoi.

Lundellin mukaan hyppy kansainväliselle tasolle on iso, mutta nuorukainen oivalsi nopeasti, miten Euroopan kärkipelaajien joukossa pitää pelata.

- Turnauksessa huomasin, että koko ajan pitää olla liikkeessä sekä olla valmis reagoimaan, sillä peli kääntyy niin nopeasti ja tilanteet tulevat eteen äkkiä, Lundell kiteytti.

Tämän kauden näyttöjen perusteella ei olisi kovin suuri yllätys, jos Lundell viilettäisi Latvian MM-jäillä.

Robin Salo vahvoilla alakerrassa

Suomen puolustuksessa katseet kääntyvät Robin Saloon, joka teki helmikuussa NHL-sopimuksen New York Islandersin kanssa. Hän kuitenkin pelaa kauden loppuun lainalla Ruotsin SHL:ssä Örebro HK:n joukkueessa.

Salo debytoi Leijonissa jo viime kaudella, ja hän on päässyt pelaamaan Jalosen ryhmässä myös tällä kaudella. 

Monipuolinen puolustaja on pelannut erinomaisen kauden Ruotsissa, ja hän tulee varmasti olemaan vahvoilla MM-spekulaatioissa. Sportin kasvatti on pelannut SHL:ssä 43 ottelua ja tehnyt tehot 5+23=28, jolla hän on sarjan puolustajien pistepörssissä kuudentena. Örebrosta löytyy vain kaksi pelaajaa, NHL:ssäkin käyneet hyökkääjät Robin Kovacs ja Borna Rendulic, jotka ovat tehneet enemmän pisteitä kuin 22-vuotias suomalainen.

Salo pelasi vahvasti helmikuun EHT-kekkereissä ja hän nousi viimeistään tuossa turnauksessa Leijonien Euroopan puolustajahierarkiassa kärjen tuntumaan. Jos NHL:stä ei ole liikaa tulijoita MM-Leijonien alakertaan, on Salon kisakutsu hyvin todennäköinen.

Löytyykö yllättäjiä?

Salo ja Lundell ovat harvoja Euroopassa pelaavia NHL-lupauksia, joilla on hyvä mahdollisuus yltää MM-jäille, mutta mukaan saattaa aina mahtua yllättäjiäkin. Kuka olisi uskonut, että esimerkiksi Joel Kiviranta yltäisi MM-kisakoneeseen keväällä 2019? Ei kukaan.

Siksi tässä jutussa on syytä nostaa esiin vielä pari nimeä. Puolustukseen Salon ohella pyrkii Jukurien nuori puolustaja Axel Rindell, joka on Toronto Maple Leafsin kuudennen kierroksen varaus viime syksyltä.

Taitava puolustaja on ollut Liigan parhaimpia offensiivisia puolustajia, ja hän onkin tehnyt kauden 33 ottelussa komeat 22 tehopistettä (6+16). Rindell debytoi Leijonissa tällä kaudella, joten luvassa saattaa olla ainakin paikka MM-leirityksessä.

Hyökkäyksessä esiin voisi nostaa ainakin TPS:n Lauri Pajuniemen ja HPK:n Valtteri Puustisen. Pajuniemi on New York Rangersin viidennen kierroksen varaus (2018), ja hän nousi jo viime kaudella Liigan vaarallisimpien maalintekijöiden joukkoon tehtyään 26 osumaa runkosarjassa. Tällä kaudella 21-vuotias laitahyökkääjä on tehnyt 30 ottelussa 13 maalia ja 23 tehopistettä. Taitava pelaaja on varmasti Leijonien valmennuksen tutkan alla.

Samaa voi sanoa Puustisesta, joka on Pittsburgh Penguinsin seitsemännen kierroksen varaus (2019). Taitava laitahyökkääjä pelaa toista erinomaista kautta putkeen Liigassa, ja tällä kaudella meno on vain yltynyt, sillä 34 ottelussa on syntynyt 30 tehopistettä (14+16). Ensimmäinen maajoukkuekutsu ei ole enää kaukana, ja esimerkiksi MM-leiritykseen pääseminen on hyvin todennäköistä. 

Katso lisää

NHL on päivittänyt tietosuojakäytäntöään, joka astuu voimaan 27.02.2020. Suosittelemme, että luet sen huolellisesti läpi. NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt palveluehtomme sekä tietosuoja- ja evästekäytäntömme.