Justus Annunen lassi

NHL:n runkosarjan aikana NHL.com/fi luo lauantaisin katsauksen Euroopan kaukaloihin. Tällä kertaa pohdimme, ketkä Suomen Liigan maalivahdit ovat lähimpänä lähtöä rapakon taakse.

Suomessa on perinteisesti tehty erinomaista työtä maalivahtien kanssa, ja työn jälki on edelleen erinomaista, vaikka Suomen maine maalivahtien mallimaana on hiukan kärsinyt. Todellisia superlupauksia ei tule liian tiuhaan tahtiin, mutta etenkin Liiga-seurojen edustusjoukkueissa on marinoitunut viime vuosina potentiaalisia veskareita.
Esimerkiksi varaamaton Kevin Lankinen kasvoi monen vuoden ajan HIFK:n edustuksessa, ja tänä päivänä hän on Chicago Blackhawksin ykkösmaalivahti. Neljännen kierroksen varaus Kaapo Kähkönen kehittyi Bluesissa sekä Lukossa, ja nyt hänestä puhutaan Minnesota Wildin sensaatioveskarina. St. Louis Bluesin kakkosmaalivahti Ville Husso on niin ikään neljännen kierroksen varaus, ja hän pelasi useamman vuoden ajan IFK:ssa.
Lankisen ja kumppanien jalanjäljissä kulkenee tällä hetkellä ainakin Lukon Lassi Lehtinen, josta on kovaa kyytiä kasvamassa kansanvälisen tason huippupelaaja. Ikää on vasta 22 vuotta, mutta varaamaton raumalaiskasvatti viettää jo kolmatta täyttä kauttaan Lukon edustusjoukkueessa. Tällä kaudella Lehtinen on ollut koko Liigan suurimpia onnistujia tolppien välissä.

FLA-CHI: Lankinen torjuu upeasti hanskallaan

Lehtinen on pelannut tällä kaudella Liigan kärkijoukkueessa 27 ottelua, ja hänellä on selkeästi sarjan paras päästettyjen maalien keskiarvo (1,34) sekä torjuntaprosentti (94,18). Lisäksi Lehtinen on kerännyt maalivahdeista eniten voittoja (18) ja nollapelejä (5) sekä päästänyt vähiten maaleja (37), kun laskuihin otetaan vähintään 18 ottelua pelanneet veskarit.
Jo Leijonissakin debytoinut Lehtinen on tällä erää suurin suosikki Liigan parhaan maalivahdin palkinnon saajaksi, joten ei ole ihme, jos häntä seurataan tarkasti myös rapakon takana. Koska häneltä ei löydy NHL-varausta, nuorukainen voi neuvotella vapaasti kaikkien seurojen kanssa.
Lehtisellä on pituutta vain 183 senttimetriä, mikä vaikeuttaa NHL-sopimuksen saamista. Tosin NHL:ssä pelaa pienempiäkin maalivahteja, kuten Nashville Predatorsin Juuse Saros, jolla on pituutta 179 senttimetriä. Muun muassa 182-senttinen Emil Larmi solmi keväällä 2019 NHL-sopimuksen varaamattomana pelaajana, joten Lehtisellä on kaikki saumat saada pahvi käteen.
Lisää aiheesta: [Suomalaisveskarit mukana taistelussa vuoden NHL-tulokkaan pystistä]
Annunen varmin lähtijä
Tulevien vuosien varmin lähtijä on taatusti Kärppien Justus Annunen, joka on Suomi-kiekon kovimpia maalivahtilupauksia. Colorado Avalanche varasi Annusen kolmannella kierroksella vuoden 2018 NHL Draftissa, ja osapuolet tekivät NHL-sopimuksen vuosi sitten. Näin ollen on hyvin todennäköistä, että Annunen lähtee ison veden taakse jo tämän kauden jälkeen.
Annusen viime kausi Kärpissä oli huima, kun hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa oli 23 ottelussa 1,77 ja torjuntaprosentti 92,9. Nyt Kärppien meno on ollut huonompaa, mikä on näkynyt maalivahtien työskentelyssä (21 ottelua, PMK 2,45, 88,3 %).
Joka tapauksessa 193-senttisen Annusen potentiaali on todella korkealla, ja se tulee varmasti vielä paremmin esiin kevään aikana, sillä Kärppien peli on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Liigan finaaleissa yksi ratkaisupareista saattaa olla jopa Annunen vastaan Lehtinen. Se ei yllättäisi. Annusen pitäisi kuitenkin ensiksi ottaa selkeä niskalenkki kollegastaan, Patrik Rybarista.

Annunen_COL

Mäkiniemi antanut hyviä näyttöjä
Muista Liigan maalivahdeista esiin voidaan nostaa tamperelaistuneet Eetu Mäkiniemi ja Christian Heljanko.
Heistä etenkin Ilveksen Mäkiniemi on mahdollinen NHL-sopimuksen tekijä tämän kevään aikana, sillä Carolina Hurricanes varasi hänet kesällä 2017. Toisin sanoen hurrikaanit menettävät oikeudet suomalaisnuorukaiseen, jos sopimusta ei synny ennen kesää.
Sitä Carolina tuskin haluaa, sillä 189-senttinen Mäkiniemi, 21, on esittänyt lupaavia otteita sen jälkeen, kun NHL-laina Lukas Dostal jätti Ilveksen syyskaudella. Mäkiniemi on ollut siitä lähtien Ilveksen ykkösvahti ja saanut tililleen jo 30 ottelua torjuntaprosentilla 90,71 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,57.
Tapparan Heljanko puolestaan on varaamaton pelaaja, eikä hän ole kovin todennäköinen NHL:ään lähtijä - ainakaan vielä - mutta HIFK-taustaisessa 23-vuotiaassa veskarissa on potentiaalia. Ikää on 23 vuotta ja mittaa vain 182 senttimetriä, mutta häntäkin seurataan tarkalla silmällä. Heljangon päästettyjen maalien keskiarvo 2,12 on sarjan kuudenneksi paras. Myös torjuntaprosentti on hyvä 90,99, joka on sarjan kahdeksanneksi paras.