Skip to main content

Näkökulmavääntö: Kuinka kiinnostavia tilastot ovat?

NHL.com/fi:n raati ruotii tällä viikolla sitä, mitkä tilastot ovat kiinnostavia ja miten tärkeitä ne ovat

Teksti NHL.com/fi @nhl_fi

Crosby osuu pienestä kulmasta

PIT-PHI: Crosby laukoo kiekon maalin kattoon

Sidney Crosby saa kiekon Dominik Simonilta ja yllättää sitten Brian Elliottin tämän räpyläkäden puolelta. Penguins siirtyy 4-0 johtoon.

  • 00:54 •

NHL.com/fi:n asiantuntijat keskustelevat taalakaukaloiden ajankohtaisimmista aiheista lauantaisin koko kauden 2019-20 ajan. Tänään raati kertoo tilastoista ja niiden merkityksestä.

Miksi tilastot ovat merkittäviä, miksi niitä on tärkeä seurata ja mitkä ovat yleisimpiä tilastolukemia, joiden täyttymistä seurataan. 50 maalia ja 100 pistettä yhdellä kaudella ovat klassikot, joiden saavuttamiset olivat jo välillä harvinaisuus. Viime kausina ne ovat yleistyneet. Mitä muita tilastoja kirjoittajat nostavat esiin?

Varpu Sihvonen:

Jääkiekkotilastot vedetään helposti esiin, kun on se aika illasta - aika käynnistää tietokilpailu ja ratkoa kiekkotietäjien paremmuus. Mutta on niitä mukava lueskella ja tutkia ihan omaksi ilokseenkin.

Kuka rikkoi sadan pisteen rajan ja kuinka usein, tai kuka on iskenyt 50 maalia kaudessa? Kuinka moni maalivahti on merkkauttanut 40 tai joukkue 60 voittoa kaudessa? Ero keskinkertaisuuden ja huikeuden välillä on tasoittunut vuosikymmenten vieriessä, ja ennen miltei utopistinen raja onkin tänään lähestulkoon jokapäiväistä.

Minusta sata pistettä 82 ottelun runkosarjassa on mielenkiintoisin saavutus. Keskimäärin 1,22 pistettä ottelua kohti vaatii pelaajalta kestävyyttä, tasaisuutta ja tietysti taitoa. Tuollaisia lukemia ei synny tuurilla ja olemalla vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ei edes silloin, kun vierellä luistelee Wayne Gretzky.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta ennen tehopisteitä tehtiin enemmän yhden kauden aikana kuin nykyisin. Muistellaanpa hieman menneitä. Mike Bossy takoi seitsemän vähintään sadan pisteen kautta vuosina 1978-86. Saman teki puolustaja Paul Coffey viisi kertaa vuosien 1983 ja 1990 välillä. Steve Yzermanin, Jaromir Jagrin, Jari Kurrin, Gretzkyn tai Mario Lemieux'n tilastoja ei kannata edes mainita, sillä paljon heidän huippuvuosiensa jälkeenkin syntyneet kiekkofanit ovat perillä heidän pistetehtailustaan.

Sitten olikin Joe Thorntonia lukuun ottamatta pitkään hiljaista ennen kuin Sidney Crosby ja Aleksandr Ovetshkin siirtyivät NHL:ään syksyllä 2005. Heille ovat vasta viime vuosina sadan pisteen seuraa tehneet muun muassa tämän kauden tehokaksikko Connor McDavid ja Leon Draisaitl sekä Jevgeni Malkin, Brad Marchand, Patrick Kane ja Nikita Kutsherov.

Viime kaudella kuusi pelaajaa saavutti sadan pisteen rajan, sitä edellisenä vuonna kolme ja kaudella 2016-17 vain yksi, McDavid. Häntä edellisenä vuonna ainoa sadan pisteen mies oli Kane.

Välineet sekä pelaajat ovat kehittyneet, säännöt muuttuneet ja peli nopeutunut, mutta pisteitä ei synny niin kuin ennen. Vastaus voi olla niin yksinkertainen, että maalivahdit ovat nykyisin parempia kuin ajan kultaamina menneinä vuosina. Voi kun näkisi, mitä Georges Vezina, Eddie Giacomin, Tony Esposito tai Terry Sawchuk tekisi McDavidin kanssa.

Toni, mistä rajapyykistä sinä saat kylmiä väreitä?

Toni Rajamäki:

Minä saan kylmiä väreitä monista rajapyykeistä. Jos puhutaan ensiksi pisteistä, niin viime aikoina olen miettinyt paljon 140 tehopisteen rajapyykkiä. Varpu on oikeassa siinä, että maalimäärät ovat pienempiä kuin kymmeniä vuosia sitten, mutta onneksi maalimäärät ovat lähteneet uuteen nousuun tällä vuosikymmenellä.

Sen takia ei olisi enää ihme, jos maagistakin maagisempi 140 tehopisteen rajapyykki rikkoutuisi tulevina vuosina. Ehkä jopa jo tällä kaudella? Edmonton Oilersin Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin nykyinen pistetahti on sen verran kova, että jos he pelaavat koko runkosarjan tähän tahtiin, on molemmilla kasassa huhtikuussa 139 tehopistettä. Toisin sanoen rajan rikkominen ei ole mahdottomuus. Viimeksi 140 tehopisteen rajapyykki on rikottu kaudella 1995-96, jolloin Mario Lemieux takoi 161 tehopistettä ja Jaromir Jagr 149 tehopistettä.

Vielä joitain vuosia sitten 140 tehopisteen saavuttamista pidettiin mahdottomuutena, mutta sitä se ei enää ole.

Hypätään seuraavaksi maalimääriin. 50 maalin rajan rikkominen on todella kova temppu, johon harvalla on rahkeet yltävät, mutta on mahdollista, että jotkut ylittävät jopa 60 maalin rajan. Ennen muinoin raja meni useammin rikki, mutta 2000-luvulla on ollut hiljaisempaa. Siinä ovat onnistuneet vain Aleksandr Ovetshkin ja Steven Stamkos. On vain ajan kysymys, kun joku toistaa tempun. David Pastrnakilla on siihen hyvä sauma jo tällä kaudella.

Video: DET-WSH: Ovetshkin iskee NHL-uransa 24. hattutempun

Maalien ja tehopisteiden lisäksi seuraan paljon tilastoja, joista ei puhuta kovin usein. Muun muassa blokkaus-, taklaus- ja kiekonriistotilastot antavat hyvää dataa pelaajista. Blokkitilastossa maaginen raja on mielestäni 200. Viime kaudella siihen pystyi vain Andy Greene. Taklaustilastossa "ihmerajana" voidaan pitää 300:a, johon ylsi viime kaudella ainoastaan Ryan Reaves. Riistotilastossa rajaksi asetan 100. Viime kaudella sen rikkoivat Mark Stone ja Aleksander Barkov.

Tarttuuko Valtteri näihin vähemmän seurattuihin tilastoihin vai palataanko pisteiden pariin?

Valtteri Tahkola:
Koska olen muutenkin huono tekemään valintoja, päätän jatkaa keskustelua osittain molemmilla!

Täytyy myöntää, että meikäläisellä meni hetken aikaa, kun tuumailin itselleni tärkeimpiä tilastoja. Pisteet ja maalit ovat etenkin hyökkäyspään taitureiden tärkein mittatikku. Kyllä minä ainakin olen innoissani, jos Edmontonin pojat ylittävät tällä kaudella sen kuuluisan 140 tehopisteen rajapyykin.

 

[Seuraa meitä Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista!]

 

Toni nosti tuossa lopussa esiin blokkaus-, taklaus- ja kiekonriistotilastot. Jääkiekossa ja muissakin urheilulajeissa nostetaan luonnollisesti jalustalle ne supertähdet, jotka ratkovat otteluita yksilötaidoillaan. Nämä tilastot taas tuovat esiin niitä joukkueilleen elintärkeitä pelaajia, joiden erinomaisuus ei välttämättä näy suoraan pistetilastoissa.

Jos ajatellaan esimerkiksi Reavesia ja Greeneä, heidän panoksensa joukkueelle mitataan muuta kautta. Kun he istuvat neuvottelupöytään, meetvurstit haetaan leivän päälle juuri näiden muiden tilastojen avulla.

Roolipelaajien ruutu on armoton. Sillä tontilla joutuu taistelemaan jokaisesta peliminuutista kynsin ja hampain. Jos et uhraa kroppaa ja sieluasi joukkueen eteen joka ilta, tilalle löytyy varmasti nuoria ja nälkäisiä pelimanneja.

Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Olet NHL-joukkueen alempien ketjujen roolipelaaja, joka erikoistuu esimerkiksi alivoimapelaamiseen. Siinä on otsikot ja parrasvalot kaukana, kun hyppäät joka ilta Aleksandr Ovetshkinin ja Shea Weberin laukomien tykinkuulien eteen itseäsi säästelemättä. Joukkuekaverit arvostavat ja niin arvostan minäkin. Siksi minulle tärkeimmät tilastot löytyvät tuolta osastolta.
Mitkä tilastot ovat erityisen tärkeitä Simolle?

Simo Järvinen:
Kyllä se itsellänikin tuppaa kallistumaan tehopisteiden (maalit ja syötöt) puolelle, kiitos herrojen Connor McDavidin, Leon Draisaitlin ja David Pastrnakin, joiden syyskauden pelilliset otteet ovat saaneet monet haukkomaan henkeä.

Mutta täytyy nostaa esiin eräs tilasto, joka huippupelaajia vertailtaessa nousee vähintään yhtä suureen arvoon kuin tehopisteet. Se on plus-miinustilasto, joka jää usein jääkiekkokeskusteluissa liian vähälle huomiolle. Maailman parhailla pelaajilla se ei voi olla pahasti miinuksella.

Onneksi viime vuosina kyseistä tilastoa on alettu arvostamaan yhä enemmän. Esimerkiksi viime kauden parhaan puolustajan Norris Trophy -palkinnon voittanut Mark Giordano (17+59=74) jäi puolustajien pistepörssissä peräti yhdeksän pisteen päähän ykköstilan korjanneesta Brent Burnsista (16+67=83), mutta Flames-kipparin huima plus-miinuslukema (+39) nosti hänet äänestyksessä lopulta ohi Burnsin, jonka vastaava lukema oli +13.

Tonin ja Valtterin mainitsemat kiekonriisto- ja blokkaustilastot saavat arvostusta myös täältä suunnalta. Taalaliigassa on muutamia huippuhyökkääjiä, joiden nimet eivät komeile pelkästään tehopisteissä. Yksi niistä on Vegas Golden Knightsin kanadalaislaituri Mark Stone, joka tuntuu tekevän kaukalossa lähes kaikkea. Kovalla työmoraalilla hommia painava Stone on monena kautena ollut liigan kiekonriistotilaston ykkösnimi.

Video: VGK-NSH: Stone iskee suoraan syötöstä

Maalivahtien kohdalla suurin huomio on voitetuissa otteluissa, jossa mainittu 40 voiton raja vastaa ehkä samaa kuin huippuhyökkääjälle sataan tehopisteen yltäminen. Arvostan molempia lähes yhtä paljon. Tänä päivänä tuntuu, että 40 voiton raja on paljon vaikeampi rikkoa, sillä laadukkaan kakkostorjujan rooli on korostunut liigassa yhä enemmän. Joukkueiden päävalmentajat kun eivät mielellään halua sortua ykkösvahtiensa kohdalla ylipeluutukseen.

Mitkäs tilastot nauttivat Jussin arvostusta?

Jussi Lehmola:
Yksi syistä, minkä takia aloin seuraamaan NHL:ää, olivat tilastot. Ne vanhan kansan tilastot. Rapakon takana osataan kyllä tilastoida, välillä aina naurettavuuteen saakka. Vaikka tästä hommasta tuli jossain vaiheessa työ, niin olen aina sielussani se nuori poika, joka katsoo numeroita ja ajattelee: "Olipahan kova temppu, eihän tuohon ole pystynyt kuin se tai ne silloin aikanaan".

Mutta kyllä maalitilasto on minulle se klassisin, ja se 50 osumaa kaudessa rakkain paalu. Ehkä se koki inflaation 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa, mutta nyt se on taas vain harvojen ja valittujen uroteko.

Onhan niitä toki muitakin numeroita, jotka eivät näy otsikoissa. Esimerkiksi puolustajien pistepörssi. Kannatan toki sitä, että olisi erikseen "Bobby Orr/Paul Coffey" -palkinto hyökkääville puolustajille ja "Rod Langway" -palkinto niille takalinjojen luudille, jotka estävät vastustajaa kohentamasta pistetilastojaan. Silti on hauska katsoa sinne ensimmäisen sivun yläreunaan.

Takalinjojen pisteet ovat saaneet tällä kaudella jonkin verran taas näkyvyyttä, kun Washington Capitalsin John Carlson painelee sellaista tahtia, että takana ajavien ei tarvitse edes ottaa pitkiä valoja pois päältä. Mielenkiintoista nähdä kuinka historiallisiin lukemiin Carlson yltää.

Video: LAK-WSH: Carlson yllättää Quickin

Plus-miinustilasto saa kritiikkiä, ja paljon syystäkin. Jos olet huonon joukkueen ykköspakki ja pelaat jatkuvasti parempien joukkueiden kärkihyökkääjiä vastaan, niin totta kai lukemat ovat rumat. Mutta tykkään silti katsoa kärkikastin hellelukemia.

Yksi NHL-historian mielipuolisimpia numeroita on Orrin +124 kaudelta 1970-71. Simo viittasikin jo Giordanon viime kauden voittolukemaan +39. Siitä saa vähän vertailukohtaa.

Washingtonin Bill Mikkelson kirjautti kaudella 1974-75 lukeman -82. Siinä alkaa jo meitä Lapin poikiakin paleltaa.

Tuo 50 maalia on klassinen paalu. Siitä seuraavat kymmenluvut ovat jo legendaarisia saavutuksia. Jos joku maalivahti päästää tällä kaudella keskimäärin alle kaksi maalia per ottelu, niin nostan hänelle hattua. Jos Pastrnak tai joku muu - älkää vielä lähettäkö Ovetshkinia eläkkeelle - tekee 60 tai peräti 70 maalia, niin käyn ostamassa lisää hattuja nostettavaksi. Tai jäälle heitettäväksi.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.