Näkökulmavääntö: Keiden kanssa illallispöytään?

NHL.com/fi:n asiantuntijat palaavat näkökulmavääntöjen pariin ja pohtivat, ketkä entiset ja nykyiset NHL-pelaajat olisivat parasta illallisseuraa.
NHL on täynnä mielenkiintoisia persoonia, joilta löytyy jännittäviä, raastavia ja koskettavia tarinoita. Moni pelaaja tunnetaan värikkäästä huumoristaan, ja jotkut ovat nousseet esiin älykkyydellään. NHL-pelaajia on moneen junaan, se on varma.

Jos saisi vapaasti valita, illallispöydästä pitäisi tehdä niin iso, että mukaan mahtuisi kymmeniä henkilöitä, mutta tällä kertaa katamme pöydän pienemmälle porukalle.
Varpu Sihvonen:
Illallisen tarkoitus on tietysti karkottaa nälkä, mutta yhtä lailla ikävä. Aterialle kokoonnutaan niiden ihmisten kanssa, joiden seuraa on kaivannut. Varsinkin poikkeavissa olosuhteissa haluaa edes hetkeksi hypätä keskelle tuttua ja turvallista ja nauraa niin, että kyyneleet valuvat pitkin poskia - silkasta ilosta.
Koronavirus on heilauttanut meidän jokaisen elämän enemmän tai vähemmän pois raiteiltaan, ja aika ajoin itse kukin meistä toivoo, että kunpa asiat olisivat niin kuin ennen. Tai ainakin palaisivat pian entiselleen. Siksi illallinen jääkiekkoilijoiden kanssa olisi erinomaista lääkettä, kun kaipaa sitä tuttua arkea ja siihen kuuluvia asioita.
Koronapandemia ei missään nimessä ole leikin ja naurun asia. Mutta totta kai hassuille ja hyville jutuille saa nauraa myös silloin, kun elämä näyttää synkimmät puolensa. Siksi ottaisin illallisseuraksi NHL-kaukaloiden tamperelaiset kummelit, Florida Panthersin Aleksander Barkovin, Winnipeg Jetsin Patrik Laineen ja Dallas Starsin Roope Hintzin.

Illallinen NHL-kummeleiden kanssa ei suinkaan olisi Kummeleiden Normipäivä, vaan hauska omalla tavallaan. Barkov, Laine ja Hintz ovat tilanteen niin vaatiessa asiallisia, mutta osaavat kyllä irrotella ja hauskuttaa myös mediaa, jos ja kun tilanne sen sallii.
Yksikään Kummelien jakso ei ole täydellinen ilman uutistoimittaja Mauno Ahosta, joten ilmeisesti se rooli lankeaisi illallispöydässä minulle. Mistä sitten kyselisin pelaajilta? Ei, en pleikkarista, golfista tai tästä kaudesta. Aivan kuten Ahonen, pyrkisin asioiden ytimeen. Barkovilta tiedustelisin, millaista maitoa hän käyttää kahvissa. Laine saisi kertoa hyvästä sydämestään, joka aina neuvoo häntä auttamaan joukkueeseen liittyvää suomalaispelaajaa. Hintz taas voisi muistella 22-vuotispäivänään saamaansa lahjaa.
Jääkiekkovalmentaja Aimo Nivaska toteaa herkästi, että "Me on hävitty tää peli". Älkää uskoko, ei olla. Me kaikki yhdessä selätämme koronan, ja NHL-pelit jatkuvat.
Petteri Ikonen:
Illallisen vaikein pala purtavaksi olisi se, ketä ottaisin mukaan. Kallistaisin vaa'an menneiden vuosien suomalaishuippujen suuntaan. Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Reijo Ruotsalainen voisivat olla hyvä kolmikko kertomaan siitä, miten Oilers onnistui nousemaan vielä kerran Stanley Cupin voittajaksi vuonna 1990. Wayne Gretzky oli kaupattu Los Angeles Kingsiin kaksi vuotta aiemmin, ja vuoden 1990 mestaruus oli etenkin Kurrin, Tikkasen, Mark Messierin ja muutaman muun pitkäaikaisen Oilers-pelaajan mestaruus. Iso palanen oli myös Ruotsalainen, joka päätti NHL-uransa komeasti toiseen Stanley Cupiin. Edellinen oli Oilersista vuodelta 1987. Ja ainakin "Tikillä" riittäisi paljon juttua kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Toisaalta tekisi mieli valita mukaan Tupu, Hupu ja Lupu -ketju. Kuulun siihen ikäpolveen, joka alkoi seurata jääkiekkoa vakavasti olympiakaudella 1993-94. Se oli Saku Koivun, Jere Lehtisen ja Ville Peltosen läpimurtokausi kansainväliselle huipulle, kun he johdattivat Leijonat ensin olympiapronssille ja keväällä vielä MM-hopealle. Seuraava kausi ja maailmanmestaruus alleviivasivat läpimurron. Lisäksi Koivu ja Lehtinen johdattivat TPS:n Suomen mestaruuteen keväällä 1995. Sen jälkeen NHL kutsui suomalaiskolmikkoa. Koivu teki heti läpimurron, ja Lehtinen teki pienen IHL-mutkan jälkeen vakuuttavaa jälkeä NHL:ssä. Peltonen vakiinnutti paikkansa NHL:ssä vasta myöhemmin jo kokeneempana pelaajana, mutta kovaa pistelinkoa hänestä ei tullut koskaan. Ehkä aika oli vääränlainen hänen kaltaiselleen pelaajalle. Tuota olisi mielenkiintoista ruotia.
Koivun kanssa olisi mielenkiintoista pohtia ranskankielisessä Montrealissa vietettyä aikaa ja jo nuorena kapteeniksi nousseen pelaajan paineita. Vieläpä, kun hän on perinneseuran ensimmäinen eurooppalaiskapteeni. Lehtisen kanssa juttua riittäisi jääkiekon lisäksi myös ainakin heavyrockista.
Valintojen tekeminen on vaikeaa. Kimmo Timonen on mainio jutunkertoja, eikä hänen uransa kalpene kenenkään suomalaisen uran rinnalla, joten hänetkin pitäisi saada mukaan. Teemu Selännettä ei tietenkään voi sivuuttaa, mutta hänen kanssaan pitäisi päästä muilta ihmisiltä suljettuun paikkaan. Muuten nimmarin ja kimppakuvan pyytäjät häiritsisivät liikaa iltaa. Ja Selänteellähän on aina tunnetusti aikaa faneille.

Olen kova syömään. Ehkä voisin pistellä alkupalat entisten Oilers-pelaajien kanssa, pääruoan Tupun, Hupun ja Lupun kanssa ja jälkiruoat Timosen, Selänteen ja vaikka Teppo Nummisen kanssa. Timonen voisi murjaista muutaman kunnon savolaisjutun illan lopuksi.
Keiden kanssa Jussi istuisi illallispöytään?
Jussi Lehmola:
Tämä Lapin poika kutsuu poronkäristykselle miehiä kaukaa historiasta. Nykyiset pelaajat eivät ole millään muotoa tylsempiä kuin menneiden vuosien kiekkoilijat, mutta tämän päivän sankarimme ovat niin paljon esillä mediassa, että lähes kaikki heistä on jo tiedossa.
Illallispöytään istuisivat kanssani Mikko Leinonen, Pekka Rautakallio ja Ilkka Sinisalo. Tiedän toki, että Sinisalo luistelee jo tuonpuoleisessa joukkueessa, mutta eiköhän tämä koko tilanne ole muutenkin kuvitteellinen.
Leinosen kanssa olisi hauska keskustella siitä, miltä tuntui pelata 1980-luvun alussa Isossa Omenassa Rangers-paidassa. Ja kuinka helpottavaa uuteen kulttuuriin oli lähteä yhdessä toisen Kärpät-pelaajan, Reijo Ruotsalaisen kanssa. Leinosesta ei varmaankaan saa leuhkaa miestä millään tavalla, mutta kyllä hänestä täytyy kaivaa irti tietoa siitä, miltä tuntuu jakaa NHL:n yhden playoff-ottelun syöttöennätystä itse Wayne Gretzkyn kanssa.
Rautakallio saisi kertoa kokemuksestaan ensimmäisenä suomalaisena NHL:n All-Star-ottelussa. Häneltä kuultaisiin myös tarinoita edesmenneestä WHA-liigasta sekä seuran paikkakunnan vaihdoksesta. Atlanta Flames muutti Rautakallion ensimmäisen NHL-kauden jälkeen Calgaryyn.
Sinisalo oli ensimmäisiä suomalaisia maalipyssyjä NHL:ssä. Hän veti Philadelphia Flyersin paidassa muun muassa 39 ja 36 osuman kaudet, joista haluaisin kuulla. Sinisalo pysyi suomalaisten kaikkien aikojen NHL-maalipörssin kakkossijalla (Jari Kurrin takana) kauden 1993-94 loppuun saakka, vaikka hän oli iskenyt viimeisen NHL-osumansa tammikuussa 1991. Varaamattoman Sinisalon maalisalaisuudet tulisivat julki.
*** ***Lisää aiheesta: [Katsaus NHL-historian parhaisiin ketjuihin]
Lopuksi keskustelu voisi mennä kaikkien kolmen pelaajan yhteiseen Leijonat-kokemukseen Canada Cupissa 1981. Menestystä ei siitä turnauksesta Suomelle tullut, mutta kokemus Gretzkyn, Mike Bossyn, Guy Lafleurin, Sergei Makarovin, Vladimir Krutovin, Vjatsheslav Fetisovin ja muiden seassa oli varmasti unohtumaton.
Näitä illallisia voisi toki järjestää myös kansainvälisellä teemalla. Bobby Orr, Mario Lemieux, Steve Yzerman ja muut olisivat varmasti kovia tarinan iskijöitä.
Lähteekö Simo istumaan iltaa kotimaisten vai ulkomaisten kiekkotähtien kanssa?
Simo Järvinen:
Omassa kutsulistassani komeilisi sekä kotimaan tähtiä että kansainvälisiä huippuja. Tämän hetken supertähdet ovat kaikesta valovoimaisuudestaan huolimatta vielä nuoria, joten arvovaltaiset pöytävieraani tulisivat edustamaan vanhan liiton meininkiä. Yhdyn Petterin kanssa samoihin ajatuksiin, valitseminen ei todellakaan olisi pala kakkua.
Kovana golfin ystävänä kutsuisin ainakin Teemu Selänteen, jolla juttua riittäisi kaukalon tapahtumien lisäksi myös viheriöiltä. Vaikka "Teukan" ura on hänestä kertovan elokuvan myötä tullut entistä tutummaksi, uskon tarinoita riittävän sekä kiekosta että miehen vapaa-ajasta.
Esa Tikkanen olisi toinen vieraani jo ihan sillä perusteella, kuinka huikealla tavalla "Tiki" aikanaan otti paikkansa taalaliigassa. Häneltä haluaisin tiedustella kaikkia niitä suusta tulleita heittoja, jotka saivat vastustajien tähtipelaajat kihisemään raivosta. Tiki-talkia varten saattaisin harkita seuraan myös ylimääräistä tulkkia.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Ulkomaalaisista pelaajista mielenkiintoista seuraa tarjoaisivat sellaiset nimet kuin Mats Sundin, Wayne Gretzky ja Mario Lemieux. Etenkin Gretzkyn ja Lemieux´n dominoinnista ja vertailusta voisi saada mukavaa virinää pöytäkeskusteluihin. Olisi kiinnostavaa kuulla molemmilta herroilta, kuinka he omasta mielestään pärjäisivät tämän päivän taalakaukaloissa.
Sundinin kohdalla puhe eksyisi väistämättä maajoukkuepeleihin, joista monivuotisella Toronto Maple Leafsin kipparilla saattaisi olla muutamia mehukkaita tarinoita kerrottavanaan, varsinkin ikimuistoisista Suomi-Ruotsi-kohtaamisista.
Millaisia nimiä Valtterin illallispöydässä nähtäisiin?
Valtteri Tahkola:
Meikäläinen on sen verran nuorta vuosikertaa, että aivan tajuttoman kauas ei näissä valinnoissa lähdetä kurottelemaan.
Poikkean hieman aikaisemmasta linjasta pelaajatyyppien osalta. Vaikka olen taitokiekon ystävä, minusta kaukaloiden kiehtovimpia persoonia ovat agitaattorit. Se rooli vaatii todella paljon luonnetta ja verbaalista lahjakkuutta. Omat rakastavat, kaikki muut vihaavat.
Nykyään taalaliigassa on toki mahdotonta pelata pelkästään puhtaana agitaattorina. Parhaimmat ärsyttäjät osaavat myös pelata, sen todistaa esimerkiksi Brad Marchand.
Lista mahdollisista illalliskavereista on pitkä, joten tehdään tähän pientä jaottelua Petterin tapaan. Ilta voisi alkaa Sean Averyn, Brad Marchandin ja Alexandre Burrowsin kanssa. Kaksi viimeksi mainittua voisivat varmasti raottaa hieman Boston Bruinsin ja Vancouver Canucksin välisten finaaleiden raastavaa henkistä taistelua.
Ulkomaalaisvahvistusten jälkeen iltaa voitaisiin jatkaa suomalaisten veijareiden kanssa. Jarkko Ruutu ja Leo Komarov osaavat ärsyttämishommat, mutta pelaajina heiltä löytyy myös muita työkaluja. Monet ajattelevat, että kovimmat ärsyttäjät kompensoivat jotain räksytyksellään, mutta nämä kaksi herrasmiestä todistavat sen stereotypian vääräksi.
Kun Ruudun ja Komarovin kanssa olisi värjäilty tarpeeksi, Esa Tikkanen voisi tulla hoitamaan seremoniamestarin roolia jälkilöylyihin. Viihtymistakuu olisi saletissa.