Rasmus_Kupari4

Esittelemme joka toinen tiistai nuoria huippulupauksia, joiden ennustetaan olevan korkealla NHL:n ensi kesän varaustilaisuudessa. Tällä kertaa tarkastelemme ensi kesän varaustilaisuuden kokonaistilannetta suomalaispelaajien kohdalla.

Rasmus Kupari ja Jesperi Kotkaniemi kuuluvat maamme seuraaviin huippulupauksiin, joita tullaan varmasti näkemään tulevaisuudessa NHL-joukkueidensa avainpelaajina. Kyseiset herrat ovat ennakkoon lähes pomminvarmoja ykköskierroksen varauksia ensi kesän NHL Draftissa. Mutta kuten Carolina Hurricanesissa hyökkäävä Sebastian Aho tai Dallas Starsin ykköspakkiparissa isoja minuutteja urakoiva Esa Lindell ovat osoittaneet, myöhemmiltäkin varauskierroksilta voidaan ponnistaa NHL:n huipulle.
Suomalaiskatseet on suunnattu tulevassa draftissa tiukimmin luonnollisesti Kupariin ja Kotkaniemeen, jotka ovat jo nuoresta iästään huolimatta vakiinnuttaneet paikkansa omissa seurajoukkueissaan. Kotkaniemi on saanut pelata koko kauden Ässien Liiga-joukkueessa, jossa nuorelle miehelle on karttunut arvokasta oppia ja kovuutta. Kupari puolestaan haki alkukaudella välillä vauhtia Mestiksestä, mutta on kevään kynnyksellä saanut hyvin vastuuta Kärppien kolmosketjussa.

Kotka_320

Molemmilla on vielä paljon näytettävää ennen varaustilaisuutta, sillä nuorukaiset ottavat mittaa toisistaan heti Liigan pudotuspelien avauskierroksella.
Patrik Laine ja muut taalajäiden taitavat suomalaishyökkääjät tulevat saamaan seuraa, sillä ensimmäisen varauskierroksen takana on tarjolla runsaasti laitahyökkääjiä. Heistä parhaissa asemissa ovat Yhdysvaltojen USHL:ssä hyvin kehittynyt Sampo Ranta sekä Helsingin IFK:n riveissä tällä kaudella 15 ottelua pelannut Niklas Nordgren.
- Olen nähnyt paljon nopeita ja hyvin luistelevia hyökkääjiä. Mutta iso ero on niissä pelaajissa, jotka osaavat luistella hyvin ja tehdä peliä vaivatta kiekon kanssa. Sampo kuuluu juuri jälkimmäiseen osastoon, Rantaa valmentanut Anthony Noreen kommentoi Kearney Hubin sivuilla julkaistussa haastattelussa.
Myös suomalaispuolustajia odotetaan tarttuvan monen NHL-joukkueen haaviin. Monipuolisen Toni Utusen sekä oikealta laukovan Miska Kukkosen on arvioitu menevän draftin kakkoskierroksella. Huhtikuun lopulla vasta 18 vuotta täyttävä Utunen on pelannut valtaosan kaudestaan Mestiksessä, mutta saanut myös siinä sivussa maistaa Liiga-vauhtia Tapparassa 11 ottelun verran. Ikätoveri Kukkonen on luutinut Ilveksen A-junioreiden takalinjoilla.
Kehityskäyrän jyrkkä nousu ei ole itsestäänselvyys, vaikka pelaaja tulisikin varatuksi ykköskierroksella. Viime kesän draftissa "vasta" toisella kierroksella (59. varausvuoro) Toronto Maple Leafsiin huudettu puolustaja Eemeli Räsänen on kehittynyt hurjaa vauhtia OHL:ssä. Nuorten maajoukkueympyröissä puolustajalegenda Sami Salolta oppia ottanut järkälemäinen (200 cm ja 102 kg) Räsänen kehitti kesällä luisteluaan ja on pelannut tällä kaudella OHL:n Kingston Frontenacsissa 61 ottelua tehoin 5+28=33.

Eemeli_320
  • Kauden aikana on tullut onnistumisia, jotka ovat vahvistaneet itseluottamustani, etenkin viivapelaamisessa. Haluan käyttää fyysisyyttäni silloin kun paikka tulee, Räsänen analysoi.
    Maalivahtien kohdalla tilanne on ollut viime vuosina mielenkiintoinen. Suomesta ei vähään aikaan ole tullut Pekka Rinteen tai Tuukka Raskin tasoisia torjujia, joskin nuorilla Joonas Korpisalolla ja Juuse Saroksella on vielä paljon aikaa näyttää osaamisensa NHL:ssä.
    Tulevan draftin korkein suomalaismaalivahtivaraus on todennäköisesti Oulun Kärpissä oppinsa saanut isokokoinen Justus Annunen. Viime marraskuussa 18 vuotta täyttänyt Annunen saatetaan varata toisella kierroksella, mutta kolmas kierros on kempeleläisvahdille ennakkoarvioiden mukaan todennäköisempi.
    Maalivahtien kehittyminen etenee kenttäpelaajiin verrattuna aivan eri tahtia. NHL:ssä tällä kaudella pelanneista suomalaisveskareista tuorein varaus on Predatorsin luotettava kakkostorjuja Saros, joka varattiin vuoden 2013 NHL Draftin neljännellä kierroksella (99. varausvuoro).
    Ensi kesänä ei ole luvassa suomalaisittain yhtä hurjaa varaustilaisuutta kuin viime vuonna, jolloin peräti kuusi suomalaispelaajaa varattiin ensimmäisellä kierroksella.
    Mutta syvemmältä voi silti löytyä sinivalkoisia helmiä.