Mr. Hockeyn mestaruusvuodet

Kun kiekko putosi jäähän Centennial Classic -ulkoilmaottelussa 1. tammikuuta 2017, koko vuoden kestävät NHL:n 100-vuotisjuhlallisuudet alkoivat. Vuonna 1917 perustetun liigan värikkääseen historiaan mahtuu tuhansia tarinoita ja satoja lajin soihtua kantaneita legendoja.
NHL.com/FI kertoo lauantaisin kiehtovia tarinoita vuosisadan varrelta.

Tässä juttusarjassa käydään läpi kaikkien aikojen parhaita joukkueita ja dynastioita, jotka ovat marssineet mestaruudesta toiseen. Tällä kertaa vuorossa on 1950-luvun Detroit Red Wings.
Edesmennyt jääkiekkosuuruus Gordie Howe voitti ainoat Stanley Cup -mestaruutensa 1950-luvulla. "Mr. Hockey" tähditti Detroit Red Wingsin dynastiaa, joka tuotti neljä mestaruutta kuuden vuoden sisään 1950, 1952, 1954 ja 1955.
Detroit hallitsi tuohon aikaan NHL-kaukaloita. Red Wings voitti NHL:n runkosarjan seitsemän kertaa peräkkäin kaudesta 1948-49 kauteen 1954-55.
Howe oli yksi kuudesta pelaajasta, jotka olivat voittamassa kaikkia neljää mestaruutta. Muut olivat hyökkääjät Ted Lindsay, Marty Pavelich ja Johnny Wilson sekä puolustajat Red Kelly ja Marcel Pronovost.
Muita tuon ajan Red Wings -suuruuksia olivat maalivahti Terry Sawchuk sekä hyökkääjät Sid Abel ja Alex Delvecchio. Sawchuk ja Delvecchio olivat mukana jakson kolmessa viimeisessä mestaruudessa, Abel kahdessa ensimmäisessä.
Howe oli tuohon aikaan NHL-kaukaloiden kuningas. Hän voitti runkosarjan pistepörssin neljä kertaa peräkkäin vuosina 1951-54. Howe nappasi noina vuosina myös kaksi uransa kuudesta NHL:n arvokkaimmalle pelaajalle annettavasta Hart Trophysta.
Howe, Lindsay ja Abel muodostivat "The Production Linen", yhden NHL-historian legendaarisimmista ketjuista. Kolmikko vei kauden 1949-50 päätteeksi pistepörssin kolme ensimmäistä sijaa järjestyksessä Lindsay, Abel ja Howe.
Detroit löi vuoden 1950 Stanley Cup -finaaleissa New York Rangersin seitsemännen ottelun toisessa jatkoerässä. Red Wingsin hyökkääjä Pete Babandosta tuli NHL-historian ensimmäinen pelaaja, joka ratkaisi Stanley Cup -finaalien "Game Sevenin" jatkoajalla.

Howe ei pelannut kevään 1950 finaaleissa. Hän oli liukunut pää edellä laitaan pudotuspelien avausottelussa, mistä aiheutui nenä- ja poskiluuvammoja.
- Nautin kolmesta viimeisestä Stanley Cupistani. En muista paljonkaan ensimmäisestäni, Howe totesi myöhemmin Total Hockey -kirjan mukaan.
Vuoden 1952 mestaruus oli Sawchukin show. Tuohon aikaan NHL:ssä oli vain kuusi seuraa ja pudotuspeleissä kaksi kierrosta. Detroit marssi mestaruuteen voittamalla kaikki kahdeksan playoff-otteluaan.
- Meitä kutsuttiin "Terryksi ja merirosvoiksi" (Terry and The Pirates), Pronovost virnuili USA Todayn toimittaja Kevin Allenin kirjoittamassa Stanley Cup -kirjassa.
Detroit löi finaaleissa Montreal Canadiensin. Sawchuk päästi kahdessa ensimmäisessä ottelussa kummassakin yhden kiekon taakseen ja piti sen jälkeen maalinsa puhtaana kahdessa viimeisessä taistossa.
Detroit kukisti Montrealin Stanley Cup -finaaleissa myös 1954 ja 1955. Kummallakin kerralla pelattiin täydet seitsemän ottelua.

• Canadiensilla oli loistava joukkue, mutta me olimme vielä parempia. Me vihasimme toisiamme. Se oli ihana tapa pelata jääkiekkoa. Jokainen ottelu oli sota, kahdeksan kertaa NHL:n ykköstähdistöön valittu Lindsay muisteli Total Hockey -kirjassa.
  Detroitin hyökkääjä Tony Leswick ratkaisi vuonna 1954 seiskapelin ensimmäisessä jatkoerässä. Mestaruus tiesi myös uudenlaista NHL-historiaa, kun Red Wingsin seurapomo Marguerite Norrisista tuli ensimmäinen nainen, joka sai nimensä Stanley Cup -pokaaliin.
  Vuonna 1955 Montreal joutui Stanley Cup -finaaleihin ilman pelikiellossa ollutta tähtihyökkääjäänsä Maurice Richardia, joka oli mukiloinut runkosarjan lopussa linjatuomaria. Canadiens venytti silti taiston seitsemän ottelun mittaiseksi, mutta Howe oli lopulta liian väkevä vastustaja.
  Howe laittoi tuona keväänä ennätyskirjoja uusiksi. Hän kirjautti sekä finaalisarjan (5+7=12) että koko pudotuspelien (9+11=20) uudet piste-ennätykset.

Abel kipparoi vuosien 1950 ja 1952 mestaruusjoukkueita. Lindsay toimi kapteenina kahdessa jälkimmäisessä.
Lindsay aloitti nykyään itsestään selvän, mutta tuolloin ennenkuulumattoman tavan, kun hän nosti ensimmäisenä kapteenina Stanley Cup -pokaalin päänsä päälle juhlien käynnistyessä jäällä.
- En minä ajatellut asiaa lainkaan. Ei sitä koskaan tiedä, mistä tekemästäsi tulee tärkeää. Se tuli vain hetken mielijohteesta, Lindsay kertoi Allenin kirjassa.
Tuohon aikaan kaukaloa eivät ympäröineet pleksit, joten katsojat pääsivät aivan pelaajien tuntumaan.
- Minä tiesin, kuka maksaa meidän palkkamme. Eivät omistajat vaan katsojat. Halusin, että he saavat nähdä lähempää. Kiersin kaukalon ja annoin kaikkien katsoa, "Terrible Ted" jatkoi.
NHL-historian suurimpiin maalivahtilegendoihin lukeutuva Sawchuk kuoli vuonna 1970 vain 40-vuotiaana. Hänen paitansa roikkuu Red Wingsin entisen ja ensi kaudeksi avattavan hallin katossa yhdessä mestaruuskavereiden Howen, Lindsayn, Abelin ja Delvecchion kanssa.
- "The Uke" oli paras maalivahti, jonka koskaan tapasin. Hän oli kaikkea sitä, mitä maalivahdin tulee olla, Howe totesi iltana, jolloin Sawchukin paita nousi Joe Louis Arenan kattoon.
Sawchukin lempinimi tuli hänen ukrainalaisista juuristaan. Hänet valittiin NHL:n ykköstähdistöön kolmesti ja kakkostähdistöön neljä kertaa.

Tommy Ivan oli kolmen ensimmäisen mestaruusjoukkueen valmentaja. Vuonna 1955 Detroitia luotsasi Jimmy Skinner.
Red Wingsin dynastian managerina toimi Jack Adams, joka oli voittanut Stanley Cup -mestaruuden aikaisemmin jo pelaajana sekä Red Wingsin valmentajana.
Kolme nykyisistä NHL-palkinnoista on saanut nimensä dynastia-ajan Red Wings -hahmojen mukaan. Parhaalle valmentajalle annettava palkinto on Jack Adams Award.
NHL:n paras puolustaja palkitaan James Norris Trophylla. James Norris omisti aikanaan Red Wingsin. NHL:n pelaajayhdistyksen jakama ja pelaajien itsensä äänestämä parhaan pelaajan palkinto nimettiin vuonna 2010 Ted Lindsay Awardiksi.
Mestaruusvuosien legendat ovat vaikuttaneet myöhemmin Red Wingsin johtotehtävissä. Abel, Wilson, Delvecchio ja Lindsay ovat toimineet päävalmentajana. General Managerin virkaa ovat hoitaneet Abel, Delvecchio ja Lindsay.
Vuonna 1956 Montreal sai revanssinsa lyömällä Detroitin finaaleissa. Siitä käynnistyi Canadiensin viiden peräkkäisen Stanley Cup -mestaruuden putki, mihin mikään muu seura ei ole tähän päiväänkään mennessä pystynyt.
Tuon 1950-luvun dynastiajakson jälkeen Detroitissa olikin sitten vähän hiljaisempaa. Steve Yzerman ja kumppanit palauttivat Red Wingsin mestaruuskantaan 42 vuoden tauon jälkeen keväällä 1997.