Helenius127

Kauden 2022-23 aikana jututamme entisiä NHL-pelaajia ja kyselemme heidän kuulumisiaan sekä mielipiteitään nykyisistä suomalaispelaajista. Tänään tapaamme Sami Heleniuksen. joka on siviilissä lempeä mies, mutta sai NHL-kaukaloissa lempinimen "Fighting Finn".

Sami Helenius on herännyt haastattelupäivän aamuna varhain, mutta ei haastattelun vaan nuoremman poikansa Samuelin takia. Samuelilla on tulokassopimus NHL-seura Los Angeles Kingsin kanssa, ja hän raivaa tietään kohti taalaliigaa farmisarja AHL:n Ontario Reignin riveissä.
- Viideltä aamulla alkoi Samuelin peli, ja isä-Heleniuksella oli kello soimassa. Katsoin pelin ja tulin vähän silmät ristissä hallille. Mutta ei se mitään. Kahvia koneeseen ja uutta päivää kohti, Helenius nauraa hersyvästi.
Halli on liigajoukkue KooKoon kotihalli Lumon Areena, mutta palataan siihen, kun on ensin puhuttu Heleniukselle rakkaimmasta asiasta, hänen kolmesta lapsestaan. Sara on esikoinen, keskimmäinen Sasu pelaa puolustajana Suomi-sarjaa Järvenpään Haukoissa ja Samuel siis hyökkääjänä AHL:ssä.

sami helenuis
  • Olen äärettömän ylpeä kaikista lapsistani ja rakastan heitä, hän sanoo onnellisena.
    Helenius, 48, pelasi NHL:ssä yhteensä 155 runkosarjaottelua vuosina 1996-2003 ja edusti hänet varannutta Calgary Flamesia, Tampa Bay Lightningia, Colorado Avalanchea, Dallas Starsia ja Chicago Blackhawksia. Tehopisteitä kirjattiin 2+4=6 ja jäähyminuutteja 260.
    Parimetrisen, jykevän puolustajan peliura loppui vuonna 2010, mutta jääkiekko jäi elämään hänen sydämeensä. Hän toimi yhdeksän vuotta teknisen työn opettajana ja valmensi Järvenpään Haukkoja junioritasolla sekä Suomi-sarjassa - ja nautti elämästään. Sitten aukesi ovi ammattilaisvalmentajaksi, ja siitä päästäänkin Kouvolaan.
    Uudet haasteet tervetulleita läpi elämän
    KooKoon päävalmentaja Olli Salo ja urheilutoimenjohtaja Jarno Kultanen ottivat kevättalvella yhteyttä Heleniukseen. Useiden keskustelujen jälkeen kaikki olivat vakuuttuneita siitä, että Helenius olisi oiva lisä Salon johtamaan valmennustiimiin. Hän seuraa sekä puolustajia että hyökkääjiä ja antaa palautetta.
    - Minulla on sellainen mentaliteetti, että uudet haasteet ovat elämässä aina tervetulleita. Elämä on minulle oppimisprosessi hamaan hautaan asti. Onhan tämä penkin taakse tuleminenkin ammattilaisjääkiekossa tietynlainen oppimisprosessi.
    Helenius uskoo tietävänsä aika paljon pelistä nimeltä jääkiekko, mutta se on muuttunut paljon taktisemmaksi ja nopeammaksi sen jälkeen kun hän laittoi luistimet pelaajana naulaan.
Helenius
  • Kyllä tässä välillä on kuunteluoppilaana, kun kuuntelee Ollia (Salo) ja Grönvallin Jannea (toinen apuvalmentaja). Olen oppinut ja opin koko ajan lisää. Tämä on minulle ensimmäinen ammattilaispesti valmentajana.
    Helenius nauraa, kuinka päävalmentaja on pyytänyt heitä tulemaan hallille aamuisin kahdeksan yhdeksän aikoihin. Hän on paikalla viimeistään puoli kahdeksalta ja juo aamukahvit työpaikalla. Minkäs sitä mies itselleen voi, kun nauttii työstään ja työpaikastaan rakkaan lajin parissa.
    - Pelaajana riitti se, kun hoiti oman ruudun. Koutsilla on paljon enemmän hoidettavia asioita ja täytyy pitää enemmän nyörejä käsissään. Koutsin työn kirjo on huomattavasti laajempi kuin pelaajan, hän vertaa.
    Helenius ei ole koskaan halunnut tyrkyttää muistoja omilta vuosiltaan, mutta on kyllä kysyttäessä kertonut kokemuksistaan.
    - KooKoossa jätkät on tulleet kyselemään. Ilolla sitten avaan sitä omaa historiankirjaa heille. Yritän tuoda joukkueeseen positiivista asennetta ja määrätynlaista vanhan liiton jääkiekkoilijana olemista.
    Hän muistelee, kuinka hänen urallaan päävalmentajan ja pelaajien välillä oli joskus syvä kuilu, jonka yli apuvalmentajat toimivat siltana. Nykyisin päävalmentajatkin ovat hyvin pelaajaläheisiä, mutta edelleen apuvalmentajat pystyvät olemaan enemmän yhdessä pelaajien kanssa ja tuntevat heidän sielunmaisemansa ehkä paremmin kuin päävalmentaja.
    - Kakkoskoutsina pystyy hengailemaan jätkien kanssa ja heittämään jerryä. Siinä aistii pukukopin meininkiä. Allekirjoittaneelle sopii kuin nyrkki silmään, kun saa olla ihmisten kanssa tekemisissä.
    Pelityylin muuttaminen avasi oven NHL:ään
    Helenius mietti hetken ja sanoo, että suurin haaste hänen nykyisessä työssään on jääkiekon strateginen puoli. Hän sanoo valmentajien menevän nykyään hyvin pieniin nyansseihin.
    - Omalla uralla peli ei ollut läheskään näin taktista, eikä silmä välttämättä ole vielä harjaantunut pelin sisällä. Pikku juttujen näkemistä opitaan vielä, joten pyrin harjaannuttamaan silmää ja näkemään peliä syvällisemmin.
    Haasteista kun puhutaan, niin yhden sellaisen Helenius selätti hiljattain, kun hän voitti Selviytyjät Suomi -tosi-tv-sarjan seitsemännen kauden, joka kuvattiin viime keväänä Malesiassa. Häntä voisi ehkä sanoa selviytyjäksi myös NHL:ssä, sillä hän loi taalaliigassa itselleen uran, vaikka oli kuullut kyllästymiseen asti puukädeksi haukkumista.
    *** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
    Helenius oli valmis muuttamaan pelityyliään saavuttaakseen lapsuutensa unelman eli NHL-uran, ja niin hänestä tuli Suomen ensimmäinen NHL-tappelija, jonka tehtävä oli puolustaa joukkuekavereita. Jotkut alkoivat NHL-kaukaloiden laidalla kutsua häntä nimellä "Fighting Finn", tappeleva suomalainen.
    - En tiedä, kuka tuon nimen keksi. Jokainen minut tunteva henkilö tietää, että olen siviilissä lempeä. Perustaidot oli, mutta fakta on se, etten olisi ollut Pohjois-Amerikassa yhdeksää ja NHL:ssä neljää ja puolta vuotta, jos en olisi ottanut tappelemista repertuaariin. Olen erittäin sinut urani kanssa. Tein valintani ja seison sen takana.
    Helenius muistelee lämmöllä jääkiekkoilijan uraansa sekä kaikkia vuosien varrella tapaamiaan hyviä ihmisiä. Mutta kaikki hyväkin loppuu aikanaan, ja sitten ikävä voi iskeä päälle, joten kannattaa nauttia joka hetkestä. Tätä oppia Helenius käyttää hyväksi nykyisessä työssään.
    - Kun joukkueella on ollut vähän vaikeita hetkiä ja lippa meinaa mennä kallelleen, niin olen ottanut muutaman puheenvuoron ja sanonut että tajutkaa nyt, tämä on teidän unelma. Pääsette pelaamaan, saatte rahaa rakkaasta lajista ja voitte hengailla hienojen ihmisten kanssa. Tämä ei kestä loputtomiin, joten nauttikaa, hän kertoo KooKoon kopissa pitämistään puheista.
    Viestit kulkevat lähes päivittäin Atlantin yli
    Kaikista mukavista muistoista ja tunteista huolimatta Helenius ei herää aamuöisin katsomaan NHL-otteluita. Mutta tulokset hän kyllä tutkii tarkasti joka aamu ja on ilokseen pannut merkille, että suomalaiset ovat tällä kaudella ottaneet isoa roolia joukkueissaan. Taalaliigassa on jo enemmän kuin joukkueellisen verran suomalaispelaajia, ja moni heistä on vasta 25-vuotias tai nuorempikin.
    - Positiivisin yllätys on ollut Juuso Pärssinen. Todella sydän ilolla katselen Juuson kehittymistä, hän kehuu Nashville Predatorsin tulokashyökkääjää, joka on iskenyt yhdeksään otteluun tehot 3+2=5.
    Heleniuksen perheessä puhelimet ovat kovassa käytössä joka suuntaan, mutta varsinkin Atlantin valtameren yli, kun isä ja poika lähettävät viestejä lähes päivittäin. Vaihdetaan mielipiteitä, kysellään ja keskustellaan pelaamisesta.
    - Samuelilla on vielä matkaa NHL:ään, mutta suunta on oikea, isä-Helenius sanoo ylpeyttä äänessään.